Pernilla Arpia viihtyy lasten parissa niin hyvin, että viettää mieluummin muutaman tunnin vapaaehtoisena lasten kanssa kuin salilla, lenkillä, lukupiirissä tai muunlaisissa aktiviteeteissa.
Ukrainalaisen lapsen tarina
On vuosi 2022. Länsisatama. Pakolaisia kuljettaneesta linja-autosta purkautuu ihmisiä. Pelastakaa Lasten työntekijät ja vapaaehtoiset ovat rakentaneet sataman aulan nurkkaan lapsiystävällisen tilan. Vapaaehtoisena toimiva Pernilla Arpia on yksi lapsia vastaanottaneista. Tulijat ovat väsyneitä ja syvästi järkyttyneitä. Ukrainan sota on juuri alkanut.
Ukrainasta tulevien ihmisten pelon, epätietoisuuden ja hämmennyksen saattaa aistia. Jokaisen tulija tuo tarinansa ja tunteensa mukanaan. Halli täyttyy. Ihmisiä tulee sisään yhä enemmän. Turvapaikanhakijoita; aikuisia, nuoria, lapsia, vauvoja. Paikalla on viranomaisia. On poliiseja. On Pelastakaa Lasten vapaaehtoisa.
Aikuisia ohjattaan selvittämään henkilötietoja ja täyttämään asiapapereita. Lapsia houkutellaan katsomaan mitä kivaa heille oli tarjolla lapsiystävällisessä tilassa. Yhteistä kieltä ei ole, mutta lapsi toisensa jälkeen alkaa hiljakseen tarkastella leluja. Pernilla asettuu leikkimään pienen tytön kanssa.
– Äkkiä tyttö alkoi kertoa mitä oli kokenut. Pelosta, bussimatkasta, väsymyksestä, kertoo Pernilla. – En ymmärtänyt sanaakaan ja silti ymmärsin kaiken. Tytön katse, kehonkieli, ilmeet. Hän ei tiennyt mitä isälle ja äidille oli käynyt. Hänet toi Suomeen joku aikuinen, sukulainen ehkä, arvelisin, muistelee Pernilla.
”Länsisatama oli kuitenkin ensimmäinen kerta, jolloin kohtasin sotauutisten takana olevia lapsia sekä teini-ikäisiä, jotka toimivat pienten lasten, ehkä sisarustensa, huoltajina, koska vanhempia ei ollut.”
Kohtaamisen syvä kokemus
Tytölle oli tärkeä puhua ulos kaikki se, minkä hän oli kokenut, sellaisena kuin hän sen oli kokenut. Ellei Länsisatamassa olisikaan ollut lapsia vastassa varta vasten heitä varten tulleita vapaaehtoisia, lapset olisivat kulkeneet kaaoksessa aikuisista kiinni pidellen, ymmärtämättä mitä nyt tapahtui.
Nyt tilanne oli toinen. Tytön tavoin lapset pääsisivät ilmaisemaan itseään kukin tavallaan. Ehkä se helpotti heidän oloaan edes hieman. Maassa, jonne he vasta tulivat, olisi ainakin kilttejä ihmisiä.
– Saatan lukea tavanomaista tarkemmin sotauutisia. Länsisatama oli kuitenkin ensimmäinen kerta, jolloin kohtasin sotauutisten takana olevia lapsia sekä teini-ikäisiä, jotka toimivat pienten lasten, ehkä sisarustensa, huoltajina, koska vanhempia ei ollut, sanoo Pernilla.
LYT – lapsiystävällinen tila
Pernilla on käynyt Kirkkonummen paikallisyhdistyksen alueen vastaanottokeskukseen organisoimassa lapsiystävällisessä tilassa varsin säännöllisesti; kerran viikossa, joskus kolme kertaa kuussa.
– Kun olen käynyt siellä näin säännöllisesti, olen alkanut tutustua paikalla vakituisesti käyviin lapsiin. Säännöllisimmin käyvät lapset ovat 2–10-vuoden ikäisiä. Juttelen siellä äitien kanssa. Jotkut heistä osaavat hieman suomen kielen alkeita. Lapset eivät tunnu olevan niin kiinni yhteisessä kielessä. Yhteiset ja ohjatut leikit ilahduttavat heitä. Lapset ilmaisevat jälleen näkemisen riemun naurulla.
”Lapsiystävällisestä tilasta kotiin ajellessa ajattelen monesti, että omat ongelmani ovat aika pieniä.”
Lapsiystävällinen tila tarjoaa kerran viikossa kahden tunnin ajan ohjatun, turvallisen tuokion vastaanottokeskuksen lapsille. Lasten keskinäinen vapaa oleminen repeäisi helposti riehumiseksi, mikäli lapsille olisi vain leikkipaikka, ilman aikuisia. Nyt valmennetut tutut aikuiset raamittavat ja rauhoittavat olemista. Pelkällä läsnäolollaan aikuiset vahvistavat sitä vakautta, jota nämä lapset kaipaavat.
– Lapsiystävällisestä tilasta kotiin ajellessa ajattelen monesti, että omat ongelmani ovat aika pieniä.
Sporttikummitoiminta
– Omat poikani ovat jo sen ikäisiä, että minun on mahdollista irrottautua kotoa pariksi tunniksi kerrallaan. LYT-toiminta ja sporttikummitoiminta ovat molemmat lyhyitä tapaamistuokioita lasten kanssa. Molemmat vapaaehtoistyön mallit sopivat aikansa puolesta minulle hyvin.
– Sporttikummilapseni tapaan puistossa tai käymme HopLopissa. En käy lapsen kotona, eikä lapsi käy minun luonani. Tapaamisen ajan keskitymme vain yhdessä olemiseen jonkin liikunnan parissa.
– Omien poikieni ollessa pieniä, muistan kaivanneeni pientä hetkeä niin sanottua omaa aikaa. Mieheni matkustaa töiden vuoksi aika usein, joten vietin poikien kanssa paljon aikaa kolmisin. Sporttikummitoimintaan minua motivoi oma tuolloinen ajatukseni, että jos joku olisi silloin soittanut ovikelloa ja kysynyt, haluaisinko hetken vapaata vaikka omien asioiden hoitamiseen, niin olisin sanonut oitis kyllä.
Mikset käy vaikka salilla tai elokuvissa?
Pernilla pitää lapsista. Se on niin yksinkertaista. Siksi hän haluaa ”harrastaa” vapaaehtoistoimintaa lasten hyväksi lasten kanssa.
– Tilanne voisi olla toinen, jos omien sukulaisteni lapset asuisivat lähempänä.
Sukulaiset asuvat kuitenkin niin kaukana, että nyt Pernilla on Pelastakaa Lasten aktiivisimpia vapaaehtoisia.
– Työssäni olen todella paljon näyttöpäätetyön äärellä. Lapset tarjoavat paikallaan istumiselle hyvän vastapainon. Sitä paitsi lapset ovat luovia, inspiroituvia ja hauskoja.
Teksti Raili Mykkänen
Kuva Amanda Arpia
Juttu on julkaistu alun perin Pelastakaa Lapset lehden 1/24 numerossa.
