Talous

Pelastakaa Lapset on voittoa tavoittelematon suomalainen kansalaisjärjestö, joka toimii lapsen oikeuksien edistäjänä kotimaassa ja kansainvälisesti.  

Pelastakaa Lapset rahoittaa toimintansa pääasiallisesti varainhankinnalla, lastensuojelun palvelumaksuilla ja julkisilla avustuksilla kuten Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen (STEA) myöntämillä avustuksilla, Suomen ulkoministeriön myöntämillä kehitysyhteistyön ohjelmatuella sekä Euroopan unionin kehitysyhteistyön ja humanitaarisen avun rahoituksella. Merkittävä osa toiminnasta kotimaassa ja ulkomailla rahoitetaan varainhankinnan tuotoin, eli yksityishenkilöiltä, yrityksiltä ja säätiöiltä saaduilla lahjoituksilla. 

Kaavio, jossa Pelastakaa Lasten kokonaistuotot vuodelta 2023
Tuotot vuonna 2023
Kaavio, jossa Pelastakaa Lasten kokonaiskulut vuodelta 2023
Kulut vuonna 2023
Kaksi lasta kävelemässä kadulla reput selässä Jemenissä.

Kansainväliset ohjelmat

Vuonna 2022 kansainvälisten ohjelmien kehitysyhteistyön ja humanitaaristen hankkeiden rahoituksesta 69 % koostui julkisista rahoituksista, 30 % varainhankinnan tuotoista ja 1 % muusta rahoituksesta. Merkittävimmät julkiset rahoittajat kansainvälisessä toiminnassa olivat Euroopan unioni ja ulkoministeriö kumppanuusohjelman ja humanitaaristen rahoitusten kautta.

Mies ja poika kesäisellä nurmikolla jalkapallon kanssa ja mies solmii pojan kengännauhoja.

Kotimaan ohjelma

Kotimaassa toimimme STEA:n, EU:n, opetus- ja kulttuuriministeriön, muiden ministeriöiden sekä varainhankinnan rahoituksin. Kotimaan ohjelmassa 2022 varainhankinnan osuus toiminnan rahoituksesta on ollut 53 %, julkisten rahoitusten 44 % ja muu rahoitus 3 %. Kotimaan ohjelman monimuotoisen tuen muotoja ovat mm. tukihenkilö-, lomakoti- ja tukiperhetoiminta, lasten digitaalinen hyvinvointi ja suojelu digitaalisessa mediassa, pakolais- ja valmiustyö, Perheentalot sekä Eväitä Elämälle-ohjelma tukemaan vähävaraisten perheiden lapsia. Useissa kotimaan tukimuodoissa vapaaehtoistoimijoiden panos on erityisen tärkeä.

Tyttö istuu mietteliään näköisenä sohvalla katse pois päin kamerasta.

Lastensuojelun palvelutoiminta kotimaassa

Lastensuojelun palvelutoiminta kotimaassa rahoitetaan pääosin hyvinvointialueiden palvelumaksuin. Palvelutoiminnan muotoja ovat mm. sijaishuoltoyksiköt, perhekuntoutusyksiköt, perhehoitopalvelut, lastensuojelun tukiperhetyö sekä adoptioneuvonta.

  • Veikkauksen logo.
  • MFA-tukilogo.