Lasten suojeleminen
Kaikilla lapsilla on oikeus kasvaa turvassa.
Työmme ytimessä on lasten suojeleminen kaikenlaiselta väkivallalta, kaltoinkohtelulta ja laiminlyönniltä.
Jokaisella on oikeus turvalliseen lapsuuteen
Lapset Suomessa ja maailmalla kokevat ja todistavat moninaista henkistä ja fyysistä väkivaltaa, kaltoinkohtelua ja laiminlyöntiä. Tällä on vahingoittavia seurauksia lasten kasvulle, kehitykselle ja hyvinvoinnille.
Digitaalisilla alustoilla lapsiin voi kohdistua väkivaltaa tai sen uhkaa monella tavalla. Lapset tarvitsevat turvallisia aikuisia kulkemaan rinnalla myös verkossa.
Maailmalla lapsia uhkaa väkivalta, hyväksikäyttö, lapsiavioliitot ja lapsityö. Arvion mukaan puolet maailman lapsista on kokenut väkivaltaa elämänsä aikana.
Turvaamme työllämme jokaisen lapsen oikeutta väkivallattomaan lapsuuteen kaikkialla maailmassa.
Näin suojelemme lapsia väkivallalta
Seksuaaliväkivallan ennaltaehkäisy
Teemme tinkimättömästi työtä lapsiin kohdistuvan seksuaalisen häirinnän ja seksuaaliväkivallan torjumiseksi ja ennaltaehkäisemiseksi erityisesti digitaalisissa ympäristöissä.
Tavoitteenamme on edistää lapsiin kohdistuvaa seksuaaliväkivaltaa todistavan kuvamateriaalin nopeaa poistumista netistä ja ennaltaehkäistä lasten ja nuorten joutumista seksuaaliväkivallan uhriksi.
Ekstremismin vastainen työ
Väkivaltainen ekstremismi vahingoittaa lapsen oikeutta tasa-arvoiseen kohteluun ja turvalliseen kasvuympäristöön. Se altistaa lapsen vihamielisille asenteille ja väkivaltaiselle puheelle, minkä vaikutuksia lasten ja nuorten elämään me Pelastakaa Lapsilla ehkäisemme.
Lasten suojelun vahvistaminen globaalisti
Lasten suojeluun on panostettava kaikkialla maailmassa. Edistämme lasten oikeutta suojeluun väkivallalta, laiminlyönniltä ja hyväksikäytöltä, kuten varhaisilta aviolitoilta ja haitalliselta lapsityöltä. Tuemme lapsia, jotka ovat joutuneet kokemaan väkivaltaa tai hyväksikäyttöä.
Epäiletkö todistaneesi lapseen kohdistuvaa seksuaaliväkivaltaa tai häirintää verkossa?
Ilmoita meille lapseen kohdistuneesta seksuaalisesta häirinnästä, houkuttelusta tai seksuaaliväkivallasta netissä tai lapseen kohdistuvaan seksuaaliväkivaltaan liittyvästä kuva- tai videomateriaalista.
Ilmoittaminen on täysin anonyymia. Toimi matalalla kynnyksellä, sinun ei tarvitse tietää onko kyseessä rikos.
Ilmoittamalla suojelet lasta.
Työmme lukuina vuonna 2025
Näin voit auttaa lapsia
Vapaaehtoisena voit auttaa lapsia
Pelastakaa Lasten vapaaehtoisena toimit turvallisena aikuisena lapsille ja nuorille oman elämäntilanteesi mukaan. Löydä oma tapasi olla lasten ja nuorten tukena.
Autamme lapsia konfliktien ja kriisien keskellä
Joka kuudes lapsi elää konfliktin keskellä. Autamme lapsia ja perheitä maailman haastavimmissa paikoissa. Olemme ensimmäisten joukossa paikalla ja jatkamme työtämme, kunnes meitä ei enää tarvita.
Lastensuojelupalvelut
Tarjoamme voittoa tavoittelemattomia lastensuojelupalveluita hyvinvointialueille sekä asiantuntijapalveluita sosiaalihuollon ja lastensuojelun ammattilaisille – yli 100 vuoden kokemuksella.
Ajankohtaista
KUN KONE OPPII LIIKAA – havaintoja pimeän verkon keskusteluista lapsiin kohdistuvaa seksuaaliväkivaltaa kuvaavan materiaalin tuottamisesta sekä siihen käytetyistä teknologioista
Tässä selvityksessä pureuduttiin pimeässä verkossa lapsiin kohdistuvaan väkivaltaan keskittyvillä foorumeilla käytäviin keskusteluihin. Keskustelujen analysoinnilla pyrittiin selvittämään, mitä mieltä keskustelijat ovat tekoälyllä tuotetusta lapsiin kohdistuvaa seksuaaliväkivaltaa kuvaavasta materiaalista ja siihen käytettävistä tekoälyteknologioista.
Mikko Ahtila katsoo pimeyteen – Näin lapsiin kohdistuva seksuaaliväkivalta muuttuu verkossa ja tekoälyn ajassa
”Kaikki eivät pysty katsomaan pimeyteen. Eikä kaikkien tarvitsekaan. Mutta jos kukaan ei katso, pimeys saa vallan.”
Kysely: 70 prosenttia vanhemmista pelkää lapsensa kohtaavan seksuaaliväkivaltaa verkossa
Lähes kaikki suomalaiset vanhemmat pitävät lasten kohtaamaa seksuaalista häirintää somessa ja verkossa vakavana ongelmana. Pelastakaa Lasten tuoreen selvityksen mukaan, kaksi kolmesta huoltajasta kokee myös tarvitsevansa lisää tietoa ja tukea lapsensa suojelemiseksi verkossa.
Tapahtumat
The Right to be Protected – Evidence and Collective Action Against Online Child Sexual Abuse
Save the Children Finland, together with its corporate partner Telia, is organizing its annual hybrid seminar on child sexual abuse and prevention on Wednesday, November 18, 2026,…