Verkkovapaaehtoiseksi

Tule nuorten tueksi nettinuorisotaloon   

Suomen suurin nettinuorisotalo Netari tarjoaa nuorille turvallisen yhteisön, jossa tavata kavereita ja luotettavia aikuisia. Netarissa nuorten tukena toimivat verkkovapaaehtoiset, jotka kuuntelevat ja tukevat nuoria etänä.

Verkkovapaaehtoistoiminnan tavoitteena on, että lapsi ja nuori löytää verkosta turvallisen tilan ja aikuisen, jonka kanssa voi luottamuksella keskustella eri asioista sekä mahdollisuuden vertaistuen saamiseen muilta nuorilta eri elämäntilanteissa.

”Vapaaehtoistoiminta on ollut minulle hyvin opettavaista. Olen saanut paremman kuvan nuorten hyvinvoinnista, oppinut tuntemaan itseni paremmin ja oppinut aktiiviseksi kuuntelijaksi. Vaikeat kokemukseni olen pystynyt kääntämään voimavaraksi, josta on apua muille. Päivän päätteeksi auttamisesta jää hyvä mieli ja voimaantumisen tunne.” 

”Opiskelen yhteisöpedagogiksi, ja Pelastakaa Lapset ry:n vapaaehtoistoiminta vahvistaa ja kehittää taitojani ammatillisesta näkökulmasta käytännön kautta.” 

Mitä verkkovapaaehtoiset tekevät?

Vapaaehtoiset ovat läsnä, kuuntelevat ja tukevat nuoria Netarin chat –palveluissa, ryhmämuotoisissa palveluissa tai pelitoiminnassa.  Ohjaajat käyvät verkkovapaaehtoistoiminnan peruskoulutuksen ja perehdytyksen Netarin palveluihin.

Mitä odotamme verkkovapaaehtoiselta?

Vapaaehtoistyö edellyttää ensisijaisesti kiinnostusta nuorten kanssa tehtävästä työstä. Odotamme verkkovapaaehtoisilta yli 20 vuoden ikää, luotettavuutta, ymmärrystä ja kokemusta verkkokeskusteluista ja sosiaalisen median käytöstä, riittävän tasapainoista elämäntilannetta sekä aikaa toimintaan noin 1-4 kertaa kuukaudessa muutaman tunnin kerrallaan.

Haluatko osallistua tapahtumiin?

Verkkovapaaehtoiset osallistuvat erilaisiin nuorille suunnattuihin tapahtumiin yhdessä Pelastakaa Lapset ry:n työntekijöiden kanssa. Tapahtumiin voivat osallistua kaikki peruskoulutuksen käyneet vapaaehtoiset. Tapahtumia, joihin Netari osallistuu ovat esimerkiksi Summer Assembly, Hypecon ja Tubecon.

Miten pääsen verkkovapaaehtoiseksi?

Ota meihin yhteyttä

Voit olla meihin yhteydessä täyttämällä alla olevan lomakkeen.

Saat lisätietoa ja hakemuksen

Työntekijämme ovat sinuun yhteydessä ja lähettävät hakemuksen.

Osallistut valmennukseen

Saat koulutuksen ja perehdytyksen toimintaan.

Voit toimia vapaaehtoisena

Pääset tukemaan nuoria verkossa.

Katso seuraavat vapaaehtoisten valmennukset

Nainen ja tyttö juoksevat ja nauravat.
Joensuu Joensuun Tiedepuisto, Länsikatu 15, 80110 Joensuu Valmennus

Tukihenkilö- ja sporttikummivalmennus

Sporttikummi- ja tukihenkilötoiminta on merkityksellistä vapaaehtoistyötä, jolla vahvistetaan lasten hyvinvointia ja vanhempien jaksamista.   Sporttikummi Pelastakaa Lasten Sporttikummitoiminta on tarkoitettu niille lapsille, joiden omilla vanhemmilla…

Nainen ja tyttö kävelevät koripallokentällä.
Jyväskylä Valmennus

Tukihenkilö- ja sporttikummivalmennus

Sporttikummi- ja tukihenkilötoiminta on merkityksellistä vapaaehtoistyötä, jolla vahvistetaan lasten hyvinvointia ja vanhempien jaksamista. Sporttikummi Pelastakaa Lasten Sporttikummitoiminta on tarkoitettu niille lapsille, joiden omilla vanhemmilla on…

Lapsi katsoo kameraan koripallon kanssa.
Turku Turku Valmennus

Tukihenkilö- ja sporttikummivalmennus

Sporttikummi- ja tukihenkilötoiminta on merkityksellistä vapaaehtoistyötä, jolla vahvistetaan lasten hyvinvointia ja vanhempien jaksamista. Sporttikummi Pelastakaa Lasten Sporttikummitoiminta on tarkoitettu niille lapsille, joiden omilla vanhemmilla on…

Ota meihin yhteyttä

Sini Suominen

Koordinaattori

Elina Porraslampi

Tiimivastaava