Muistan yläkouluaikani olleen stressaavaa: murrosikä, uudet kaverit, kokeet ja yhteishaku. Yläasteen sosiaalinen ilmapiiri on kuitenkin sellainen asia, joka minua on erityisesti jäänyt vaivaamaan vielä vuosienkin jälkeen. Olin tekemisissä sellaisten kavereiden kanssa, joiden keskuudessa käytettiin melko väkivaltaista kieltä, ja ryhmäpaine oli todella kovaa.
Omina yläkouluaikoinani internetissä suosittua oli niin kutsuttu “Anti-SJW”-sisältö, jossa vitsailtiin feministien ja vähemmistöjen kustannuksella, usein halventavia ilmaisuja käyttäen. Oli hyvin tavanomaista kuulla koulukavereiden toistelevan milloin mitäkin solvauksia, joita poimittiin somessa pyörivistä meemeistä ja videoista. Jos joku ulkopuolinen uskalsi huomauttaa kielenkäytöstä, tyypillinen vastaus oli “me vain vitsailemme” ja siitä loukkaantuminen koettiin turhaksi valittamiseksi.
Oli hyvin tavanomaista kuulla koulukavereiden toistelevan milloin mitäkin solvauksia, joita poimittiin somessa pyörivistä meemeistä ja videoista.
Tätä vastaustapaa loukkaantujille käytettiin myös usein niillä videoilla, joita katsoin tuohon aikaan. Olin niin tottunut kuulemaan vähemmistöjä loukkaavaa kielenkäyttöä niin koulussa kuin internetissäkin, etten edes kunnolla tiedostanut vähitellen ajautuneeni katsomaan somesta, varsinkin YouTubesta, myös omalla ajallani yhä enemmän haitallista ja jopa väkivaltaista sisältöä. Se ajoi ideologiaa, jonka tarkoituksena oli naisten sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien vastustaminen.
Hain hyväksyntää koulukavereiltani toistamalla videoilta kuulemiani argumentteja ja tunsin tällä tavalla yhteenkuuluvuutta muihin. Koin olevani hyvin älykäs, kun olin perustanut omat mielipiteeni internetistä näkemääni sisältöön oppikirjojen tai muun perinteisen median sijaan.
Jälkikäteen ajateltuna minun olisi kuitenkin pitänyt harjoittaa medialukutaitoa kuluttamaani somesisältöä kohtaan, ennen kuin aloin väittää olevani samaa mieltä jonkun netistä löytämäni ideologian kanssa. En tarkistanut lähteitä tai ottanut muutenkaan sen enempää selvää asioista, uskoin vain hyvin suoraviivaisesti sen, mitä ympäristöni minulle tarjosi.
Hain hyväksyntää koulukavereiltani toistamalla videoilta kuulemiani argumentteja ja tunsin tällä tavalla yhteenkuuluvuutta muihin.
”Vitsit” eivät jääneet vain vitseiksi ihan kaikille muillekaan. Niitä kohdistettiin myös muihin oppilaisiin solvauksina ja joissakin tapauksissa se kärjistyi fyysiseen kouluväkivaltaan. Kohteena olivat erityisesti ne oppilaat, joiden tiedettiin tai epäiltiin kuuluvan sateenkaarivähemmistöön.
Kouluympäristön ja netistä katsomieni videoiden vuoksi tunsin paljon epävarmuutta, kun tajusin itsekin olevani sateenkaari-ihminen. Tunsin tarvetta piilotella identiteettiäni koulukavereiltani, ja pelkäsin puuttua näkemääni väkivaltaan, sillä en halunnut joutua itse sen kohteeksi tai identiteettini paljastuvan.
Aloin ymmärtää, miten paljon katsomani somesisältö vaikutti haitallisesti minuun sekä muihin vähemmistöihin kuuluviin, ja aloin suhtautua kriittisemmin somessa näkemääni sisältöön.
Koen kuitenkin, että oma vähemmistöidentiteettini suojasi minua vajoamasta sen syvemmälle väkivaltaiseen ajattelumaailmaan. Aloin ymmärtää, miten paljon katsomani somesisältö vaikutti haitallisesti minuun sekä muihin vähemmistöihin kuuluviin, ja aloin suhtautua kriittisemmin somessa näkemääni sisältöön. Lukioon päästyäni kaveriporukka vaihtui, ja aloin tuntea ympäristöni suvaitsevammaksi ja myös turvallisemmaksi oman identiteettini toteuttamiselle.
Toivoisin, että nuoret pystyisivät välillä pysähtymään ja miettimään omaa kielenkäyttöään ja kuluttamaansa mediaa, ja keskustelisivat keskenään näistä aiheista avoimemmin. Jos jokin kaverin laukoma vitsi kuulostaa epäsoveliaalta, siitä olisi hyvä huomauttaa; ehkä tämä tajuaakin lopettaa, kun kaikki eivät olekaan hänen vitsissään täysillä mukana.
Kannustaisin myös sellaisia nuoria, jotka ovat samankaltaisessa tilanteessa, jossa itse olin, kertomaan edes jollekin ihmiselle kokemistaan epäkohdista, vaikka isommassa kaveriporukassa puhuminen pelottaisikin.
Kannustaisin myös sellaisia nuoria, jotka ovat samankaltaisessa tilanteessa, jossa itse olin, kertomaan edes jollekin ihmiselle kokemistaan epäkohdista, vaikka isommassa kaveriporukassa puhuminen pelottaisikin. Jo yksittäiselle ihmiselle kertominen, oli se sitten luotettava kaveri, opettaja tai vanhempi, voi jo auttaa olotilaa paljon. Ratkaisuja tilanteeseen voidaan keksiä myös yhdessä, kun keskustelu siitä on saatu avattua.
Kirjoittaja on RadicalWeb-hankkeen nuorten ryhmän jäsen
RadicalWeb-hankkeen tavoite on ennaltaehkäistä lasten ja nuorten oikeuksia uhkaavaa väkivaltaista radikalisoitumista ja ekstremismiä. Hankkeessa perustettiin syksyllä 2023 säännöllisin väliajoin kokoontuva aktiivisten nuorten ryhmä, jonka tapaamisissa keskustellaan nuorten kokemuksista ja havainnoista liittyen väkivaltaisen ekstremismin moniin ilmenemismuotoihin.
Tämä kirjoitus on osa Pelastakaa Lasten ekstremismin ennaltaehkäisytyön asiantuntijablogien sarjaa. Asiantuntijablogin tarkoituksena on nostaa esille ajankohtaisia asioita liittyen nuorten väkivaltaiseen radikalisoitumiseen ja ekstremismiin, sekä niihin liittyviin lieveilmiöihin. Kirjoittajina toimivat Pelastakaa Lasten asiantuntijat sekä vierailevat alan asiantuntijat, nuorisotyöntekijät ja nuoret.
