”Halusin vain apua, kuulua johonkin, tuntea, että elämälläni on tarkoitus. En haluaisi satuttaa ketään, en edes itseäni, mutta vuosi vuodelta kasvava kipu ja viha ajavat ajatuksia vääjäämättömästi sinne suuntaan. Auttakaa, edes joku, välittäkää. Jos maailma vihaa minua, niin minä vihaan takaisin.” (Niina Junttila, Kalvoesitys THL 9.10.2023)
Yhteisöön kuuluminen ja tunnustuksen saaminen ovat nuoruuden ytimessä sykkiviä tarpeita. Jos tarpeet eivät tule täytetyiksi arkisissa ympäristöissä, siirtyy nuori helposti niiden seuraan, jotka eivät ole enää kiinnittyneitä moraalisesti hyväksyttyihin yhteisöihin. Tällöin riskinä on radikalisoituminen, mikä voi johtaa ääriajatteluun ja myös väkivaltaiseen toimintaan.
Rikollisuuden ja väkivaltaisen käytöksen poluille eksyvien nuorten joukosta löytyy harvoin niitä, jotka loistavat koulussa tai ovat osa hyvinvointia edistäviä yhteisöjä. Tilastoissa nuorten syrjäytymistä ja radikalisoitumista on seurattu pitkään tarkastelemalla suojaavien tekijöiden ja riskitekijöiden välistä suhdetta. Tilastot ovat kuitenkin kuin lyhtypylväitä. Niihin on kiva nojata, mutta ne valaisevat melko heikosti.
Filosofi ja sosiologi Axel Honnethin tunnustuksen dialektiikka antaa lisävaloa nuorten radikalisoitumisen prosesseihin. Honnethia mukaillen tunnustus jakaantuu kolmeen tasoon. Perustavin taso on tulla rakastetuksi ja hyväksytyksi sellaisena ihmisenä kuin on. Toiseksi on tärkeä saada tunnustusta osaamisen, työn tai tekemisen kautta. Kolmas tunnustuksen tarve on tulla hyväksytyksi osana yhteisöä.
Tunnustuksen tasapainon järkkyessä, luonnollisesti pidetään kiinni vahvemmin yhdestä osa-alueesta, josta tunnustusta saa. Jengiytymisen näkökulmasta juuri ne nuoret, jotka eivät kiinnity suomalaiseen koulujärjestelmään, löytävät itsensä joukoista, jossa tunnustusta sekä arvostusta saa väkivallalla.
Jokaisella on tarve tulla hyväksytyksi
Aikuisina alamme jo päiväkodista lähtien tuottamaan yhteiskuntaamme syntipukkeja. Lapsia, jotka ovat aina väärässä paikassa, tekevät vääriä tekoja. Valitettavasti vain harvoin aikuisilla on aikaa selvittää syitä lapsen rikkovaan käytökseen.
Ilmiö jatkuu lapsuudesta nuoruuteen. Vuonna 2012 julkaistussa väitöstutkimuksessaan Tanja Äärelä haastatteli alle 21-vuotiaita vankeja, jotka olivat tehneet vakavia väkivaltarikoksia. Väitöksessä nuoret vangit kertovat peruskouluajoistaan ja elämänkulustaan nuoruudessa. Nuorten narratiiveissa toistui yksi ja sama teema. Kukaan näistä nuorista ei ollut kokenut tulleensa hyväksytyksi omana itsenään suomalaisessa perusopetuksessa.
Tunnustusta vaille jääneelle nuorelle yhteiskunnan normien ulkopuolella toimivan kaveripiirin hyväksyntä on kuin valonpilkahdus pimeässä. Siitä irrottautuminen voi nuoresta tuntua mahdottomalta.
Erilaiset ilmiöt muuttavat toimintaympäristöamme jatkuvasti. Perinteiset tavat opettaa, kasvattaa ja tukea eivät välttämättä toimi enää. Systeeminen ajattelu ja kompleksisuuden ymmärtäminen on jo kohta edellytys nuorten kanssa työskenteleville ihmisille.
Meillä on kiire ymmärtää syrjään työntäviä ja vetäviä ilmiöitä paremmin. Tällä hetkellä meillä on aivan liikaa nuoria, jotka eivät jostain syystä tule hyväksytyksi yhteiskunnassamme. Meillä ei ole varaa menettää yhtäkään lasta ja nuorta!
Kirjoittaja: Heikki Turkka
Heikki Turkka on rikos- ja konfliktityön tiimipäällikkö Aseman Lapset ry:ssä.
Tämä kirjoitus on osa Pelastakaa Lasten ekstremismin ennaltaehkäisytyön asiantuntijablogien sarjaa. Asiantuntijablogin tarkoituksena on nostaa esille ajankohtaisia asioita liittyen nuorten väkivaltaiseen radikalisoitumiseen ja ekstremismiin, sekä niihin liittyviin lieveilmiöihin. Kirjoittajina toimivat Pelastakaa Lasten asiantuntijat sekä vierailevat alan asiantuntijat, nuorisotyöntekijät ja nuoret.
