Poika hymyilee pakolaisleirillä

Tee yrityslahjoitus

Yritykset voivat tukea lapsia niin Suomessa kuin maailmalla tekemällä yrityslahjoituksen.

Kuluvasta vuodesta on tulossa vaikea vuosi maailman lapsille. Juuri nyt kodeistaan paenneita lapsia on enemmän kuin koskaan aiemmin toisen maailmansodan jälkeen. Arvion mukaan yli 200 miljoonaa lasta tulee tarvitsemaan humanitaarista apua vuonna 2026.

Suomessa lapsiperheköyhyys on lisääntynyt viime vuosina. Tällä hetkellä lähes 140 000 lasta elää pienituloisessa perheessä. Perheillä on pulaa jopa ruuasta.

 

 

Yritykset voivat tukea työtämme niin Suomessa kuin kansainvälisissä hankemaissamme kertaluontoisilla lahjoituksilla ja/tai valita lahjoituksen kohteeksi nimetyn hankkeemme tai tehdä kriisien keskellä elävien lasten hyväksi joustavamman lahjoituksen.
 
Lahjoituksen voi tehdä tilillepanona Pelastakaa Lasten keräystilille Nordea FI64 1017 3000 2107 27 (maksun saaja: Pelastakaa Lapset ry) tai voit tilata laskun sähköpostitse: lahjaksitulevaisuus@pelastakaalapset.fi. Ilmoitattehan samalla laskutustietonne ja kohteen, mihin toivotte lahjoituksenne kohdentuvan. Mikäli olette kiinnostuneet laajemmasta yritysyhteistyöstä, tutustu eri yhteistyömuotoihimme.

Lahjoitusvaihtoehtoja

Lahjoita kotimaan lapsille

Juuri nyt köyhyydessä elävien lasten määrä kasvaa ennätystahtiin.  Noin 140 000 lasta Suomessa elää vähävaraisissa perheissä. Samalla köyhien lapsiperheiden ahdinko syvenee.

Tee yrityslahjoitus ja auta vähävaraisia lapsiperheitä ja syrjäytymisvaarassa olevia nuoria kotimaassa.

Lahjoita kotimaan lapsille
Kolme vuotta täysimittaisen sodan puhkeamisen jälkeen, olemme tavoittaneet Ukrainassa ja lähialueilla 4,6 miljoona ihmistä, joista 1,8 miljoonaa on lapsia. Lähes 4 miljoonaa ihmistä on paennut Ukrainan sisällä ja noin 6,5 miljoonaa paennut pois Ukrainasta eli noin joka neljäs on joutunut jättämään kotinsa.

Ukrainan kriisi

Kolme vuotta täysimittaista sotaa Ukrainassa on rikkonut monien lasten tulevaisuuden aina sodan etulinjassa elävistä lapsista niihin, jotka ovat joutuneet jättämään kotinsa. Vuoden 2022 jälkeen olemme tavoittaneet Ukrainassa 4,7 miljoona ihmistä, joista 1,9 miljoonaa on lapsia. Lähes 4 miljoonaa ihmistä on paennut Ukrainan sisällä ja noin 6,9 miljoonaa paennut pois Ukrainasta eli noin joka neljäs on joutunut jättämään kotinsa.

Yrityksesi lahjoitus on elintärkeää – auta Ukrainan konfliktista kärsiviä lapsia ja perheitä selviytymään.

Lue lisää raportistamme (englanniksi).

Lahjoita Ukrainaan
Tyttö istuu tuhoutuneen kotitalonsa edessä.

Humanitaariset kriisit

Pelastakaa Lapset vastaa tänäkin vuonna katastrofeista ja kriiseistä kärsivien lasten ja heidän perheidensä hätään eri puolilla maailmaa. Juuri nyt kodeistaan paenneita lapsia on enemmän kuin koskaan aiemmin toisen maailmansodan jälkeen.

Kuluvasta vuodesta on tulossa vaikea vuosi lapsille. Yli  200 miljoonaa lasta tulee tarvitsemaan humanitaarista apua vuonna 2026.

Yritysten tuen avulla pystymme reagoimaan nopeasti, kun kriisi iskee ja pysymään lasten tukena niin pitkään, kuin he meitä tarvitsevat.

Lue lisää vuoden 2026 humanitaarisen työmme suunnitelmastamme.

Lahjoita hätäapuun
Poika palaa kotiin Gazaan tulitauon aikana

Gazan hätäapukeräys

Sota Gazassa on aiheuttanut valtavaa kärsimystä lapsille ja heidän perheilleen. Tulitauon aikanakin tilanne on yhä katastrofaalinen. Gazassa tarvitaan kiireellisesti hätäapua, kuten vettä, lääkkeitä ja hygieniatarvikkeita lähes miljoonalle lapselle ja heidän perheilleen.

Me tarjoamme perheille käteisapua, jotta he voivat ostaa ruokaa ja muita välttämättömiä tarvikkeita. Järjestämme lapsiystävällisiä tiloja, jotta lapsilla on turvallinen paikka leikkiä, saada psykososiaalista tukea ja päästä hetkeksi irti kokemistaan traumaattisista tapahtumista. Tarjoamme myös perusterveydenhoitoa sekä äitiys- ja vastasyntyneiden hoitoa. Hoidamme lasten aliravitsemusta.

Yritysten apu on tärkeää – tee lahjoitus Gazan hätäapukeräykseen ja auta lapsia!

Lahjoita Gazaan

Kolme syytä miksi lapset tarvitsevat apua juuri nyt – enemmän kuin koskaan

Sodat, konfliktit ja ilmastokriisi ajavat lapsia hätään. Lisäksi kansainvälisen avun leikkaukset vaikuttavat kohtalokkaalla tavalla ohjelmamaissamme.

Kokosimme kolme syytä sille, miksi lasten hätä on ennätyksellisen suuri juuri nyt.

Lue lisää
Vauva aikuisen sylissä katsoo kohti kameraa.

Kansainvälisen avun leikkaukset uhkaavat elintärkeää työtä

Vuonna 2025 kansainvälisen avun leikkaukset uhkaavat elintärkeää työtä kymmenissä maissa. Leikkaukset tapahtuvat aikana, jolloin lasten tarpeet ovat suuremmat kuin koskaan.

Yli 40 maata Afrikassa, Aasiassa, Latinalaisessa Amerikassa, Euroopassa ja Lähi-idässä on kärsinyt esim. Yhdysvaltojen hallituksen ulkomaanavun äkillisestä lopettamisesta. Avun lopettaminen uhkaa miljoonien lasten terveys-, ravitsemus- ja koulutusohjelmia.

Lue lisää

Mikäli yrityksenne haluaa keskustella, mihin muuhun kohteeseen kertalahjoituksen voi tehdä,
ota yhteyttä lahjaksitulevaisuus@pelastakaalapset.fi.