Autamme Ukrainassa

Ukrainan 7,5 miljoonaa lasta tarvitsee apua. Jo lähes kolme vuotta kestänyt sota on rikkonut lasten arjen, ja vaikutukset lasten elämään ovat vakavia. 1 680 lasta on loukkaantunut ja 650 lasta on menettänyt henkensä sodan takia. Miljoonat lapset ovat joutuneet jättämään kotinsa. Heidän koulutuksensa, terveytensä ja tulevaisuutensa ovat vaarantuneet.
Näin olemme auttaneet
(Päivitetty 3.1.2025)
- 3,4 miljoonaa ihmistä on saanut apua – näistä 1,4 miljoonaa on lapsia.
- 1 934 000 ihmistä on saanut puhdasta vettä, sanitaatiota ja hygieniapalveluita.
- 450 000 ihmistä on saanut ruokaa ja tukea toimeentuloon.
- 219 000 ihmistä on saanut käteisapua, jonka avulla he pystyivät hankkimaan itselleen välttämättömimmät asiat.
- 281 800 lasta on saanut tukea koulunkäyntiin ja oppimiseen.
- 67 000 lasta ja aikuista on saanut terveyspalveluita.
- 42 564 ihmistä on saanut sai psykososiaalista ja mielenterveyden tukea. Tuen saajista suurin osa on lapsia.
Avainlukuja
Ajankohtaista humanitaarisesta työstämme

Yhä useampi lapsi Ukrainassa tarvitsee sijaisperheen sodan seurauksena
Ukrainassa tarvitaan lähes 5 000 koulutettua sijaisperhettä, jotta laitoksissa asuvat lapset saadaan siirrettyä perhehoidon piiriin. Kolme vuotta kestäneen sodan vuoksi yhä useampi lapsi elää ilman vanhempiaan, ja on siksi riskissä joutua lastensuojelun laitoksiin.

Kansainvälisen avun leikkaukset sulkevat terveysklinikoita: Lapset hengenvaarassa
Viimeaikaiset leikkaukset eri avunantajamaiden ulkomaanavussa ovat pakottaneet Pelastakaa Lapset -liikkeen keskeyttämään aliravittujen lasten elämää pelastavia toimintoja eri puolilla maailmaa. Kehitysyhteistyön leikkauksia on tehty useissa avunantajamaissa. Näitä hyvinkin mittavia leikkaustoimia on tehty hetkenä, jolloin 131 miljoonaa lasta elää akuutista ruokakriisistä kärsivillä alueilla eri puolilla maailmaa. Afganistanissa rahoituksen leikkaukset ovat jo johtaneet siihen, että 18 Pelastakaa Lasten…

Apumme tavoittaa hädänalaiset lapset
Gaza, Sudan, Ukraina….. Lasten hätä on maailmassa suuri, mutta olemme paikan päällä auttamassa heitä. Avustustyöntekijämme ponnistelevat yhdessä kumppaniemme kanssa taukoamatta viedäkseen avun perille hädänalaisille lapsille ja perheille. Viime vuosina olemme humanitaarisella työllämme tavoittaneet keskimäärin 45 000 lasta joka ikinen päivä. Lahjoittajiemme tuki sekä muun muassa ulkoministeriön ja Euroopan unionin humanitaarisen avun rahoitus mahdollistaa sen, että…