Anna lapselle turvallinen koti – Tule sijaisvanhemmaksi

Anna lapselle turvallinen koti – Tule sijaisvanhemmaksi

Tule tekemään maailman tärkeintä työtä

Sijaisvanhempana annat huostaanotetulle lapselle tai nuorelle mahdollisuuden turvalliseen lapsuuteen. Sinun ei kuitenkaan tarvitse tehdä tätä yksin, vaan me tuemme sinua koko matkan ajan. ❤

”Minulla on ollut sellainen hotline Pelastakaa Lapsiin. Aina on saatu apua”

”Monella tavalla kasvattava kokemus. Positiivista on myös se, että voi antaa hoivaa, apua ja rakkautta sitä tarvitsevalle lapselle.”

Kuka voi ryhtyä sijaisvanhemmaksi?

  • sijaisvanhemmaksi voi ryhtyä aivan tavallinen aikuinen, jolla on kiinnostusta ja halua tarjota lapselle joko lyhytaikainen tai pitempiaikainen perhe ja koti.
  • sijaiskodin voi tarjota niin lapsiperhe kuin lapseton pariskunta. Myös yksin asuva aikuinen voi toimia sijaisvanhempana. 
  • henkilö, jonka elämäntilanne on vakaa, sillä lapset tarvitsevat aikaa, rakkautta ja kärsivällisyyttä.

Miksi sijaisvanhempia tarvitaan?

  • Sijaisvanhempia tarvitaan jatkuvasti lisää.
  • Suomessa on lähes 19 000 lasta, jotka tarvitsevat kodin ulkopuolista hoivaa ja huolenpitoa omien biologisten vanhempien sijasta.
  • Lastensuojelulain mukaan perhehoito eli sijaisvanhemmuus on sijaishuollon ensisijainen hoitomuoto lastenkotien sijaan.

Miten voin ryhtyä sijaisvanhemmaksi?

  • Kaikkien sijaisvanhempien on käytävä PRIDE -niminen ennakkovalmennus.
  • Pelastakaa Lasten aluetoimistot eri puolella Suomea järjestävät  PRIDE -valmennuksia 1-2 kertaa vuodessa.
  • Valmennus sisältää yhdeksän tapaamista ja kestää 4-6 kuukautta.
  • Valmennuksen jälkeen osallistujat voivat tehdä tietoisen päätöksen ryhtymisestään sijaisvanhemmaksi.
  • Valmennuksen avulla varmistetaan, että jokainen sijaisperhettä tarvitseva lapsi pääsee perheeseen, jossa hänellä on mahdollisuus saada yksilöllisiä tarpeita vastaava hoito ja huolenpito.
  • Jos alueellasi ei ole PRIDE-sijaisvanhemmuusvalmennusta tapahtumakalenterissa, ole yhteydessä meihin, sillä valmennuksia voidaan mahdollisuuksien mukaan järjestää myös perhekohtaisesti tai ylimääräisinä pienryhminä.

Saat lisätietoa sijaisvanhemmuudesta ja valmennuksista jättämällä yhteystietosi lomakkeella TAI soittamalla suoraan sinua lähimpänä olevaan aluetoimistoon. Kerromme mielellämme sinulle lisää sijaisvanhemmuudesta. ❤

Katso seuraavat koulutukset tapahtumasivulta

 

Haluan lisätietoa sijaisvanhemmuudesta

    Voit tarkistaa, mihin aluetoimistoon kuntasi kuuluu lomakkeen alla olevasta linkistä.

Lomakkeen täyttämällä hyväksyn, että tietojani kerätään ja käsitellään tietosuojaselosteen kuvaamalla tavalla.

Voit tarvittaessa tarkistaa, mihin aluetoimistoon kuntasi kuuluu täältä.