Tukihenkilö- ja sporttikummitoiminta on merkityksellistä vapaaehtoistyötä, jolla vahvistetaan lasten hyvinvointia ja vanhempien jaksamista.
Tukihenkilö
Tukihenkilö on tavallinen, täysi-ikäinen ihminen, joka auttaa ja tukee lapsiperhettä vapaaehtoistyönä. Tukihenkilötoiminta on matalan kynnyksen varhaista tukea, jonka tavoitteena on vahvistaa lapsen ja perheen voimavaroja. Tukihenkilön tarpeen taustalla on usein se, että lapsen ja perheen oma tukiverkosto on pieni.
- tekee mukavia asioita, kuten leikkii tai ulkoilee lapsen tai perheen kanssa
- toimii esimerkiksi kuuntelu- ja keskustelukumppanina
- auttaa arkisissa tilanteissa, vaikkapa läksyjen teossa
- tapaa lasta tai perhettä keskimäärin 1-3 kertaa kuukaudessa
- saa korvauksen matkakuluista sekä tarvittaessa muista kuluista
Sporttikummi
Sporttikummitoiminta on tarkoitettu niille lapsille, joiden omilla vanhemmilla on rajalliset mahdollisuudet tukea lasta liikkumaan tai olla mukana lapsen harrastuksessa.
Vapaaehtoiset sporttikummit tukevat lapsia ja nuoria, jotta he motivoituvat liikkumaan, harrastamaan ja saamaan sitä kautta pysyvyyttä, tavoitteita ja turvallisia aikuisia elämäänsä. Sporttikummin ei tarvitse olla valmentaja tai urheilija. Riittää, että omaa liikunnallisen asenteen ja on halukas antamaan aikaansa lapselle.
- vie lasta liikkumaan vapaamuotoisesti tai on mukana lapsen harrastuksessa
- tapaa sporttilasta keskimäärin 1-3 kertaa kuukaudessa
- saa korvauksen matkakuluista sekä tarvittaessa muista kuluista
- tsemppaa ja tukee sekä jakaa hienoja kokemuksia lapsen kanssa!
Valmennuksen sisältö
Valmennuksen tavoitteena on antaa taidot ja valmiudet tukihenkilö tai sporttikummina toimimiseen.
Valmennuksessa käsitellään seuraavia teemoja:
- miksi lapset tarvitsevat tukihenkilöä/sporttikummia
- tukihenkilö/sporttikummitoiminta vapaaehtoistyönä
- tukihenkilö/sporttikummitoiminta osana perheiden varhaista tukemista
- tukihenkilön/sporttikummin tehtävät ja rooli
Valmennukseen kuuluu henkilökohtainen haastattelu. Valmennus on osallistujille maksuton.
Aika ja paikka:
- Valmennus pitää sisällään kaksi livetapaamista ja yhden verkkovalmennuksen Teams-yhteydellä
- Ryhmätapaaminen tiistaina 3.2.2026 klo 17-19.30 ja tiistaina 10.2.2026 klo 17-19.30 aluetoimistolla osoitteessa Koskelantie 38, 00610 Helsinki sekä Verkkovalmennus Teams-yhteydellä torstaina 12.2.2026 klo 17-19.00.
- Lisäksi valmennus pitää sisällään itsenäisesti verkossa suoritettavan Pelastakaa Lasten toimintaa kuvaavan peruskurssin.
Hae mukaan valmennukseen viimeistään 27.1.2026
Jos olet kiinnostunut osallistumaan valmennukseen, ota yhteyttä alla olevalla lomakkeella. Työntekijämme ottaa yhteyttä ennen valmennuksen alkua, keskustelee kanssasi ja antaa lisätietoja vapaaehtoisena toimimisesta sekä valmennuksen sisällöstä ja kulusta.Voit kysyä lisätietoa myös puhelimitse, tekstiviestillä tai WhatsAppilla työntekijöiltämme. Yhteystiedot alla.
Kaipaatko vielä lisätietoja, ole rohkeasti yhteydessä:
Sofie Sundström
- 050 4331 378
- sofie.sundstrom@pelastakaalapset.fi
- Etelä-Suomen aluetoimisto