Tule mukaan sijaisvanhempien ennakkovalmennukseen ja tutustu sijaisvanhemmuuden merkitykselliseen tehtävään.
PRIDE-valmennus tarjoaa perheellesi mahdollisuuden pohtia, voisiko sijaisvanhemmuus sopia juuri teille. Valmennus antaa kattavasti tietoa sijaisvanhemmuudesta ja lapsen tarpeista sekä auttaa tunnistamaan omia vahvuuksia ja valmiuksia sijaisperheenä toimimiseen.
Valmennukseen osallistuminen ei velvoita ryhtymään sijaisvanhemmaksi, vaan antaa hyvän pohjan tehdä harkittu päätös, kun aika on oikea. Jos perheessänne on kaksi vanhempaa, molempien tulee osallistua valmennukseen.
PRIDE-valmennus on tarkoitettu kaikille sijaisvanhemmuutta harkitseville, myös lyhytaikaisesta perhehoidosta kiinnostuneille.
Valmennus joustavasti perheesi tarpeisiin
PRIDE-valmennus toteutetaan pienryhmissä 4–6 kuukauden aikana. Valmennuksessa syvennytään lapsen arjen ja hyvinvoinnin kannalta keskeisiin teemoihin, kuten kiintymykseen, turvallisuuteen, perhesuhteisiin ja menetyksiin. Lisäksi pohdimme perhehoitajan roolia ja yhteistyötä lapsen läheisten ja viranomaisten kanssa.
Valmennus on keskusteleva ja osallistava. Ryhmätapaamisten lisäksi siihen kuuluu kotitehtäviä, henkilökohtaisia keskusteluja ja perhekohtaisia tapaamisia, joissa voidaan huomioida kunkin perheen omat vahvuudet ja tarpeet.
Ryhmän valmentajina toimivat perhehoidon sosiaalityöntekijä sekä kokenut sijaisvanhempikouluttaja.
Koulutus on maksuton.
Aika ja paikka
Valmennus on suunnattu Pirkanmaan, Satakunnan, Kanta-Hämeen ja Etelä-Pohjanmaan alueilla asuville.
9.5.–3.10.2026
Pelastakaa Lapset, Länsi-Suomen aluepalvelut, Pyhäjärvenkatu 5 D, 33200 Tampere
Päiväkohtainen aikataulu:
- la 9.5. klo 10–17
- la 6.6. klo 10–17
- ti 16.6. klo 17–20
- la 22.8. klo 10–17
- ke 3.9. klo 17–20
- la 3.10. klo 10–17
Näin pääset mukaan!
Täytä alla oleva yhteydenottolomake 19.4. mennessä, niin olemme sinuun yhteydessä. Keskustelemme perheesi tilanteesta, kerromme lisää sijaisvanhemmuudesta ja vastaamme kaikkiin kysymyksiisi.
Sijaisvanhemmiksi ryhtyviltä pyydetään myös lääkärin ja sosiaalitoimen lausunnot sekä rikosrekisteriote.
Tervetuloa mukaan pohtimaan, voisiko sijaisvanhemmuus olla osa teidän perheenne tarinaa.
Lisätiedot
Jos haluat saada lisätietoa valmennuksesta tai sijaisvanhemmuudesta, ole rohkeasti yhteydessä.
Mari Westerback
Sosiaalityöntekijä
- 040 553 0273
- mari.westerback@pelastakaalapset.fi
- Pyhäjärvenkatu 5 D, 33200 Tampere
Sari Vehviläinen
Perheohjaaja
- 050 475 0476
- sari.vehvilainen@pelastakaalapset.fi
- Länsi-Suomen aluepalvelut, Pyhäjärvenkatu 5 D, 33200 Tampere
Tiesitkö muuten, että PRIDE tulee sanoista Parents’ Resource for Information, Development, Education
eli Vanhempien voimavara tietoon, kehittymiseen, koulutukseen.