Ilmastokriisi

Ilmastokriisi on lapsen oikeuksien kriisi
Nykypäivän lapset ovat syntyneet ilmastokriisin keskelle. Lapset kohtaavat äärimmäisiä sääilmiöitä jatkuvasti epätasa-arvoistuvassa maailmassa, missä ilmastokriisi pahentaa muita olemassaolevia kriisejä, kuten konflikteja ja ruokapulaa. Lämpöaallot, kuivat kaudet ja tulvat tuhoavat viljelyksiä, karjaa ja elinkeinoja. Ympäristöjen muuttuessa elinkelvottomiksi ja tilanteiden epätoivoisemmiksi lapset joutuvat jättämään kotinsa ja asuinseutunsa, etsimään töitä, menemään naimisiin ja taistelemaan sodissa.
Lapset ja nuoret ympäri maailman näyttävät tietä ilmastokriisin torjumisessa. On aika kuunnella heitä ja toimia heidän esimerkkinsä mukaisesti.
”Ilmasto on muuttunut, ja vanhempamme ovat riippuvaisia maanviljelyksestä. Sadetta ei tule silloin, kun pitäisi. Sadetta tulee sekä kuivan kauden että sadekauden aikana.”
Kpemeh*, Sierra Leone
Kriisi numeroina
”Näemme, kuinka lämpötilat nousevat, tulvat lisääntyvät ja meri lämpenee. Kaikki ihmiset eivät ole taloudellisesti samassa tilanteessa. Kaikilla ei ole turvallisen kodin etuoikeutta.”
13-vuotias poika, Gaza
Autamme ilmastokriisin torjunnassa ja siihen sopeutumisessa
Pelastakaa Lapset toimii yli 110 maassa yhteistyössä paikallisten kumppaneiden kanssa, mahdollistaen elintärkeiden ravitsemusohjelmien ja pitkäaikaisen toimeentulon tukemisen globaalilla tasolla. Maailman johtavana lasten oikeuksien järjestönä ilmastokriisi ja sen vaikutukset näkyy kaikessa toiminnassamme. Reagoimme nopeasti ilmastonmuutokseen aiheuttamiin kriiseihin ja edistämme maailmanlaajuista kestävyyttä.
Tuemme viljelijäperheitä kestävään ruoantuotantoon ilmastokriisin keskellä. Tarjoamme käteisavustuksia, jotta perheet voivat ostaa ruokaa ja muita tarvikkeita ja autamme heitä rakentamaan turvaverkkoja välttääkseen epätoivoisia toimenpiteitä, kuten lasten ottamista pois koulusta tai tyttäriensä pakottamista avioliittoon. Tarjoamme yhteisöille työkaluja, joiden avulla ne voivat kehittää resilienssiään tuleviin sään ääri-ilmiöihin, kuten hirmumyrskyihin tai kuivuuteen.
Ilmastokriisin keskelle syntyneet
Ilmastokriisi muuttaa maailmaa peruuttamattomasti. Vaikka ylemmän keskitulotason ja korkean tulotason maat ovat vastuussa kriisistä, matala- ja keskituloisten maiden lapset kärsivät eniten sen aiheuttamista menetyksistä.
Raportteja englanniksi
Lue seuraavaksi
Pelastakaa Lasten raportti: Somalian nälänhädästä 15 vuotta – maa uuden katastrofin edessä
Somaliassa perheet ovat uuden katastrofin edessä. Nälkä ja humanitaariset tarpeet ovat voimakkaassa kasvussa, kuivuus pahenee ja kansainvälinen apu on ennätyksellisen alhaisella tasolla, varoittaa Pelastakaa Lapset. Pelastakaa Lasten uudessa raportissa todetaan, miten kansainvälisen avun rahoituksen romahtaminen Somaliassa vuonna 2025 voi pian johtaa katastrofaalisiin seurauksiin lapsille. Pahimmillaan Somaliaa voi kohdata katastrofi, jonka kaltaista ei ole koettu sitten…
Gasum ja Pelastakaa Lapset tukevat lapsia ja perheitä ilmastokriisin keskellä
Ilmastokriisi on yksi suurimmista uhista lasten selviytymiselle, oppimiselle ja suojelulle. Gasumin lahjoituksen turvin Pelastakaa Lapset tukee lapsia ja perheitä ilmastokriisin keskellä.
COP30: Ilmastokriisi altistaa 48 miljoonaa lasta vuosittain sään ääri-ilmiöille
Joka vuosi noin 48 miljoonaa lasta – eli 136 000 lasta päivässä – kärsii ilmastonmuutoksen aiheuttamista katastrofeista. Tämä on jatkunut siitä lähtien, kun ensimmäinen YK:n ilmastokokous (COP) järjestettiin 30 vuotta sitten. Kokoukset on tarkoitettu vastaamaan syvenevään ilmastokriisiin, mutta lupauksista ja edistysaskeleista huolimatta COP30 järjestetään tilanteessa, jossa ilmastonmuutoksen seuraukset ovat katastrofaalisia. Äärimmäiset sääilmiöt pakottavat miljoonia lapsia…