Somaliassa perheet ovat uuden katastrofin edessä. Nälkä ja humanitaariset tarpeet ovat voimakkaassa kasvussa, kuivuus pahenee ja kansainvälinen apu on ennätyksellisen alhaisella tasolla, varoittaa Pelastakaa Lapset.
Pelastakaa Lasten uudessa raportissa todetaan, miten kansainvälisen avun rahoituksen romahtaminen Somaliassa vuonna 2025 voi pian johtaa katastrofaalisiin seurauksiin lapsille. Pahimmillaan Somaliaa voi kohdata katastrofi, jonka kaltaista ei ole koettu sitten vuoden 2011 nälänhädän. Tuolloin yli 257 000 ihmistä menehtyi.
Vuoden 2025 alussa julkaistussa ruokaturvaa sekä aliravitsemusta seuraavan kansainvälisen aloitteen tilannepäivityksessä todettiin 3,4 miljoonan ihmisen kokevan vähintään kriisitason ruokaturvattomuutta. Vuotta myöhemmin tämä luku on lähes kaksinkertaistunut 6,5 miljoonaan. Puutteellisesta ruoan saannista kärsivien ihmisten määrän nousu korreloi kansainvälisen avun rahoituksen massiivisten leikkausten sekä viime syksyn vähäisiksi jääneiden sateiden kanssa.
YK:n seurantatiedot osoittavat, että Somalian vuoden 2024 humanitaarisen avun suunnitelma oli rahoitettu 57,7 prosenttisesti. Käytettävissä olevat varat riittivät vain kriittisten ohjelmien ylläpitämiseen. Vuonna 2025 rahoitus laski 28,8 prosenttiin. Kuluvan vuoden suunnitelman rahoitusaste on tällä hetkellä 15 prosenttia. Tämä on kaikkien aikojen alhaisin taso tähän aikaan vuodesta.
Humanitaariseen apuun kuuluvia elintarvike- ja ravitsemuspalveluja on supistettu merkittävästi. Esimerkiksi lasten aliravitsemuksen hoidossa tärkeitä ravitsemuskeskuksia on jouduttu sulkemaan yli 300. Samalla on myös vähennetty tai rajoitettu aliravitsemusta ja sairauksia ennaltaehkäiseviä ohjelmia.
Mikäli avun rahoitusta ei välittömästi lisätä, tullaan hoitoyksiköitä sulkeman lisää ja apua tarvitsevia lapsia joudutaan käännyttämään pois. Resurssien puute vaarantaa myös saavutettua edistystä esimerkiksi lasten rokottamiseen liittyen. Samalla globaaleihin toimitusketjuihin kohdistuvat häiriöt pahenevat muun muassa Lähi-idän konfliktien seurauksena.
Pelastakaa Lasten raportista käy myös ilmi, miten konfliktien, kuivuuden ja nälän keskellä elävät perheet ovat osoittaneet poikkeuksellista selviytymiskykyä. Tähän kuuluu toisten auttamista sekä sopeutumista haasteisiin uusia toimintamalleja ja ratkaisuja löytämällä. Inhimillisten kärsimysten ja menetysten välttämiseksi tarvitaan kuitenkin ulkoista apua.
– Kyse ei ole hitaasta tilanteen heikkenemisestä, vaan käynnissä olevasta ja täysin ehkäistävissä olevasta kriisistä. Somaliassa tämä kriisi on seurausta pitkäaikaisen konfliktin ja kiihtyvien ilmastoshokkien tuhoisasta yhdistelmästä. Tilannetta on pahentanut vuoden 2025 päätös vähentää avun rahoitusta ennätyksellisen alhaiselle tasolle. Tämä ei ollut pakon sanelemaa ja päätöksen tuhoisat seuraukset olivat myös ennakoitavissa. Viimeiset viisitoista vuotta osoittavat selvästi sen, että ihmishenkiä pelastetaan, kun rahoitusta lisätään. Kun apu puolestaan katoaa, katoaa myös lapsuus, sanoo Pelastakaa Lasten Somalian maajohtaja Mohamud Mohamed Hassan.
”Viimeiset kolmen vuotta olemme joutuneet elämään nälän kanssa”
– Vesi on nyt vähissä, ja kuivuus on äärimmäistä. Karja kuolee veden puutteen vuoksi. Ruoka on myös käynyt vähiin. Kuivuus on vaikuttanut meihin suuresti, kertoo 15-vuotias Fazia*, joka käy Pelastakaa Lasten tukemaa koulua Baidoassa Lounais-Somaliassa.
– Ennen en ajatellut koulutusta. Elämäni on nyt muuttunut merkittävästi. Ennen tunsin itseni kouluttamattomaksi ja tietämättömäksi. Nyt minulla kuitenkin on pääsy ilmaiseen koulutukseen.
Pelastakaa Lapset vaatii kansainvälistä yhteisöä lisäämään viipymättä humanitaarista rahoitustaan 6,5 miljoonan hädänalaisten auttamiseksi Somaliassa. Lasten turhien kuolemien välttämiseksi on erityisesti varmistettava riittävät resurssit terveyttä ja ravitsemusta edistävälle toiminnalle. Lisäksi on mahdollistettava lasten koulunkäynnin jatkuminen sekä vahvistettava yhteisöjen kykyä varautua, selviytyä ja toipua eri kriiseistä.
Pelastakaa Lapset on työskennellyt Somaliassa vuodesta 1951 edistäen terveyttä ja ravitsemusta, sekä lasten koulutusta, suojelua sekä lapsen oikeuksien toteutumista.
*Nimi muutettu yksityisyyden suojaamiseksi
Lue raportti verkossa: When Aid Disappears, Childhood Disappears Too