Yli kaksi prosenttia Gazan lapsiväestöstä on kuollut tai loukkaantunut puoli vuotta kestäneen sodan aikana

Lähes 26 000 lasta, eli hieman yli kaksi prosenttia Gazan lapsiväestöstä on kuollut tai loukkaantunut Gazassa kuusi kuukautta kestäneen sodan aikana. Terveydenhuolto on tuhoutunut ja koulutukseen pääsy katkaistu.

Viime lokakuun 7. päivän 33 lapsen hengen vaatineiden iskujen jälkeen yli 13 800 lasta on kuollut Gazassa ja 113 Länsirannalla. YK ja Gazan terveysministeriö raportoivat, että Gazan kaistaleella on loukkaantunut ainakin12 009 lasta ja Länsirannan alueella ainakin 725 lasta. UNICEF tiedotti joulukuussa, että vähintään 1 000 lapselta on jouduttu amputoimaan toinen jalka tai molemmat alaraajat. Gazan kaistaleen 36 sairaalasta 30:een on kohdistunut pommituksia. Sairaaloista vain 10 on enää osittain toiminnassa.

Israelin asevoimat ovat myös iskeneet ambulansseihin, lääkintätarvikkeiden kuljetuksiin ja tieverkostoon. Terveydenhuolto on merkittävästi heikentynyt samalla kun 1,1 miljoonan lapsen hoidon tarpeet kasvavat entisestään. Al Shifan sairaala on yksi hyökkäyksissä raunioituneista terveyslaitoksista. Sairaalan alueelta löytyi Gazan terveysministeriön mukaan kymmeniä ruumiita Israelin joukkojen vetäytymisen jälkeen. Sairaaloihin ei saa milloinkaan kohdistaa hyökkäyksiä.

Myös koulut ovat humanitaarisen oikeuden mukaan suojeltuja siviilikohteita. Pommitusten ja taistelujen seurauksena lähes 90 prosenttia kaikista alueen koulurakennuksista on vaurioitunut tai tuhoutunut. Arviolta 261 opettajaa on tapettu. Koulujen tuhoaminen on vakava lapsiin kohdistuva rikkomus, jonka vaikutukset ovat laajamittaiset ja pitkäkestoiset. Viime lokakuun jälkeen lapset eivät ole voineet käydä koulua.

Pelastakaa Lapset on varoittanut sodan lapsiin aiheuttamista henkisistä vaurioista. Jotkut vanhemmat ovat kertoneet Pelastakaa Lasten työntekijöille, että heidän lapsensa ovat lakanneet unelmoimasta ja keskittyvät pelkästään selviytymiseen.

– Pakenimme etelään 25. maaliskuuta. Matkallamme Rafahiin näimme pieniä, hajoamassa olevia ruumiita Beidarin alueella. Lapsemme näkevät asioita, joita kenenkään lapsen ei koskaan pitäisi nähdä, kertoo yhden lapsen isä Ahmed*.

Gazan sota on yksi tappavimmista ja tuhoisimmista viimeaikaisista konflikteista. Lista lapsiin kohdistuneista rikkomuksista on pitkä:

  • Gazan alueella yli 13 800 lasta on tapettu viimeisen kuuden kuukauden aikana. Ainakin 725 lasta on loukkaantunut Länsirannalla, mukaan lukien Itä-Jerusalemissa ja 114 raportoidaan tapetun. Viime lokakuun 7. päivän hyökkäyksissä tapettiin Israelissa 33 lasta aseistettujen ryhmien toimesta.
  • Gazan koulujen ja sairaaloiden tuhoaminen on jatkuvaa. Useimmat lapset eivät pääse edes perushoitoon.
  • Israelista siepattuja lapsia pidetään panttivankeina Gazassa. Eri tietojen mukaan heihin on kohdistettu väkivaltaa. 
  • Ainakin 460 palestiinalaislasta on pidätetty mielivaltaisesti lokakuun 7. päivän jälkeen. Pelastakaa Lasten kumppanitahot ovat ottaneet vastaan todistuksia nälästä, väärinkäytöksistä ja epäinhimillisestä kohtelusta pidätysoloissa.
  • Elintärkeää humanitaarista apua päästetään alueelle hyvin riittämättömiä määriä. Viimeaikaisten tietojen mukaan nälänhätä uhkaa jopa puolta Gazan kaistaleen väestöstä. Pohjois-Gazassa tilanne on erityisen vaikea.

– Yli 180 päivää kestänyt väkivalta on tehnyt Gazasta tunnistamattoman. Gazan lapsiväestöstä yli kaksi prosenttia on tullut tapetuksi tai loukkaantunut. Tähän asti selviytyneiden mahdollisuudet jatkaa selviytymistään heikkenevät jatkuvasti. Tämä sota ei tuhoa ainoastaan Gazaa, vaan siinä tuhotaan myös lapsuuden peruslähtökohtia, sanoo Xavier Joubert, Pelastakaa Lasten miehitetyn Palestiinalaisalueen maajohtaja.

– Maailman on toimittava nyt, jotta kauhistuttavalle tuholle saadaan loppu Gazassa varmistamalla välitön ja pysyvä tulitauko sekä humanitaarisen avun esteetön pääsy. Meillä on velvollisuus varmistaa jokaiselle lapselle ihmisarvoinen tulevaisuus. Tällä hetkellä Gazan lapset ovat vaarassa menettää sen kokonaan, jatkaa Joubert.

Pelastakaa Lapset on vuodesta 1953 lähtien tarjonnut konfliktista kärsiville palestiinalaislapsille apua ja välttämättömiä palveluja. Avustusyöntekijämme miehitetyllä Palestiinalaisalueella selvittävät jatkuvasti keinoja toimittaakseen lisäapua Gazaan. Gazassa avustustyöntekijämme ponnistelevat yhdessä lukuisten kumppaniemme kanssa toimittaakseen lisäapua lapsille ja perheille. 

Viimeisen kuuden kuukauden aikana Pelastakaa Lasten apu on Gazassa tavoittanut yli 323 200 ihmistä, joista puolet on lapsia.

* Nimi muutettu henkilöllisyyden suojelemiseksi.