Pelastakaa Lapset vetoaa eduskuntaryhmiin: tulevassa kehysriihessä ja budjettipäätöksissä on tehtävä ratkaisuja, jotka vahvistavat lasten ja perheiden arkea eivätkä heikennä sitä entisestään. Julkisen talouden tasapainottamista ei voida tehdä lasten kustannuksella.
Pelastakaa Lapset luovutti tänään (10.4.) eduskuntaryhmille vetoomuksen yhdessä lapsi‑ ja perhejärjestöjen, säätiöiden ja asiantuntijoiden kanssa.
Suomea velvoittavat perustuslaki ja YK:n lapsen oikeuksien sopimus, jonka mukaan lapsen etu on asetettava ensisijaiseksi kaikessa päätöksenteossa. Talouslinjaukset eivät ole abstrakteja ratkaisuja, vaan ne näkyvät konkreettisesti lasten hyvinvoinnissa, vanhempien jaksamisessa ja siinä, millaiseksi yhteiskunta tulevaisuudessa rakentuu.
Lasten hyvinvointi heikentynyt
Lapsiperheköyhyys on Suomessa kasvanut nopeasti ja syventynyt. Vuonna 2024 pienituloisiin perheisiin kuului jo 137 400 lasta. Päiväkodeissa ja kouluissa nähdään yhä useammin, miten taloudellinen ahdinko vaikuttaa lasten oppimiseen, mielenterveyteen ja mahdollisuuteen osallistua. Myös kansainväliset vertailut osoittavat Suomen aseman heikentyneen lasten hyvinvoinnissa.
Köyhyys lapsuudessa ei ole ohimenevä vaihe. Se lisää riskiä syrjäytymiseen, kaventaa koulutuspolkuja ja heikentää uskoa tulevaisuuteen. Samalla se kasvattaa kustannuksia koko yhteiskunnalle inhimillisesti ja taloudellisesti. Siksi lapsiin ja nuoriin panostaminen ei ole menoerä, vaan välttämätön investointi Suomen tulevaisuuteen.
Ratkaisuja lapsiperheköyhyyden torjumiseen
Vetoomuksessa esitetään konkreettisia ratkaisuja lapsiperheköyhyyden vähentämiseksi. Päätöksenteossa on vahvistettava lapsivaikutusten arviointia ja kuultava lasten ja nuorten ääntä. Perusturvan riittävyys on varmistettava, lapsilisien reaaliarvo turvattava ja lapsi‑ ja perhejärjestöjen toimintaedellytyksistä pidettävä huolta. Maksuttomat ja edulliset harrastusmahdollisuudet ovat keskeinen osa lasten yhdenvertaisuutta.
Vetoomuksen viesti on selkeä: lasten elämä ei saa olla sopeutustoimi. Lasten hyvinvointi ratkaistaan arjessa juuri nyt. Kun pidämme huolta lapsista ja nuorista tänään, pidämme huolta myös yhteiskunnan tulevaisuudesta.
Vetoomuksen allekirjoittajat:
- Pelastakaa Lapset ry
- Hope – Yhdessä & Yhteisesti ry
- Läpimurtosäätiö
- Mannerheimin Lastensuojeluliitto
- Päivikki ja Sakari Sohlbergin säätiö
- SOS-Lapsikylä
- Suomen Lastenlääkäriyhdistys ry
- Tukikummit Säätiö
- Tukilinja-säätiö
- Suomen UNICEF
- Yksin vanhempana ry.