Hymyilevä tyttö istuu koulunpenkillä

Razan saa nyt mahdollisuuden oppia, kasvaa ja unelmoida

Sudanin konflikti keskeytti Razanin* koulutien, mutta nyt hän voi taas unelmoida tulevaisuudesta. Pelastakaa Lapset tukee lapsia palaamaan kouluun turvallisesti. Kouluruokaa tarjoamalla varmistetaan, ettei nälkä estä oppimista.

Koulutie katkesi sodan vuoksi

Razan on yhdeksänvuotias tyttö Sudanin pääkaupungista Khartumista. Kun maassa kaksi vuotta sitten puhkesi konflikti, hänen perheensä joutui pakenemaan kodistaan. He muuttivat ensin Al Jazirahiin ja myöhemmin Sennariin, kun isä menetti työnsä. Pakkomuutot keskeyttivät Razanin koulunkäynnin kokonaiseksi vuodeksi, mikä järkytti häntä syvästi.

”Olin surullinen, kun menetin vuoden koulusta. Kaipasin ystäviäni ja luokkahuonettani kovasti.”

Kun perhe asettui kylään Sinjan lähelle, Razan pääsi jälleen kouluun ja alkoi rakentamaan uutta arkea. Pian taistelut kuitenkin levisivät uudelleen, ja koulut suljettiin. Kun koulun ovet vihdoin avattiin, Razan palasi sinne päättäväisenä ja iloisena.

”En halua, että olisi sotaa. Haluan vain laittaa repun selkään joka aamu ja mennä oppimaan uusia asioita.”

Tukea ja turvaa koulunkäyntiin

Pelastakaa Lapset on parantanut Razanin ja monien muiden lasten koulunkäynnin edellytyksiä Sudanissa. Luokkahuoneita on kunnostettu, opettajia koulutettu ja oppimismenetelmiä kehitetty, jotta lapset voivat oppia turvallisessa ja kannustavassa ympäristössä.

Razanin koulussa oppilaille tarjotaan päivittäin ravitseva ateria, joka auttaa Razania ja hänen koulutovereitaan jaksamaan ja keskittymään oppimiseen. Samalla hänen yhteisöään tuetaan omaksumaan parempia ravitsemustottumuksia, jotka kantavat pitkälle tulevaisuuteen.

Kouluissa vahvistetaan myös lasten suojelua kouluttamalla henkilökuntaa ja yhteisöjä tunnistamaan lapsiin kohdistuvia uhkia ja apua tarvitsevia lapsia. Razan kokee nyt olonsa turvalliseksi ja uskaltaa puhua oikeuksistaan ja unelmistaan.

Lapset osallistuvat aktiivisesti oman ympäristönsä kehittämiseen ja rakentavat parempia yhteyksiä koulun, perheiden ja paikallisyhteisön kesken. Heitä tuetaan esittämään omia ideoitaan ja mielipiteitään yhteisön päätöksenteossa.

EU:n tuella turvallisia oppimisympäristöjä kriisialueilla

Razanin saama tuki on osa Euroopan unionin rahoittamaa hanketta, jonka tavoitteena on varmistaa, että kriisialueilla Sudanissa asuvat lapset pääsevät osallistumaan yhdenvertaiseen ja laadukkaaseen peruskoulutukseen. Hanke toteutetaan tiiviissä yhteistyössä paikallisten kumppaneiden kanssa, ja se keskittyy opetuksen laadun parantamiseen, koulupalvelujen kehittämiseen sekä turvallisten oppimisympäristöjen luomiseen lapsille, jotka ovat jääneet koulun ulkopuolelle konfliktin tai pakkomuuton vuoksi.

Ohjelmassa painotetaan myös lasten suojelua. Koulutetut sosiaalityöntekijät tunnistavat ja tukevat lapsia, jotka ovat vaarassa joutua väkivallan, laiminlyönnin ja hyväksikäytön uhreiksi.

Sudanissa tarvitaan apua – nyt

Sudanin konflikti on jatkunut yli kaksi vuotta ja aiheuttanut yhden maailman vakavimmista humanitaarisista kriiseistä. Yli 30 miljoonaa ihmistä tarvitsee kiireellistä apua, ja heistä yli puolet on lapsia. Lähes 25 miljoonaa ihmistä kärsii ruuan puutteesta. Äärimmäisessä nälässä arvioidaan olevan 638 000 ihmistä.

Pelastakaa Lapset on toiminut Sudanissa vuodesta 1983 ja on maan suurin kansalaisjärjestötoimija. Työmme keskittyy terveyden ja ravitsemuksen edistämiseen, koulutuksen ja toimeentulon tukemisen sekä lasten suojeluun. Vuonna 2024 tavoitimme maassa 3,2 miljoonaa ihmistä, joista 1,7 miljoonaa oli lapsia.

*Nimi muutettu yksityisyyden suojaamiseksi.