Suomalainen perheyritys Lejos haluaa tänä jouluna tukea vähävaraisia lapsiperheitä sekä syrjäytymisvaarassa olevia lapsia ja nuoria Pelastakaa Lasten joulukeräyksen kautta.
Yrityksellä on yli 100 vuoden historia eri brändien maahantuonnista ja markkinoinnista. Sen tunnettujen tuotemerkkien joulubrändien Sun-Maid -rusinoiden, Sunsweet-luumujen sekä Van Houten-kaakaon avulla yhteistyötä nostetaan esiin K-ryhmän liikkeissä ja Minimaneissa lokakuusta vuoden loppuun. Kampanja näkyy myös Lejos verkkosivustolla ja some kanavissa. Samalla kannustetaan myös kuluttajia mukaan tukemaan joulukeräystä esillepanoissa olevan Mobile Pay -numeron kautta.
”Joulun 2025 Kutsu yhteiseen juhlaan -kampanjateemamme kannustaa perheitä viettämään aikaa yhdessä. Joulun klassikkobrändien avulla haluamme innostaa perheitä valmistautumaan jouluun kokeilemaan uusia ideoita ja reseptejä, mutta myös säilyttämään niitä makuja, jotka tekevät joulusta juuri joulun ja siirtyvät sukupolvelta toiselle. Samalla haluamme olla mukana tukemassa apua tarvitsevia lapsiperheitä Suomessa. Pelastakaa Lapset ry:n joulukeräys tarjoaa meille luontevan tavan yhdistää nämä kaksi tärkeää asiaa: perheiden yhteiset hetket ja hyvän tekemisen”, sanoo Lejoksen Marketing Manager Kaisa Kiintonen.
”Lämmin kiitos Lejokselle tuestanne ja kannustuksestanne haastaa myös kuluttajia mukaan tukemaan joulukeräystämme. Juuri nyt köyhyydessä elävien lasten määrä kasvaa ennätystahtiin. Tällä hetkellä yli 120 000 lasta Suomessa elää vähävaraisissa perheissä, ja määrän on arvioitu kasvavan lähes 30 000 lapsella. Samalla köyhien lapsiperheiden ahdinko syvenee. Yritysten tarjoama tuki on erittäin tärkeää”, kiittelee Pelastakaa Lapset ry:n yritysyhteistyön tiiminvetäjä Johanna Mäkelä.

Anna lahjaksi tulevaisuus
Lue lisää Anna lahjaksi tulevaisuus -joulukeräyksestä ja tee yrityslahjoitus.