Teksti Raili Mykkänen Kuvitus Mikael Korri
Lasten ja nuorten kanssa tulisi ensisijaisesti puhua myönteisesti osaamisesta, kehittymisestä, vaikuttamisesta, motivaatiosta ja vastuusta.
Kyllähän se jo tiedetään, miten hyvin muksut viihtyvät pelikoneiden parissa. He ovat pelaamisen osaajia ja heillä on valtavan paljon kokemusta peleistä, joiden parissa askaroivat. Silti meitä aikuisia tuntuu puhututtavan ensisijaisesti aika, jonka lapset ja nuoret pelaamisen äärellä kuluttavat.
Oletko ajatellut, että ei ehkä ole mitään syytä suhtautua tietokonepeleihin lapsen turhanpäiväisenä viihteenä. Pelaamiseen voi yhtä hyvin suhtautua lapsen harrastuksena.
Lapsesi saattaa olla osaaja kansainvälisessä
yli 200 miljoonan aktiivisen pelaajan yhteisössä.
Kasvatuksellisesti tietokonepelaaja tarvitsisi pelaamisen rinnalle aikuisen, ainakin keskustelijana, koska aikuisen rooli osaamisen, oppimisen ja taituruuden tunnustajana on merkityksellistä. Sama idea toteutuu nuorisotalolla.
Sitä paitsi eikö olisi kiinnostavaa tietää, mikä lasta tai nuorta juuri kyseisessä pelissä motivoi. Pelaamisestaan motivoitunut on yleensä valmis jakamaan sitä, mistä todella pitää. Toisaalta ellei kysytä, ei vastata. Ja kyse voikin olla siitä, ettei aikuista jaksa aidosti kiinnostaa se, mikä pelaamisessa on nuoresta niin kivaa.
Oman peliajan ainainen puolustaminen
ruokkii vaan haluttomuutta vuorovaikutukseen.
Avoimen kiinnostuksen paras piirre on se, ettei kysyjä tiedä valmiiksi mitään. Pelikokemus ei voi olla väärä. Kokeile jutellessasi näitä avoimia lisäkysymyksiä: Kerro lisää. Kuvaile hieman. Mitä sitten. Kuinka sinä sen teet. Miten opit tuon.
Innostuneen pelaajan juttujen äärellä on taatusti aitiopaikalla ymmärtääkseen enemmän juuri pelin ja pelaamisen antoisuudesta. Nuorelle omasta harrastuksesta puhuminen pelillisistä lähtökohdista on varmasti palkitsevampaa kuin toistuva itselle mieluisan pelin peliajan puolustaminen.
Peli palkitsee kehittymisestä,
palkitseeko koti tai koulu?
Yleensä se motivoi, missä kykenee luontaisesti kehittymään jouhevasti. Peleihin on kirjoitettu nopeasti saatava vastine kehittymisestä. Toisin kuin live-elämässä, jossa kiitosta ja palautetta kehittymisestä saattaa joutua odottamaan pitkään, jopa turhaan.
Vastakkain asettelu ”peli vai koulu” voi olla monessakin perheessä tuttu eripuran aihe. Varsinkin lapsen heikko koulumenestys saa aikuiset herkästi vain vahvistamaan puhetta koulunkäynnin tärkeydestä ja pelaamisen haitallisuudesta.
Pärjäämisen tunne itsessään on kuitenkin tärkeä. Lapsen tai nuoren taitojen ymmärtäminen heidän peliotteessaan voisi auttaa nuorta hahmottamaan itseään positiivisemmassa valossa myös pelin ulkopuolella.
Artikkelin kuvittanut Mikael Korri on 13-vuotias koululainen.
