Turvaa, rakkautta, yhteenkuuluvuutta, autonomiaa ja merkityksellisyyttä. Siinä asiat, joita jokainen nuori tarvitsee voidakseen hyvin.
Nämä psykologiset tarpeet ovat universaaleja. Ne eivät katso ikää, sukupuolta, aikakautta tai maantieteellistä sijaintia. Niitä ei voi korvata millään muulla. Tarpeiden tyydyttyminen muodostaa suojaavan puskurin ihmisen ympärille. Puhutaan resilienssistä. Mitä vahvemmat nuoren resurssit ovat ja mitä paremmin ne sopivat yhteen ympäristön odotusten, normien ja vaatimusten kanssa, sitä paremmin nuori pärjää vastoinkäymisten ja kriisien kohdatessa.
Mutta mitä heikommin nuorten tarpeet tyydyttyvät, sitä heikommat resurssit heillä on haasteista selviytytymiseksi. Tutkimukset kertovat lisääntyneestä kiusaamisesta, ulossulkemisesta, yksinäisyydestä ja syrjinnästä. Näköalattomuudesta. Turvan, rakkauden, yhteenkuuluvuuden, autonomian tai merkityksellisyyden puuttuessa nuoret voivat huonosti.
Huolestuttavinta on silloin, kun nuorella on puutteita useammalla tarvealueella. Suojaavia tekijöitä on vähän, mutta epävarmuutta, tyhjyyttä ja pelkoa paljon. Tällaisten tunteiden kanssa on vaikea elää. Silloin on helppo tarttua johonkin saatavilla olevaan. Jengistä löytää yhteenkuuluvuutta, ääriryhmästä merkityksellisyyttä, päihteistä itsevarmuutta, somealustoilta hyväksyntää. Tarve täyttyy hetkellisesti, mutta pimeys nuoren elämässä ja laajemmin yhteiskunnassa lisääntyy.
Kun haluamme ennaltaehkäistä nuorten negatiivisia kehityskulkuja – radikalisoitumista, jengiytymistä tai kiusaamista – meidän täytyy kääntää katse juurisyihin, eli psykologisiin tarpeisiin. Tiedämme, että kaikki nuoret eivät saa kotoaan yhtäläisiä resursseja. Lastensuojelun tilastot kertovat karua kieltään turvan ja rakkauden – suojaavien tekijöiden – puutteesta. Kasvatus- ja sosiaalialan ja nuorisotyön ammattilaisina meillä on kuitenkin mahdollisuus tasata edes vähän myös näiden nuorten mahdollisuuksia pärjätä ja voida hyvin. Muokkaamalla nuorten kasvuympäristöä koulussa ja vapaa-ajalla pääsemme kiinni juurisyihin ja voimme auttaa heitä löytämään myönteisiä ja rakentavia tapoja kompensoida puuttuvia resursseja, lisätä valoa elämässä.
Kyse on loppujen lopuksi yksinkertaisista asioista. Varmistamalla, että nuoriin kohdistetut odotukset ja vaatimukset ovat realistisia suhteessa nuoren voimavaroihin tuemme kokemusta autonomiasta ja pärjäämisestä. Tukemalla ryhmäytymistä ja vuorovaikutustaitoja vahvistamme yhteenkuuluvuuden tunnetta. Kannustamalla vahvuuksien löytämiseen ja niiden käyttämiseen omaksi ja muiden hyväksi lisäämme merkityksellisyyden tunteita. Panostamalla turvallisemman tilan rakentamiseen, dialogiin ja yhteisöllisyyteen tuemme turvan ja rakkauden kokemuksia. Mitä vähemmän resursseja nuorella on kasvaa ja kukoistaa, sitä enemmän meidän täytyy hänen kasvuympäristöään muokata ja hoitaa – lisätä lämpöä ja valoa.
“When a flower doesn’t bloom, you fix the environment in which it grows, not the flower.”
Alexander Den Heijer
Kirjoittaja: Saija Benjamin, FT, Dosentti
Sitouttava kouluyhteisötyö -hankkeen projektipäällikkö, Helsingin kaupunki
Vieraileva tutkija, Helsingin yliopisto
Tämä kirjoitus on osa Pelastakaa Lasten ekstremismin ennaltaehkäisytyön asiantuntijablogien sarjaa. Asiantuntijablogin tarkoituksena on nostaa esille ajankohtaisia asioita liittyen nuorten väkivaltaiseen radikalisoitumiseen ja ekstremismiin, sekä niihin liittyviin lieveilmiöihin. Kirjoittajina toimivat Pelastakaa Lasten asiantuntijat sekä vierailevat alan asiantuntijat, nuorisotyöntekijät ja nuoret.
