Johanna sai oman tukiperheen olleessaan seitsemänvuotias. Johannan oli tuolloin hyvin vaikea rentoutua vieraiden ihmisten seurassa. Perheeseen asetuttuaan häntä hämmensivät perheen tavat. Lue, kuinka suuri vaikutus tukiperhevuosilla Johannalle oli.
”Opin tukiperhevanhemmiltani, että on ok lohduttautua huolineen puhumalla niistä avoimesti. Opin, ettei minun tarvitse ajatella olevani rasitteeksi, mikäli en ole vain kiltti”, Johanna, 19, sanoo muistellessaan viikonloppuja, jotka hän vietti tukiperheessä.
Kaikkiaan Johanna kävi tukiperheen luona 12 vuotta.
”Yksittäisistä jutuista hienointa oli sallia itselleen kiintymys ja kyetä ottamaan vastaan lohdutusta, joka oli täynnä rakkautta ja turvaa.”
Ulkopuolisuuden tunteesta vapautumiseen tarvittiin paljon yhteisiä vuosia, mutta kokemukset ovat antaneet hyvän perustan Johannan itsenäiselle elämälle. Johannalla on edelleen aikuinen, jonka puoleen kääntyä, kun on tarvis.
Kiukutteleva prinsessa
Ainoana lapsena Johanna koetti myös päiväkodissa saada tahtonsa läpi suuttumalla, ja ellei se tepsinyt, hän suuttui lisää, kuten teki kotona, niin kauan, että asiat sujuivat hänen mielensä mukaisesti. Käytös huolestutti ammattilaisia. Sosiaalityöntekijä teki arvion, joka perusteeella Johannalle alettiin hakea tukiperhettä. Arvio oli, että tukiperheestä voisi olla hyötyä Johannan kasvulle ja kehitykselle.
”Tämä minulle rakas perhe oli minun toinen tukiperheeni. Heille en ollut liian vaativa, en liian dramaattinen, en liian yhtään mitään. Ensimmäiselle olin ollut tätä kaikkea. Aina nämä kohtaamiset eivät toimi. Ei minulla siis ollut odotuksia uudestakaan tukiperheestä”, sanoo Johanna.
Kummallisia, mutta kivoja tapoja
”Kaikki lapset perheessä tiesivät perheen tavat. Illalla pestiin hampaat, käytiin suihkussa ja kukin nukkui omassa sängyssä. Karkkipäivä oli lauantaina, eikä joku muu päivä tai joka päivä.”
Aika pian Johanna alkoi rentoutua uuden tukiperheen luona. Vaikka edelleen hän piti sisäisesti etäisyyttä ihmisiin, niin maaseudulla tukiperheen luona päivän touhut eläinten parissa väsyttivät pientä tyttöä. Luottamuksen lisääntyessä hän saattoi nukahtaa tukiperheäidin kainaloon.
Tukiperheessä tehtiin paljon yhdessä. Parhaiten Johanna muistaa hetket, jolloin katsottiin Putousta ja naureskeltiin sen hahmoille. Kevyen ilonpidon tunnelma tuntui hänestä erityisen hyvälle. Sitä paitsi koko suvulla oli taito suhtautua Johannaan luontevasti. Myös mummolla ja papalla. Senpä takia hän varmaan alkoikin tuntea kuuluvansa porukkaan. Osallistua ja olla läsnä siinä, mitä milloinkin touhuttiin.
”Lopulta minun ei tarvinnut vetäytyä ulkopuoliseksi. Heistä jokaisesta tuli minulle todella tärkeä.”
Sijaistyttö asettuu taloksi
Eräänä päivänä Johanna oli tukiperheäidin mukana hakemassa lastensuojelulaitoksesta perheeseen sijoitettua tyttöä.
”Olin mustasukkainen, kun huomasin, että tytön hammasharjalle oli muki, jossa oli tämän nimi samalla tavalla kuin muidenkin perheenjäsenten mukeissa. Minun hammasharjani oli milloin missäkin, koska toin sen aina mukanani.” Johanna muistelee.
Huomion ja huolenpidon jakaminen uuden ihmisen kanssa ei ollut ihan helppoa.
”Tuo toinen tyttö sai asua perheessä ja minä vain kävin siellä. Näin minä alkuunsa koin. Meidät kuitenkin laitettiin samaan huoneeseen nukkumaan, ja siinä oli kai vähän pakko vaihtaa sana, jos toinenkin. Niin me tutustuimme ja meistä tulikin hyviä ystäviä.”
Koska perheen omat lapset olivat poikia, Johanna sai käynneilleen nyt myös tyttöystävän seuraa.
Kuin oma veli
Johana kertoo olleensa viime kuussa tukiperheen luona hoitamassa heidän eläimiään. Yhteydenpito on jatkunut tukiperheasiakkuuden päätyttyä. Ystävyyden side on ja pitää.
”Perheen kuopus syntyi, kun olin vasta alkanut käydä tukiperheessä. Nyt poika on jo minua pidempi. Olemme kasvaneet yhdessä ja se on vahvistanut ystävyyttämme. Ilahduin, kun hän halusi jäädä seurakseni eläintenhoitajaksi. Perheen poikien kanssa olen oppinut elämään sisarusparvessa ja tunnistamaan oman arvoni osana perhettä.”
”Nyt minulla on ajokortti ja oma koti. Näin elämä on mennyt ja se on mennyt hyvin, vaikka myös hyvin vaikeita aikoja on mahtunut matkaan mukaan. Oikeastaan vasta murrosiässä opin ymmärtämään, kuinka valtavan syvästi helpottunut olo voi tulla, kun pystyy puhumaan vaikeista asioista luotettavan aikuisen kanssa, joka itkee kanssani, ja kertoo, että olen hänelle hyvin tärkeä. Omista huolista avautuminen on minulle edelleen haasteellista, mutta mahdollista.
”Sain näiltä aikuisilta kyvyn hakea lohtua ja turvaa huolineni, ilman, että minun tarvitsi ajatella sen kertovan heikkoudesta”, Johanna miettii.
Tänä päivä Johanna asuu parhaan kaverinsa kanssa kimppakämpässä. Hän harrastaa piirtämistä ja kirjoittamista. Ammattikoulu on käyty ja oma urapolku on nyt mietinnässä.
Teksti ja kuva Raili Mykkänen
Ryhdy tukiperheeksi
Tukiperhetoiminta on sosiaalihuollon tai lastensuojelun lapsille ja asiakasperheille annettavaa tukea, jossa lapsi viettää aikaa tukiperheessä ennalta sovittujen aikojen mukaisesti. Tyypillisesti lapsi vierailee tukiperheessä kerran kuukaudessa, mutta vierailuajat sovitaan aina yhdessä.
