Pelastakaa Lapset on antanut 11.4.2025 ulkoministeriölle lausunnon arviomuistiosta koskien sääntelyä kehitysyhteistyön järjestämisestä. Arviomuistion arvioinnin tuloksena ehdotetaan säädettäväksi uusi laki kehitysyhteistyön järjestämisestä, jonka tarkoituksena olisi päivittää kehitysyhteistyötä koskeva suppea lainsäädäntö perustuslain vaatimalle tasolle ja koota yhteen kehitysyhteistyön järjestämistä koskevat säännökset.
Pelastakaa Lapset katsoo, että uuden kehitysyhteistyön järjestämistä koskevan lain säätäminen on esitetysti perusteltua. Lainsäädäntöuudistus vastaa toimintaympäristön ja kehitysyhteistyön käytäntöjen muutoksiin sekä lisää johdonmukaisuutta ja oikeusvarmuutta viranomaisten toimivallan määrittelyssä.
Kannatamme viranomaisten yleistoimivallan säilyttämistä ja sen soveltamisalan laajentamista julkisuuslain 4 §:n mukaisesti. Tämä mahdollistaa tarkoituksenmukaisen ja tehokkaan kehitysyhteistyön toimeenpanon laajalla asiantuntemuksella, myös viranomaisten erityisosaamista hyödyntäen. Toimivallan yhtenäistäminen on hyväksyttävää, kunhan varmistetaan, että kaikki viranomaistoiminta kehitysyhteistyössä on linjassa kansainvälisten periaatteiden, hyvän hallinnon ja lapsen oikeuksien kanssa.
Pelastakaa Lapset pitää myönteisenä ulkoministeriön tahtotilaa kehittää monitoimijamallin mukaista rahoitusta kehitysyhteistyössä. Arviomuistiossa mainittuun listaukseen toivomme selkeytystä: kansalaisjärjestöt, joilla on pitkä kokemus kehitysyhteistyöstä, humanitaarisesta avusta ja erityisasiantuntemusta esimerkiksi lasten oikeuksien ja haavoittuvassa asemassa olevien ryhmien parissa tehtävästä työstä, tulee tunnistaa keskeisinä toimijoina monitoimijakonsortioissa.
Yksityisen sektorin kasvava rooli kehitysyhteistyössä on ymmärrettävä osana laajempaa kokonaisuutta, jossa tarvitaan kaikkien toimijoiden panosta. YK:n Agenda 2030 ja kestävän kehityksen tavoitteet korostavat kumppanuuksia ja yhdessä toimimista globaalien haasteiden ratkaisemiseksi. Tätä linjaa tukee myös Suomen kehityspoliittinen selonteko (2024). On tärkeää, että yksityisen sektorin osallistumisen vahvistaminen ei tapahdu muiden toimijoiden kustannuksella, vaan osana laajaa, toisiaan täydentävää yhteistyötä.
Pelastakaa Lapset suhtautuu varauksella arviomuistiossa esitettyyn tehtävien siirtämiseen EU:lle tai muiden valtioiden kehitysyhteistyötoimijoille. Nykyinen kehityssuunta, erityisesti Global Gateway –strategian tuomat muutokset, voivat kaventaa kansalaisjärjestöjen mahdollisuuksia osallistua kehitysyhteistyöhön ja vähentää toiminnan avoimuutta ja läpinäkyvyyttä.
Pelastakaa Lapset pitää tärkeänä, että mahdollisessa uudessa laissa varmistetaan kehitysyhteistyövarojen käytön selkeä sääntely, asianmukainen valvonta, vaikutusten arviointi sekä päätöksenteon avoimuus. Kehitysyhteistyön päätöksenteon, säätelyn ja valvonnan on säilyttävä ulkoministeriöllä, ja kaiken toiminnan tulee olla ODA-kelpoista.
Lisäksi kehitysyhteistyön, humanitaarisen avun ja rauhanrakentamisen välinen yhteys (nexus) on tunnistettava entistä vahvemmin erityisesti tilanteissa, joissa tehtäviä ulkoistetaan eri toimijoille. Tämä vaatii riittävää asiantuntemusta, jota ei tule heikentää.