kaksi tyttöä istuu riippukeinussa ja katselee järvelle

Lastensuojelun asiakasvanhemmasta palveluiden kehittäjäksi

Blogi on kirjoitettu alun perin Kuntamarkkinat-tapahtumaan. Voit lukea alkuperäisen blogin täältä.


Joitakin vuosia sitten aloin haaveilla siitä, että saisin jonain päivänä olla mukana kehittämässä lastensuojelun palveluita. Ajatukseni lähti perheeni rikkoutumisesta; poikani huostaanoton aiheuttamasta surusta ja murheesta. Meillä on yli vuosikymmenen taival lastensuojelun asiakasperheenä sekä kattava kokemus sen eri palveluista ja vaihtelusta kuntasektorilla.

Pääsin 2021 mukaan Kasper ry:n järjestämään Soihtu-valmennukseen, joka antaa valmiuksia toimia niin tukihenkilönä kuin kokemusasiantuntijana lastensuojelussa. Puoli vuotta valmistumisestani aloitin työskentelyn kokemusasiantuntijan tehtävässä Pelastakaa Lasten lastensuojelunpalveluissa.

Työssäni koen sukeltaneeni organisaation lastensuojelupalveluiden ytimeen. Tapaan sekä sijaishuollon laitosyksiköiden että perhekuntoutuksen työryhmiä säännöllisesti ja olen mukana kehittämässä toimintaa.

Perhekuntoutuksessa toimin viikoittain vertaisohjaajana ammattilaisen työparina vanhempienryhmissä. Tarjoamme vanhemmille osana palveluprosessia mahdollisuutta yksilötapaamisiin kanssani perhekuntoutuksessa, perhehoidossa sekä sijaishuoltoyksiköissä.

Vanhempien tapaamiset ovat luottamuksellisia ja perustuvat vertaisuuteen. Tapaamisten tavoitteena on vahvistaa vanhemmuutta sekä vanhemman osallisuutta ja toimijuutta. Tarvittaessa ammattilainen voi olla läsnä tapaamisissa.

Olemme järjestäneet sijoitettujen lasten vanhemmille valtakunnallisen vertaisryhmän verkossa.

Pääsen jakamaan kokemuksiani lastensuojelusta ammattilaisille suunnatuissa koulutuksissa ja tilaisuuksissa. Perhehoidon valmennuksissa toimin syntymävanhemman äänenä.

Palaute työstäni on ollut positiivista. Kokemusääni on tuonut ammattilaisille asiakasvanhemman näkökulman palveluihin ja niiden toimivuuteen sekä millaisia tunteita ja ajatuksia lastensuojelu vanhemmassa herättää. Ammattilaisen rinnalla työskentely on avartanut omaa ymmärrystäni lastensuojelusta.

Palveluidemme piirissä oleville vanhemmille olen mahdollistanut vertaisuuden kokemuksen ja hälventänyt lastensuojeluasiakkuuteen liittyvää häpeää. Jokaisen tilanne ja tarina on erilainen. Tarinat koskettavat ja antavat uutta ajateltavaa myös itselleni.

Uskon, että tulevaisuudessa rakennamme yhteistyöllä toimivampaa lastensuojelua. Toivon, että hyvinvointialueet ottavat rohkeasti käyttöönsä lastensuojelun kokemusasiantuntijoiden palvelut.

Johanna Sairanen, Kokemusasiantuntija
Pelastakaa Lapset ry