Lahjoittajien avulla Kristiinan perhe on saanut ruoka-apua, harrastustukea sekä tukihenkilön.
”Taloudellinen tilanne meillä on yleisellä mittakaavalla huono, että aika pienituloinen olen”, Kristiina kertoo.
”Olen työelämässä, mutta aika pitkälti ne omat työt ovat olleet määräaikaisia tai sijaisuuksia. Nyt olen ollut osa-aikaisena siivoustyössä.”
Kristiinan perheeseen kuuluu 10-vuotias Toni ja 7-vuotias Lotta. Kristiinalle on tärkeää, että he eivät joudu murehtimaan perheen taloudellista tilannetta. Siksi hän miettii tarkkaan, miten selittää lapsille sen, etteivät rahat riitä kaikkeen.
”Ei haluaisi antaa heille toivotonta kuvaa, vaikka välillä itsellä on sellainen olo ollut.”
Iloa harrastamisesta
Kristiina pyrkii pitämään perheen arjen sen verran yksinkertaisena, että he pärjäävät pienillä tuloilla.
”Varaa mihinkään ylimääräiseen ei ole. Lapsilla on harrastukset vain sen takia, että olemme saaneet Pelastakaa Lapsilta siihen tukea”, Kristiina toteaa.
Toni on saanut tukea trampoliinikouluun ja Lotta voimisteluun.
”Kuvailisin tuen merkitystä valtavan isona. Harrastaminen on tärkeätä lapselle ja hänen kehitykselleen. Joten arvostan hirveästi sitä, että pystyn tarjoamaan sen omillekin lapsilleni.”
”He ovat niin ylpeitä siitä, että heillä on se harrastus, ja se on heidän juttunsa.”
Monipuolista tukea
Kristiinan perhe on saanut Pelastakaa Lapsilta myös lahjakortteja ruokakauppaan ja tukihenkilön.
”Osa ruuista olisi jäänyt ostamatta ilman tukea. Ja tukihenkilön kanssa lapset ovat päässeet moniin tapahtumiin, joihin en olisi itse kyennyt heitä rahallisen tilanteen takia viemään.”
Tukihenkilön kanssa Toni ja Lotta ovat päässeet esimerkiksi sirkukseen, elokuviin ja kotieläintarhaan. Samalla tukihenkilöt tarjoavat vanhemmille pienen hengähdyshetken.
”On iso merkitys, että saa vähän levätä tietäen, että joku luotettava henkilö, josta lapset tykkäävät, ottaa hetkeksi koppia”, Kristiina sanoo.
Vaikka elämä tuntuu välillä jatkuvalta pärjäämiseltä, on Kristiina silti kiitollinen monesta asiasta.
”Meillä on turvallinen koti, lapset ovat terveitä ja meillä on ystäviä. Meillä on paljon asioita, mitä monelle ihmisellä ei tällä maapallolla ei ole.”
Nimet on muutettu perheen yksityisyyden suojelemiseksi.
Auta lapsia vuoden jokaisena päivänä
Vähävaraisten lapsiperheiden ahdinko on syventynyt Suomessa. Kuukausilahjoittajana autat lapsia pitkäkestoisesti.