YK:n toinen sosiaalisen kehityksen huippukokous kokosi marraskuun alussa Qatariin yli 40 valtionpäämiestä ja jopa 14 000 osallistujaa. Tavoitteena oli arvioida Kööpenhaminan vuoden 1995 sosiaalisen kehityksen kokouksen sitoumusten toteutumista sekä vauhdittaa sosiaalista kehitystä osana YK:n Agenda 2030 toimintaohjelmaa, joka määrittelee yhteisen kestävän kehityksen tavoitteet.
Kokouksen keskeisiä teemoja olivat köyhyyden poistaminen, kohtuullinen työ kaikille, sosiaalinen suojelu ja osallisuus.
Sain upean mahdollisuuden osallistua Suomen viralliseen delegaatioon, jota johti ministeri Sanni Grahn-Laasonen. Suomen tapaa sisällyttää kansalaisyhteiskunnan edustajat osaksi virallista delegaatiota ihasteltiin laajasti.
Kokous oli mittava ja moniääninen. Yli 250 sivutapahtumassa esiteltiin käytännön ratkaisuja sosiaaliturvan laajentamisesta koulutuksen ja terveyden saavutettavuuteen. Kokouksen päällimmäinen anti riippui osittain siitä, mihin tapahtumiin kokouksessa osallistui. Minulle jäivät kuitenkin mieleen seuraavat asiat:
- Ihminen ja hyvinvointi nostettiin talous- ja turvallisuuspuheen keskiöön. Hyvinvointitiin panostaminen nähtiin investointina, joka tuottaa turvallisuutta ja toisaalta talouskasvua. Toisaalta ilmastonmuutoksen vaikutukset erityisesti kehittyvien maiden sosiaalisen kehityksen heikentämiseen nostettiin vahvasti esiin. Tätä taustaa vasten esimerkiksi EU:n tuore päätös heikentää yritysten kestävyysvaatimuksia tuntuu käsittämättömältä.
- ”Poverty is a policy choice” eli köyhyys on poliittinen valinta. Kokouksessa esiteltiin ratkaisuja, ei vain ongelmia. Ratkaisut eivät ole helppoja ja niihin vaaditaan kaikkien toimijoiden yhteistä visiota ja toimintaa. Tämän ajattelutavan soisi rantautuvan Suomeenkin, missä poliitikkojen puheissa heikosta taloustilanteesta tuntuu olevan tehty este hyvinvoinnin edistämiselle. Kestävän kehityksen rahoitusvajeen ratkaisuksi esitettiin toistuvasti YK:n verotussopimusta ja reiluja velkajärjestelyjä kehittyville maille.
- Vaikka puheissa painotettiin yhteistyötä ja yhteisiä ratkaisuja, ihmisoikeuskieli oli monin paikoin vaisua. Lapset jäivät taka-alalle, vaikka nuoret saivat ansaitusti paljon tilaa.
Huippukokouksessa hyväksyttiin Doha Political Declaration -päätöslauselma ilman Yhdysvaltojen vastustusta. Lausuma antaa vahvan pohjan jatkotyölle, mutta kuten päätöspuheissa todettiin: nyt on aika siirtyä puheista tekoihin.
Kirjoittaja: Emmi Pakkala
Emmi Pakkala
Advocacy Advisor / erityisasiantuntija