Nainen istuu teltassa.

Käteisapu ja vanhemmuuden tuki vahvistavat Asman perheen tulevaisuutta Somaliassa

Konflikti vei Asmalta* kodin ja toimeentulon, mutta ei toivoa. Viiden lapsen äiti tekee kaikkensa selviytyäkseen maansisäisten pakolaisten leirillä Somaliassa. Hän unelmoi, että voi jonain päivänä rakentaa elämänsä uudelleen. Pelastakaa Lasten tarjoama käteisapu, välttämättömät tarvikkeet ja vanhemmuuden tuki ovat auttaneet häntä kohti vakaampaa tulevaisuutta. 

”Suurin pelkoni on, etten pysty antamaan lapsilleni koulutusta ja kasvun kannalta välttämättömiä perusasioita. Pelkään, että leirin vaikeudet rajoittavat heidän tulevaisuuttaan. Haluan, että heillä on parempi elämä kuin tämä, ja se pitää minut liikkeellä.”

Näin kertoo 30-vuotias Asma*, joka asuu viiden lapsensa kanssa maansisäisten pakolaisten leirillä Somaliassa. Elämä muuttui hetkessä, kun konflikti tuhosi hänen kotinsa ja elinkeinonsa. Hänen miehensä vammautui taisteluissa, eikä enää kyennyt elättämään perhettä. 

Ennen kriisiä Asma omisti pienen kaupan, joka tuotti riittävästi perheen tarpeisiin. Nyt hän tekee satunnaisia töitä, kuten pyykinpesua, ansaiten vain muutaman dollarin päivässä. Kolme hänen lapsistaan käy koulua, mutta kaksi eivät, sillä hänellä ei ole varaa maksaa jokaisen lapsen koulunkäynnin kuluja. 

Miten Pelastakaa Lapset tukee Asmaa ja hänen perhettään?

Pelastakaa Lapset tukee konfliktin ja kuivuuden vaikutuksista kärsiviä perheitä Dhusamarebin alueella Keski-Somaliassa Suomen ulkoministeriön rahoittaman hankkeen avulla. Asma oli yksi 650 kotitaloudesta, jotka saivat: 

  • Monikäyttöistä käteisapua: 94 euroa kuukaudessa neljän kuukauden ajan perustarpeiden, kuten ruoan ja veden, hankintaan. 
  • Tarvikepaketin, joka sisälsi esimerkiksi patjan, terveyssiteitä, shampoota, mekkoja, hiusöljyä ja hyttysverkon.  
  • Vanhemmuuden koulutusta ja psykososiaalista tukea, jotka auttoivat sopeutumaan uuteen arkeen. 
  • Mahdollisuuden liittyä kylän säästö- ja lainayhdistykseen, jonka kautta säästäminen onnistuu helpommin. 

Lisäksi yksi Asman lapsista käy Pelastakaa Lasten tukemaa koulua. 

Parannamme ruokaturvaa ja toimeentuloa 

Hankkeen tavoitteena on parantaa ruokaturvaa, toimeentuloa ja lasten hyvinvointia. Hankkeen keskeiset toimenpiteet ovat: 

  • 650 haavoittavassa asemassa olevaa kotitaloutta saa käteisapua neljän kuukauden ajan. 
  • 300 naista saa tukea uuden elinkeinon aloittamiseen ja yrittäjyyteen säästö- ja lainayhdistysten kautta. 
  • 750 perheelle tarjotaan imeväisten ja pikkulasten ruokintaa koskevaa koulutusta. 
  • 500 lasta saa psykososiaalista tukea. 
  • Lapsiystävällisen tilan perustaminen: turvallinen ympäristö ja toimintaa 300 lapselle. 
  • Lisätään yli 6 000 ihmisen tietoisuutta lasten kohtaamista ongelmista, seksuaalisesta ja sukupuoleen kohdistuvasta väkivallasta, katastrofiriskien vähentämisestä sekä vammaisten oikeuksista. 

*Nimi muutettu yksityisyyden suojaamiseksi