Kalle Isotuvan pyöräilytempaus toi yli 10 000 euroa lasten hyväksi

Perniöläinen Kalle Isotupa pyöräili kahdessa viikossa Nuorgamista Hankoon ja keräsi samalla yli 10 000 euroa kotimaan lasten hyväksi.

Matka oli osa Inkalle Oy:n tiimin kesäperinnettä, jossa yhdistyvät seikkailu, yhteisöllisyys ja hyvän tekeminen. Tänä vuonna tempaukseksi valikoitui pyöräily Euroopan unionin pohjoisimmasta kylästä Suomen eteläisimpään kuntaan. Facebook-äänestyksen perusteella Inkalle tiimistä Kalle valittiin pyöräilijäksi, ja huoltotiimi Jasmin Isotupa ja Inka Saarinen kulkivat mukana koko matkan vuoden 1984 Toyota Corollalla.

Päivittäinen tavoite oli 120 kilometriä, mutta välillä kampi pyörähti jopa 150 kilometrin verran. Matkan aikana Kalle sai osakseen valtavasti kannustusta: huoltoasemilla tarjottiin lounaita, ihmiset pysähtyivät juttelemaan ja matkan etenemistä seurattiin aktiivisesti somessa. Tunnelma oli parhaimmillaan kuin urheilujuhlassa, huumori ja yhteishenki kannattelivat koko matkan ajan.

Hyväntekeväisyys oli mukana alusta asti, ja Isotupa valitsi lahjoituskohteeksi Pelastakaa Lapset ry:n kotimaan työ ja keräys toteutettiin Pelastakaa Lasten Omakeräys-alustan avulla. Inkalle Oy haastoi mukaan paikallisia yrityksiä lahjoittamaan tietyn summan jokaista poljettua kilometriä kohden, ja ilahduttavan moni yritys tarttui haasteeseen. Lopulta yritysten sekä yksityisten tukijoiden avulla kampanjan kokonaispotti nousi yli 10 000 euroon. Isotuvan mukaan tärkeintä oli, että lahjoitukset tukevat lasten tasa-arvoisia mahdollisuuksia harrastaa, kasvaa ja voida hyvin.

Inkalle Oy:n tiimin tempaus osoittaa, että jokainen voi tehdä hyvää omalla tavallaan. Oli sitten kyseessä heidän tavoin pyöräily, juhlapäivä tai jokin muu luova idea. Oman keräyksen onnistuminen vaatii ennen kaikkea motivaatiota ja aktiivisuutta. Kun uskoo asiaansa ja tekee sen näkyväksi, myös muut innostuvat mukaan.

💡 Miten sinä voit auttaa? 

Perusta oma keräyksesi yksin tai yhteisösi kanssa, kerro siitä rohkeasti ja innosta muut mukaan. Yhdessä voimme tehdä konkreettista hyvää.