Tämän tarinan on kirjoittanut nelihenkinen adoptioperhe, joka haluaa jakaa kokemuksensa rehellisesti ja käytännönläheisesti siitä, millaista adoptioperheen matka ja arki voivat olla.
Olemme nelihenkinen adoptioperhe, johon kuuluu meidän vanhempien lisäksi 2-vuotias tyttö, jonka kanssa olemme parhaillaan vanhempainvapaalla, sekä 8-vuotias poika, joka käy alakoulun toista luokkaa. Lapsemme ovat adoptoitu Thaimaasta, kumpikin noin 1,5 vuoden ikäisenä.
Pitkä tie vanhemmuuteen
Matkamme adoptioperheeksi on ollut pitkä. Olemme olleet mukana adoptioprosessien eri vaiheissa yhteensä noin kymmenen vuoden ajan. Ensimmäisen lapsen odotus kesti meillä kaksi vuotta, toisen lapsen kolme ja puoli vuotta.
Molempia odotuksia edelsi noin vuoden mittainen adoptioneuvonta ja hakumatkan jälkeinen vuoden seuranta-aika ennen adoption vahvistamista. Thaimaa-adoptioissa adoptio ja virallinen vanhemmuus vahvistetaan noin vuosi kotiin saapumisen jälkeen. Toivomme, että nuoremman lapsemme adoptio vahvistetaan ensi keväänä.
Virallinen prosessi päättyy aikanaan, mutta adoptio ei perheessä koskaan lopu. Se on elämänmittainen, kaikessa ihanuudessaan ja kipeydessään.
Kun perhe syntyy eri reittiä
Meillä vanhemmilla on taustalla lapsettomuutta. Biologisen lapsen saaminen oli vaikeaa, ja koimme useita keskenmenoja, joiden syytä emme koskaan saaneet tietää. Tämä aiemmin kipeä asia tuntuu nykyään jopa tarkoitukselliselta, tai ainakin onnekkaalta sattumalta. Juuri tällainen, vähän erilainen perhe meidän pitikin perustaa.
Olemme saaneet upean perheen ja ihanat lapset. Sekä lapsemme että vaativa adoptioprosessi ovat kasvattaneet meistä vahvoja ihmisiä. Arkemme on täynnä pyyteetöntä rakkautta, iloa, täysiä vaipparoskiksia ja ruuhkavuosien säpinää.
Kun lapsettomuushoidot kävivät meille liian raskaiksi, hakeuduimme adoptioneuvontaan. Päätös tuntui helpotukselta. Saamamme adoptioneuvonta oli laadukasta, ja sen suurin anti oli adoption realiteettien ymmärtäminen. Monilla on elokuvien ja viihdeteollisuuden luomia vääristyneitä ja hassujakin käsityksiä adoptiosta. Todellisuudessa adoptio on hyvin tarkasti säädelty prosessi, jossa kaikki tehdään aina lapsen etu edellä.
Odotusaika voi olla pitkä, mutta tärkeä
Adoptioprosessien pituuksia usein kauhistellaan, ja kyllähän odottavan aika on pitkä. Prosessien kestolle on kuitenkin syynsä: tarkoitus on varmistaa ja valmentaa tulevia adoptiovanhempia erityiseen, mutta ihanaan vanhemmuuteen.
Me päätimme käyttää odotusajan mieluisaan tekemiseen: urheilimme, asuntoautoilimme, kävimme kulttuuritapahtumissa, teimme töitä ja opiskelimme. Aika ennen lapsia kannattaa hyödyntää, eikä jäädä vellomaan odotukseen. Prosessien pituus varmistaa, että lapsen oikeudet toteutuvat ja että vanhemmilla on edellytykset ymmärtää adoption erityispiirteitä.
Adoptiovanhemmuus on omanlaistaan
Adoptiovanhemmuus on ihan tavallista vanhemmuutta, mutta siihen liittyy aina myös trauma. Lapsella on varhaislapsuuden hylkäämiskokemus, mutta parhaimmillaan adoptio on kiintymyssuhdetta korjaava kokemus.
Vanhemmilla tulee olla valmiuksia kohdata lapsen vaikeita tunteita ja hyväksyä taustan rikkinäisyys. Kaiken lähtökohta on avoimuus: lapselle puhutaan adoptiosta avoimesti ja ikätasoisesti. Adoptiosta tulee osa lapsen identiteettiä, eikä kiellettyjä kysymyksiä tai salaisuuksia ole. Meillä näistä puhutaan usein nukkumaan mennessä, kun uni ei tule.
Vaikka adoptiovanhemmilta odotetaan erityistä osaamista, täydellisiä heidän ei tarvitse olla. Meilläkin hermoillaan, tiuskitaan ja mökötetään ihan niin kuin muissakin perheissä. Peruspalikoiden on silti oltava kunnossa: riittävä toimeentulo ja hyvä terveydentila ovat perusedellytyksiä. Adoption erityistarpeista saa koulutusta adoptioneuvonnan aikana, joten niiden suhteen ei tarvitse olla asiantuntija.
Hetki, jota ei unohda koskaan
Adoptiovanhemmalle lapsen syntymän hetki on lapsiesityspuhelun saaminen. Kun puhelut tulivat, hanskat tippuivat työpaikoilla lattialle ja koko työporukka eli mukanamme. Lapsen kuvan ja videon näkeminen ensimmäistä kertaa on ollut voimakas tunne ja kokemus.
Lapsiesityksen hyväksymisen jälkeen lähdimme hakumatkalle nopealla aikataululla. Ensimmäinen hakumatka jännitti kovasti ja valmisteltavaa tuntui olevan loputtomasti. Ehkä sen voi jo nyt myöntää: kävimme jopa lääkärissä stressin ja sen aiheuttamien rytmihäiriöiden takia. Toisen hakumatkan kohdalla jo tiesimme, että jännityksestä huolimatta kaikesta selvittäisiin huolellisella valmistelulla ja määrätietoisella mutta rennolla asenteella.
Hakumatka – toinen koti syntyy
Hakumatkat ovat olleet upeita kokemuksia. Molemmilla kerroilla vietimme Thaimaassa noin kuukauden. Hakumatkan merkitystä ei voi korostaa liikaa: rakastuimme lastemme synnyinmaahan ja Thaimaasta tuli meille kaikille toinen ”kotimaa”. Seuraamme maan tapahtumia ja opiskelemme thain kieltä. Tosin lapset eivät vielä ole opinnoista innostuneet.
Hakumatkalla kannattaa varautua kaikkeen. Ensimmäinen lapsemme sairastui hakumatkalla korkeaan kuumeeseen ja vietimme puolitoista viikkoa sairaalassa (onneksi vakuutus oli kunnossa).
Lastemme synnyinmaan tunteminen on meille tärkeää. Vaikka adoptoiduista lapsista kasvaa suomalaisia, he kantavat ulkonäössään ja mielessään aina synnyinmaataan. Thaimaa näkyy kotimme sisustuksessa ja juttelemme lasten kanssa synnyinmaan asioista.
Esikoisemme pääsi nuoremman hakumatkalla kokemaan oman ”juurimatkansa”. Matka oli hänelle tärkeä ja on herättänyt aivan erityistä ylpeyttä omasta alkuperästä.
Adoptio avaa maailmaa
Adoptio on ihana, mutta myös kipeä asia. Omalla tavallaan se on kuin elämä pienoiskoossa. Adoptio laajentaa maailmankuvaa: kun kaksi pientä ja maailman rakkainta ihmistä on tullut toiselta puolelta maailmaa elämäämme, on helpompi tuntea myötätuntoa ja ymmärrystä koko ihmiskuntaa kohtaan.
