Raunioiden keskellä ihmisiä kävelemässä.

Järjestöjen kannanotto: Gazan laajamittaiset nälkäkuolemat ovat torjuttavissa, jos siihen annetaan mahdollisuus

Hätä Gazassa on kasvanut ennennäkemättömiin mittasuhteisiin. Turvalliset alueet ja mahdollisuudet saada ravintoa ja muuta elintärkeää apua ovat kutistuneet miltei olemattomiksi, sillä alueelle sallitun humanitaarisen avun määrä on täysin riittämätön ja avustustyön olosuhteet eivät ole turvalliset. Myös koko terveydenhuolto Gazassa on romahtanut.

IPC:n tuoreen raportin mukaan Gazassa on toteutumassa pahin mahdollinen nälänhädän skenaario: nälkäkuolemat ovat jyrkässä kasvussa. Raportista ilmenee, että tällä hetkellä yli 70 000 alle viisivuotiasta lasta ja 17 000 raskaana olevaa ja imettävää naista kärsii akuutista aliravitsemuksesta. Koko Gazan kaistan alle viisivuotias väestö on vaarassa sairastua akuuttiin aliravitsemukseen. 

147 ihmistä, joista 88 lasta, on kuollut aliravitsemukseen ja nälkään lokakuusta 2023 lähtien Gazan terveysministeriön mukaan. Pelkästään heinäkuussa ainakin 25 lasta kuoli aliravitsemukseen YK:n mukaan.  

Me humanitaarisen avun toimijat Kirkon Ulkomaanapu, Pelastakaa Lapset, Punainen Risti ja UNICEF kykenemme pelastamaan ihmishenkiä, mutta se vaatii humanitaarisen järjestelmän toimintakyvyn palauttamista. 

Saamme hätääntyneitä viestejä työntekijöiltämme sekä lapsilta ja perheiltä Gazassa. He kertovat, miltä tuntuu olla useita päiviä syömättä. He kertovat, miltä tuntuu nähdä omien lastensa kuihtuvan silmiensä edessä. Lapset pyörtyilevät kesken leikkien ja heidän suurimmat haaveensa liittyvät ruokaan.  

Sota on riistänyt ihmisiltä kaikki elämän edellytykset ja lapsilta heidän perusoikeutensa: oikeuden elämään, henkiinjäämiseen ja kehittymiseen.  

Vastaanotamme myös suomalaisten huolestuneita viestejä: kansalaiset vaativat toimia hätää kärsivien ihmisten hyväksi. Meillä suomalaisillakin on kyky toimia humanitaarisen kriisin ja nälänhädän torjumiseksi Gazassa, mutta katastrofaalisen tilanteen lievittämiseksi apua on pystyttävä toimittamaan alueelle ilman esteitä. 

Avustusjärjestöt ovat toistuvasti vaatineet humanitaarisen avun esteetöntä, jatkuvaa ja turvallista pääsyä alueelle. Siviilit tarvitsevat ruokaa, vettä ja lääkkeitä nyt kipeämmin kuin koskaan. Avustuskuljetukset on päästettävä alueelle ja avustustyöntekijöille on mahdollistettava turvalliset olosuhteet pelastaa ihmishenkiä.  

Tämä vaatii myös Suomelta, EU:lta ja kansainväliseltä yhteisöltä välittömiä toimia pysyvän tulitauon aikaansaamiseksi ja siviilien suojelemiseksi Gazassa. 

Kansainvälinen, sääntöpohjainen toiminta on nyt koetuksella, mutta puolueeton, humanitaarisiin periaatteisiin ja kansainväliseen humanitaariseen oikeuteen perustuva apu on kaikkien osapuolten etu. 

Emme voi vain seurata vierestä, kun kokonainen väestö nääntyy nälkään silmiemme edessä ihmisen aiheuttaman katastrofin takia. Ihmisten kuolemat voidaan estää. 

Allekirjoittajat:

Kaisa Leikola, pääsihteeri, Pelastakaa Lapset ry 

Annina Tanhuanpää, pääsihteeri, Suomen UNICEF 

Tomi Järvinen, toiminnanjohtaja, Kirkon Ulkomaanapu 

Eero Rämö, pääsihteeri, Suomen Punainen Risti