Perheretkillä tuetaan koko perheen jaksamista ja vuorovaikutusta. Viisi paikallisyhdistystä lähti kokeilemaan uutta toimintamuotoa ja se on osoittautunut huippusuosituksi.
Perheretkitoiminnan idea on yksinkertainen. Kokoonnutaan ja tehdään yhdessä retki jonnekin. Puistoon, kirjastoon, eläintilalle, mökille.
”Tärkein juttu toiminnassa on tehdä yhdessä, paikallisyhdistysväen, vapaaehtoisten, vanhempien ja lasten kanssa”, sanoo perheretkitoiminnan hankesuunnittelija Olavi Karvonen.
Koska vieraisiin tutustuminen ei ole kaikille luontevaa, paikallisyhdistyksen koulutetut vapaaehtoiset ohjaavat retkeä, jotta kukaan ei jäisi syrjään.
Tämän vuoden käynnissä ollut toimintamuoto on suunnattu etenkin 5–12-vuotiaille lapsille ja heidän perheilleen. Mukana olleiden lasten ikähaitari on ollut vauvasta kahteentoista vuoteen. Retkien suunnittelussa on huomioitu juuri lapsille luontevaa tekemistä. Eväitä unohtamatta.
”Perheretki on ajateltu perheille hengähdystauoksi arjesta”, Olavi Karvonen sanoo. ”Samalla retki tarjoaa tilaisuuden tutustua muihin perheisiin ja kokea yhdessä lapsen kanssa.”
Olavi Karvonen kertoo kuulleensa, että retkipäivien ilmoittautumiset täyttyvät jo ennätysvauhdilla. Ensimmäinen retkikokemus on ollut perheille niin mieluisa kaikilla toiminnan kehittämisessä mukana olevilla paikkakunnilla.
Pop up meininki innostaa vapaaehtoisia
Ylivieskan, Porin, Keuruun, Kuopion ja Tampereen paikallisyhdistysten kokemusten perusteella perheretkitoiminta vastaa hyvin tämän ajan vapaaehtoisten kiinnostukseen. Vapaaehtoisuus on perheretkitoiminnassa kertaluonteista, mutta itse toiminta koetaan merkitykselliseksi.
”Retken tarkoitus on tarjota kaikille osallistujille kokemus kohtaamisesta ja yhdessäolosta. Vapaaehtoinen pääsee joustavasti mukaan, osallistuu nopeasti toimintaan ja hän voi itse valita tarjolla olevista tehtävistä itselleen sopivimman. Seuraavaan retkeen ei tarvitse sitoutua. Mukaan voi lähteä seuraavan retken lähestyessä, jos siltä tuntuu”, Olavi tiivistää.
Palautteita retkelle osallistuneilta perheiltä:
”Tytär sanoi useamman kerran, että kivaa oli retkellä.”
”Kiitos kivasta päivästä! Nautittiin kyllä suuresti ja päivän jälkeen oli todella hyvä mieli.”
”Kiitos paljon, että mahdollistatte tekemistä, johon ei muuten olisi mahdollisuutta ♥”
Tunnelmia viime vuoden perheretkiltä









Jäsenenä tuet yhdistysten toimintaa
Paikallisyhdistyksemme tukevat perheiden ja lasten arkea omilla alueillaan monin tavoin. Liittymällä yhdistyksen jäseneksi, tuet yhdistysten toimintaa ja mahdollistat perheille mm. harrastustuen saamisen lapsille ja unohtumattomia hetkiä perheretkillä.
Perheretkitoiminnan vapaaehtoiseksi
Tule mukaan vapaaehtoisten porukkaan mahdollistamaan ikimuistoisia retkiä perheille!