Strategia

Pelastakaa Lapset on maailman johtava sitoutumaton lapsijärjestö ja lasten suojelun ammattilainen. Olemme osa kansainvälistä Pelastakaa Lapset –liikettä, joka toimii yli 100 maassa.
Toimintamme perustuu YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen. Tehtävämme on saada aikaan välittömiä ja pysyviä parannuksia, jotta jokaisen lapsen oikeus elämään, suojeluun, kehittymiseen ja osallisuuteen voisi toteutua.
Pelastakaa Lasten globaali strategia on nimeltään Ambition for Children 2030. Teemme yhdessä kaikkemme, jotta jokainen lapsi jää eloon, oppii ja saa suojelua vuoteen 2030 mennessä. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi keskitymme kaikkein haavoittavimmassa asemassa oleviin lapsiin.
Pelastakaa Lasten tavoitteet vuoteen 2030:
- ELOONJÄÄMINEN: Yksikään alle 5-vuotias lapsi ei kuole syihin, jotka ovat ehkäistävissä.
- OPPIMINEN: Kaikki lapset oppivat laadukkaassa perusopetuksessa.
- SUOJELEMINEN: lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa ei suvaita.
Toimintaamme ohjaavat periaatteet
Suojelun keskeisyys: Lasten suojelu on keskeisessä roolissa kaikessa työssämme. Suojelemme lapsia arjessa ja kriiseissä, niin fyysisissä kuin digitaalisissa ympäristöissä. Edistämme työllämme myös sitä, että yksilöt, paikallisyhteisöt ja yhteiskunnat kantavat vastuunsa lapsen oikeuksien toteutumisesta.
Tasa-arvo ja syrjimättömyys: Työskentelemme kaikkein eriarvoisimmassa asemassa olevien lasten oikeuksien toteutumiseksi. Keskitymme erityisesti lapsiin, joiden oikeuksia konfliktit, ilmastokriisi, köyhyys ja väkivalta heikentävät. Edistämme tasa-arvoa, ehkäisemme syrjäytymistä ja lasten pääsyä palveluihin heitä osallistaen.
Kansalaistoiminta: Tuomme avun lähemmäksi lapsia ja perheitä vapaaehtoistemme ansiosta. Toteutamme työtä alueellisesti paikallisyhdistysten kautta tarjoamalla konkreettista tukea lapsiperheille ja lisäämällä tietoisuutta lasten oikeuksista. Lapsille ja perheille tarjottavat varhaisen tuen muodot ovat toimintamme keskiössä. Puolustamme elinvoimaisen kansalaisyhteiskunnan edellytyksiä.
Ilmastokriisi: Autamme ilmastokriisin akuuteista vaikutuksista kärsiviä lapsia ja perheitä, ja edistämme lapsiperheiden pääsyä palveluihin, jotka huomioivat myös ilmastokriisiin varautumisen. Edistämme lasten mahdollisuuksia vaikuttaa ilmastokriisin sopeutumisesta päättäviin tahoihin.
Pelastakaa Lasten strategiset tavoitteet 2025-27
Työskentelemme kaikkein eriarvoisimmassa asemassa olevien lasten oikeuksien toteutumiseksi.
Keskitymme erityisesti lapsiin, joiden oikeuksia konfliktit, ilmastokriisi, köyhyys ja väkivalta heikentävät.
1.1. Lasten ja nuorten pääsyä palveluiden ja toimintojen piiriin on edistetty kotimaan toiminnoissa.
1.2. Järjestön palvelut ja toiminnot ovat joustavia ja laadukkaita.
1.3. Perheiden varhaista tukea vahvistamalla on ehkäisty eriarvoistumista.
1.4. Lapset pääsevät turvalliseen ja laadukkaaseen opetukseen kansainvälisen työmme tuella.
1.5. Lapset pääsevät terveys- ja ravitsemus-palveluihin kansainvälisen työmme tuella.
2.1. Lasten ja nuorten kokemus osallisuudesta on vahvistunut järjestön toiminnoissa.
2.2. Lasten ja nuorten kanssa toimivien ammattilaisten ja vapaaehtoisten osaaminen lapsen osallisuudesta on lisääntynyt.
2.3. Lasten ja nuorten näkemysten huomiointi kuntien, hyvinvointialueiden ja valtakunnan tason päätöksenteossa on parantunut.
3.1. Lapsiin verkossa ja verkon ulkopuolella kohdistuvan väkivallan vähentämiseksi on käytössä rakenteita ja toimintamalleja.
3.2. Lasten, perheiden ja ammattilaisten ymmärrys ja osaaminen väkivallan vaikutuksista lapsiin ja väkivallan ennaltaehkäisystä on vahvistunut.
3.3. Lasten väkivallan kokemuksia on saatu näkyväksi ja suojelun keskeisyys kriiseissä, sodissa ja katastrofeissa on tunnistettu.
3.4. Lasten ja perheiden pääsy laadukkaisiin lastensuojelupalveluihin ja tukeen on vahvistunut kansainvälisissä toiminnoissa.
4.1. Pienituloisten perheiden lasten hyvinvointia on lisätty Suomessa.
4.2. Lasten köyhyyden kokemuksia on saatu näkyväksi ja sen vähentämiseksi on käytössä rakenteita ja toimintamalleja.
4.3. Käteisavun ja sosiaaliturvan piirissä olevien lasten kasvu ja kehitys on parantunut kansainvälisten hankkeidemme avulla.
4.4. Käteisavun ja/tai sosiaaliturvan piirissä olevien ihmisten, erityisesti nuorten toimeentulomahdollisuudet ovat parantuneet kansainvälisten hankkeidemme avulla.
4.5. Budjetointi ja julkisten varojen käyttö sekä siihen liittyvät linjaukset ovat johdonmukaisia, riittäviä ja lasten ja heidän perheidensä tarpeita vastaavaa.
4.6. Sosiaaliturvan tai taloudellisen tuen saavutettavuus on parantunut kansainvälisten hankkeidemme avulla.