Juuri ilmestyneen raportin mukaan yli 74 000 alle viisivuotiasta lasta Gazassa tulee kärsimään akuutista aliravitsemuksesta huhtikuuhun 2027 mennessä. Uudet tiedot osoittavat, että Gazan humanitaarinen tilanne on edelleen katastrofaalinen ja että lapset kantavat kriisin raskaimman taakan, kertoo Pelastakaa Lapset.
Ruokaturvaa ja ravitsemusta arvioivan Integrated Food Security Phase Classificationin (IPC)uusimmat tiedot osoittavat, että Gazan tilanteessa on tapahtunut lievää parannusta verrattuna IPC:n joulukuussa 2025 julkaisemaan edelliseen raporttiin. Tuolloin arvioitiin, että 101 000 lasta kärsisi akuutista aliravitsemuksesta lokakuun 2025 ja lokakuun 2026 välisenä aikana.
Luvut ovat edelleen erittäin korkeita ja tilanne on kestämätön, sanoo Pelastakaa Lapset. Ilman humanitaarista ruoka-apua noin 90 prosenttia Gazan väestöstä, eli 1,9 miljoonaa ihmistä, kärsisi korkeasta akuutista ruokaturvattomuudesta joulukuuhun 2026 mennessä.
IPC arvioi ravitsemustilanteen viimeaikaisen paranemisen johtuvan humanitaarisen avun lisääntymisestä Gazaan viime lokakuussa alkaneen ”tulitauon” jälkeen. Humanitaarisen avun pääsy Gazaan on kuitenkin vähentynyt helmikuusta 2026 lähtien, ja ravintorikkaiden ruokapakettien jakelua sekä ravitsemusohjelmia on vähennetty merkittävästi.
”Tuoreinta IPC:n analyysia ei pidä tulkita merkiksi siitä, että Gazan lapset olisivat toipumassa. Päinvastoin se on varoitus siitä, että humanitaarinen apu on auttanut estämään tilanteen ajautumisen vielä syvempään katastrofiin, mutta saavutettu edistys on edelleen vaarallisen haurasta. Ruokaa ei ole edelleenkään riittävästi, ja humanitaarinen apu on useimmille perheille yhä ainoa elinehto. Jokainen häiriö humanitaarisen avun pääsyssä Gazaan uhkaa romuttaa saavutetun vähäisenkin edistyksen”, kertoo aluejohtaja Ahmad Alhendawi Pelastakaa Lapset -järjestöstä.
Pelastakaa Lasten työntekijät ovat raportoineet, että markkinoilla on runsaasti kalliita kaupallisia tuotteita, kuten sipsejä ja suklaata, jotka eivät sisällä riittävästi ravintoaineita. Tämä tarkoittaa, että haavoittuvassa asemassa olevilla perheillä on vaikeuksia saada kohtuuhintaista ja ravitsevaa ruokaa.
IPC on varoittanut, että huolimatta aliravitsemuksen ja ruokaturvattomuuden tilanteen viimeaikaisesta paranemisesta kehitys on edelleen haurasta ja voi helposti kääntyä huonompaan suuntaan. Tilannetta pahentavat ahtaat elinolosuhteet sekä heikentyneet terveys-, vesi- ja sanitaatiojärjestelmät.
”Hallitusten on käytettävä kaikkia käytettävissään olevia keinoja pysyvän tulitauon saavuttamiseksi, humanitaarisen avun pääsyn varmistamiseksi, välttämättömien palveluiden palauttamiseksi sekä sellaisten olosuhteiden luomiseksi, joissa palestiinalaislapset eivät ainoastaan selviydy, vaan voivat toipua ja kasvaa turvassa”, sanoo Ahmad Alhendawi.
Lisätiedot:
Pelastakaa Lapset on työskennellyt miehitetyllä Palestiinalaisalueella vuodesta 1953 ja ollut alueella pysyvästi läsnä vuodesta 1973 lähtien.
Jatkuvista pääsyrajoituksista, toistuvista pakkosiirroista ja heikkenevästä humanitaarisesta tilanteesta huolimatta Pelastakaa Lapset on jatkanut elintärkeää avustustyötään miehitetyllä Palestiinalaisalueella. Gazassa olemme laajentaneet oppimistiloja, vahvistaneet vesi-, sanitaatio- ja terveyspalveluita sekä tukeneet perheitä käteisavustuksilla. Länsirannalla tuemme lasten ja heidän huoltajiensa mielenterveyttä ja psykososiaalista hyvinvointia, lasten pääsyä turvalliseen ja osallistavaan koulutukseen sekä perheitä käteisavustuksilla.