valo kajastaa puiden oksien välistä

Kokemusääni lastensuojelun palveluihin

Alkuvuodesta saavutin yhden unelmistani. Aloitin kokemusasiantuntijan pestissä Pelastakaa Lapsilla. Perheemme pitkäaikaisen lastensuojeluasiakkuuden siivittämänä lähdin joitakin vuosia sitten rakentelemaan päässäni ajatusta siitä, että voisin toimia joskus kokemusasiantuntijana ja olla kehittämässä lastensuojelun palveluita.

Ajatukseni lähti alun perin perheen rikkoutumisesta; surusta ja murheesta, joka kasvoi poikani huostaanoton myötä.

Ihmismieli on kuitenkin käsittämätön.

Omaa ajattelutapaa on mahdollista muokata eteenpäin suuntautuvaksi ja hyväksyä vaikeita ja kipeitäkin asioita.

Pelastakaa Lapset ry:n kokemusasiantuntijan tehtävä on ollut tähänastisen polkuni huipentuma. Pohjalla minulla on Kasper ry:n Soihtu-valmennus.

Tärkeimpänä pohjana työhöni on kuitenkin perheemme yli vuosikymmenen kestänyt asiakkuus lastensuojelussa ja kattava kokemus sen eri palveluista, kuten myös sen vaihtelusta kuntatasolla.

Työparikseni sain lastensuojelun konkarin, kehittämispäällikkö Tove Lönnqvistin, jonka kanssa löysimme nopeasti yhteisen sävelen.

Olemme lähteneet liikkeelle työpariani siteeraten “takki auki” kokeilemaan, missä kohdissa kokemustieto ja näkemys voi tuoda lisäarvoa palveluihin. Yrityksen ja erehdyksen tie on ollut antoisa.

Neljässä kuukaudessa olen ehtinyt olla mukana mm. sijaisperheiden koulutustilaisuuksissa, olen jalkautunut perhekuntoutukseen tapaamaan asiakkaita yksilötapaamisilla sekä vetämään vanhempienryhmiä ammattilaisen työparina. Sijaishuollon laitoshoidon puolella olen mukana yksikön erikoistumista valmistelevassa työryhmässä.

Kokemusääni on tuonut uutta näkökulmaa lastensuojelun palveluihin

Itselleni merkittävämpinä saavutuksena tässä kohtaa on varmaankin työparini kanssa käyntiin pyöräytetty verkossa toteutuva vanhempien vertaisryhmä.

Palaute työstäni on ollut positiivista. Kokemusääni on tuonut ammattilaisille asiakasvanhemman näkökulmaa palveluihin, niiden toimivuuteen sekä millaisia tunteita ja ajatuksia niistä herää.  Syntymävanhemman ääni on ollut myös tärkeä sijaisperheenä toimiville tai sitä harkitseville. Palveluiden piirissä oleville vanhemmille olen voinut mahdollistaa vertaisuuden tarjoamaa voimaantumista.

Minun haaveeni on, että kokemusasiantuntijuus vakiintuisi laajasti osaksi lastensuojelupalveluita. Alkuvuoden kokemuksen perusteella tuntuu, että kokemusasiantuntijana minulle löytyy asiantuntijan paikka monessakin eri kohtaa palveluita ja asiakastyötä.  Uskon, että yhteistyön voimalla voimme ottaa askeleita kohti parempaa lastensuojelua.

Lokakuussa Valtakunnallisilla Lastensuojelupäivillä pääsemme työpajassa kokoamaan ja visioimaan yhteen usean kokemustoimijan kanssa, miten monella eri tapaa kokemustietoa voi hyödyntää. Toivottavasti nähdään siellä!

Johanna Sairanen
kokemusasiantuntija