Lapsi seisoo Gazan kadulla raunioiden keskellä. Sota alkoi 7. lokakuuta 2023 ja sodan aikana henkensä on menettänyt yli 21 000 lasta.

1000 päivää sotaa: Gazan lapset haaveilevat paremmasta tulevaisuudesta, vaikka maailma on epäonnistunut heidän suojelemisessa

Tuhat päivää sotaa on vienyt Gazan lapsilta kodit, koulunkäynnin ja turvallisuuden tunteen. Toivoa se ei kuitenkaan ole sammuttanut. Pelastakaa Lasten tukemat lapset haaveilevat yhä rauhasta, koulutuksesta ja paremmasta tulevaisuudesta.

80 prosenttia Gazan lapsista on joutunut pakenemaan kodeistaan 

Sota on aiheuttanut Gazassa ennennäkemättömän humanitaarisen katastrofin. YK:n tutkintakomission (Commission of Inquiry, COI) tuoreen raportin mukaan Israelin viranomaiset ja turvallisuusjoukot ovat kohdistaneet toimiaan tarkoituksellisesti palestiinalaislapsiin. 

Sodan aikana henkensä on menettänyt yli 21 000 lasta ja yli  800 000 lasta, eli noin 80 prosenttia Gazan lapsista on joutunut pakenemaan kodeistaan. Kaikki Gazan noin 625 000 kouluikäistä lasta ovat jääneet ilman säännöllistä opetusta jo kolmen vuoden ajan. 

Lapset menettävät kotinsa, mutta eivät toivoaan  

Lokakuussa julistetun tulitauon jälkeen on kuollut ainakin 265 lasta. Väkivallan jatkuessa lähes kaikki Gazan lapset elävät jatkuvassa pelossa. YK:n väestörahaston (UNFPA) mukaan 96 prosenttia lapsista kokee kuoleman olevan jatkuvasti lähellä. 

”Voimme kuolla minä hetkenä hyvänsä. Toivon, että sota loppuu”, kertoo 14-vuotias Amani* Pelastakaa Lapsille.  

Sodan kauhuista huolimatta lapset eivät ole lakanneet unelmoimasta. 

”Haluan, että ihmiset tietävät, mitä me käymme läpi. Minulla on yhä paljon unelmia. Haluan matkustaa ja jatkaa opintojani”, kertoo Reem*, joka unelmoi lääkärin ammatista. 

Humanitaarinen kriisi syvenee päivä päivältä 

Monet perheet ovat joutuneet muuttamaan useita kertoja kuluneen kolmen vuoden aikana. Sodan arvioidaan vahingoittaneen yli 370 000 kotia, mikä vastaa lähes 77 prosenttia kaikista Gazan asuinrakennuksista. Gazan palestiinalaiset on pakotettu yhä pienemmälle alueelle: heidät on ahdettu niin sanotun ”keltaisen linjan” taakse alle, mikä on alle 40 prosenttia Gazan pinta-alasta. 

Myös nälkä uhkaa lasten henkeä. Arviolta 245 000 lasta kärsii aliravitsemuksesta tai on sen vaarassa. Humanitaarisen avun määrä on edelleen riittämätön, ja ravitsevaa ruokaa on vaikea saada tai siihen ei ole varaa. 

Pelastakaa Lapset vaatii pysyvää aselepoa 

Pelastakaa Lasten aluejohtaja Ahmad Ahendawi sanoo, että maailma on epäonnistunut suojelemaan Gazan lapsia. 

”Maailma on epäonnistunut Gazan lapsien suojelussa jo tuhat päivää. Samalla kun lapsia on kuollut pommituksissa, aseiden myynti Israelin hallitukselle on jatkunut. Kun lapset ovat kuolleet nälkään ja sairauksiin, Israel ei ole täyttänyt kansainvälisen oikeuden mukaisia velvoitteitaan turvata humanitaarisen avun pääsy Gazaan. Tästä huolimatta monet valtiot ovat jatkaneet kauppa- ja yhteistyösuhteitaan Israelin kanssa.” 

Pelastakaa Lapset vaatii, että nykyisestä tulitaukosopimuksesta tulee välittömästi pysyvä aselepo. Järjestö vaatii myös riippumatonta tutkintaa lapsiin kohdistuneista rikoksista ja niihin syyllistyneiden saattamista vastuuseen.  

Lisäksi Pelastakaa Lapset kehottaa valtioita keskeyttämään aseviennin Israeliin sekä huolehtimaan siitä, etteivät ne tue tai edistä miehitetyllä palestiinalaisalueella kansainvälisen oikeuden vastaisia käytäntöjä. 

* Lasten nimet on muutettu heidän henkilöllisyytensä suojaamiseksi. 

Haastattelupyynnöt: 

Ahmad Abuhamad, Lähi-idän, Pohjois-Afrikan ja Itä-Euroopan alueen mediapäällikkö: Ahmad.Abuhamad@savethechildren.org