Äidin ja isän välissä pikku tyttö

Sijaisvanhempien PRIDE-valmennus Helsinki

Tule mukaan sijaisvanhempien ennakkovalmennukseen ja tutustu sijaisvanhemmuuden merkitykselliseen tehtävään.

PRIDE-valmennus tarjoaa perheellesi mahdollisuuden pohtia, voisiko sijaisvanhemmuus sopia juuri teille. Valmennus antaa kattavasti tietoa sijaisvanhemmuudesta ja lapsen tarpeista sekä auttaa tunnistamaan omia vahvuuksia ja valmiuksia sijaisperheenä toimimiseen.

Valmennukseen osallistuminen ei velvoita ryhtymään sijaisvanhemmaksi, vaan antaa hyvän pohjan tehdä harkittu päätös, kun aika on oikea. Jos perheessänne on kaksi vanhempaa, molempien tulee osallistua valmennukseen.

Valmennus joustavasti perheesi tarpeisiin

PRIDE-valmennus toteutetaan pienryhmissä 4–6 kuukauden aikana. Valmennuksessa syvennytään lapsen arjen ja hyvinvoinnin kannalta keskeisiin teemoihin, kuten kiintymykseen, turvallisuuteen, perhesuhteisiin ja menetyksiin. Lisäksi pohdimme perhehoitajan roolia ja yhteistyötä lapsen läheisten ja viranomaisten kanssa.

Valmennus on keskusteleva ja osallistava. Ryhmätapaamisten lisäksi siihen kuuluu kotitehtäviä, henkilökohtaisia keskusteluja ja perhekohtaisia tapaamisia, joissa voidaan huomioida kunkin perheen omat vahvuudet ja tarpeet.

Ryhmän valmentajina toimivat perhehoidon sosiaalityöntekijä sekä kokenut sijaisvanhempikouluttaja.

Koulutus on maksuton.

Aika ja paikka

Valmennus on suunnattu Uudenmaan, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson ja Varsinais-Suomen alueilla asuville.

23.1.–8.6.2027 Pelastakaa Lapset, Etelä-Suomen aluepalvelut,
Koskelantie 38, 00610 Helsinki, Tiukula-talo

Valmennus alkaa Pelastakaa Lapset ry:n Tiukula-talolla Helsingin Käpylässä lauantaina
23.1.27 klo 9–16.
Muut valmennuskerrat toteutuvat tiistai-iltaisin Tiukula-talolla, aikataulu:
la 23.1. klo 9-16
ti 16.2. klo 17-20
ti 9.3. klo 17-20
ti 30.3. klo 17-20
ti 13.4. klo 17-20
ti 27.4. klo 17-20
ti 18.5. klo 17-20
ti 8.6. klo 17-20

Näin pääset mukaan!

Täytä alla oleva yhteydenottolomake 3.1.2027 mennessä, niin olemme sinuun yhteydessä. Keskustelemme perheesi tilanteesta, kerromme lisää sijaisvanhemmuudesta ja vastaamme kaikkiin kysymyksiisi.

Sijaisvanhemmiksi ryhtyviltä pyydetään ennen lapsen sijoittamista perheeseen sosiaalitoimen lausunnot, rikosrekisteriotteet, tietoja taloudellisesta tilanteesta ja terveydentilasta.

Tervetuloa mukaan pohtimaan, voisiko sijaisvanhemmuus olla osa teidän perheenne tarinaa.

Lisätiedot

Jos haluat saada lisätietoa valmennuksesta tai sijaisvanhemmuudesta, ole rohkeasti yhteydessä.

Jenni Matilainen

Sosiaalityöntekijä

Tiesitkö muuten, että PRIDE tulee sanoista Parents’ Resource for Information, Development, Education
eli Vanhempien voimavara tietoon, kehittymiseen, koulutukseen.