Teinille joululahja parilla eurolla – näin yksinhuoltaja Anna kertoo joulunvietosta

Joulunodotus alkaa pian lapsiperheissä. Mutta kaikissa perheissä se ei ole yhtä iloista aikaa. Suomessa noin 140 000 lasta elää vähävaraisissa perheissä. Näin kertoo 14-vuotiaan pojan yksinhuoltaja, Anna:
”Välillä mietin, että olisi parempi, jos joulua ei olisi. Se tuo tosi paljon paineita. Katsot kaupassa, kun monilla on ostoskorit täynnä, ja joka paikassa tarjotaan kaikkea, mitä et pysty hankkimaan.
Usein olen ostanut Joelille joululahjaksi vain jotain pientä, mikä maksaa 2–3 euroa.
Olen työtön ja teen kevytyrittäjänä tulkkauksia sen verran, mitä saan. Mutta työt ovat vähentyneet ja menot vain kasvavat. Esimerkiksi Joel rakastaa jalkapalloa, mutta joka vuosi kuukausimaksut ovat nousseet.
Kun viimeisin korotus tuli, niin Joel sanoi, että ”okei äiti, mä voin lopettaa”. Mutta huomasin, kuinka pahalta se hänestä tuntui. Joten ajattelin, että ei tarvitse, kyllä me jotain keksitään.
”Sanoin Joelille, että ne ovat myös hänen joululahjansa. Hän ei ollut uskoa sitä todeksi.”

Ruokalahjakorteilla olen pystynyt ostamaan joulupöytään jotain herkkuja, mitä ei ole tavallisina päivinä.
Ja harrastustuella maksoimme jalkapallon kuukausimaksun ja hankimme jalkapallokengät.
Saimme tukea juuri ennen joulua. Joten sanoin Joelille, että hän voi mennä kauppaan itse valitsemaan kengät, ja että ne ovat sitten myös hänen joululahjansa.
Joel kysyi, että ”ootko ihan varma, onks se totta”. Hän ei voinut uskoa sitä, koska hän ei ole seitsemässä vuodessa saanut mitään jalkapallotarvikkeita uutena.
Joel meni monta kertaa sinne kauppaan kokeilemaan, että mitkä hän valitsisi. Se oli iso juttu hänelle.
Olin oikeastaan enemmän iloinen kuin hän. Koska näin, että hän oli iloinen. Avunsaamisesta tuli tunne, että toivoa on. Että on ihmisiä, jotka haluavat auttaa.”
Lahjoita joulukeräykseen
Tänä jouluna yhä useampi lapsi Suomessa kokee puutetta ruoasta. Auta vähävaraisia lapsiperheitä ja syrjäytymisvaarassa olevia lapsia.