Pelastakaa Lasten työntekijä istuu suomalaisen koulun pihalla yhdessä nuoren kanssa.

Tutkimus: Pelastakaa Lapset Suomen kolmanneksi tunnetuin järjestö 

Pelastakaa Lapset nousi kolmanneksi tunnetuimmaksi järjestöksi Taloustutkimuksen Suomi Tänään 2024 Hyväntekeväisyys -tutkimuksessa. Lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyväksi tehtävää työtä pidettiin toiseksi mieluisimpana tukikohteena.

Pelastakaa Lapset on paitsi maailman johtava sitoutumaton lapsijärjestö, nyt myös Suomen kolmanneksi tunnetuin järjestö. Tuoreen kyselytutkimuksen mukaan jo 95 % suomalaisista tuntee järjestön.

Pelastakaa Lasten tunnettavuuden kasvu on ollut nopeaa joka toinen vuosi saatavien tulosten valossa. Vielä vuonna 2016 järjestön tunnettavuus suomalaisten keskuudessa oli 69 %. Vuonna 2018 Pelastakaa Lapset oli tunnettavuuden vertailussa sijalla 10, vuonna 2020 sijalla 7 ja vuonna 2022 sijalla 5.

Suomalaisten mielikuvissa Pelastakaa Lasten vahvuuksia ovat erityisesti toiminnan luotettavuus, asiantuntevuus ja vaikuttavuus.

Suomi Tänään 2024 Hyväntekeväisyys -tutkimuksessa vertailtiin yhteensä 48 hyväntekeväisyysjärjestöä ja -keräystä Suomessa. Kysely oli auki helmikuussa 2024 ja siihen vastasi 3111 henkilöä.

Lasten auttaminen lähellä suomalaisten sydäntä 

Tutkimuksen perusteella 53 % suomalaisista kokee mieluisana tukea lapsiin, nuoriin ja perheisiin kohdistuvaa työtä. Tämä oli vastaajien keskuudessa myös toiseksi suosituin tukikohde. 

”Viime vuosina lasten ja lapsiperheiden avuntarve on ollut valtaisa niin täällä Suomessa kuin maailmalla, eikä tilanne valitettavasti näytä muuttuvan parempaan. Toivoa luo kuitenkin se, että haastavinakin aikoina lasten auttaminen on lähellä suomalaisten sydäntä”, kertoo Pelastakaa Lasten viestinnän ja varainhankinnan johtaja Sanna Kuusisto

Tutkimuksessa selvitettiin myös sitä, mitä järjestöä tai hyväntekeväisyyskeräystä suomalaiset olisivat valmiita tukemaan seuraavan vuoden aikana. Pelastakaa Lapset sijoittui tässäkin vertailussa kolmanneksi. 

Kyselyssä selvitettiin suomalaisten halua tavara- ja rahalahjoittamisen sekä tukituoteostojen lisäksi myös osallistumiseen järjestön vapaaehtoistyöhön. 

”Pelastakaa Lapset on kansalaisjärjestö, ja ihmisten osallisuus luo perustan koko olemassaolollemme. Jokaisella jäsenellä, vapaaehtoisella ja lahjoittajalla on valtaisa merkitys työllemme. Kiitän nöyrästi kaikkia niitä ihmisiä ja organisaatioita, jotka tekevät rinnallamme lapsille parempaa tulevaisuutta”, Kuusisto summaa. 

Lisätietoja

Sanna Kuusisto

Johtaja, viestintä ja varainhankinta