Vapaaehtoisena tukihenkönä toimiva mies koripallokentällä pallo kädessä.

Tukihenkilö Mauri: ”Tämähän on win-win -tilanne ja kaikki tässä voittaa”


Mauri, 62, on toiminut tukihenkilönä vauhdikkaille veljeksille reilun kahden vuoden ajan. Parasta toiminnassa Maurin mukaan on molemminpuolisuus, sillä vapaaehtoisena saa toiminnasta vähintään yhtä paljon kuin lapsetkin.

”Toiveena minulla oli saada tuettavaksi joku nuori jantteri, jonka kanssa käydä kalassa, mutta sitten Pelastakaa Lasten työntekijä soitti, että täällä olisikin niitä kaksi”, kertoo Mauri nauraen.

Pelastakaa Lasten tukihenkilötoiminnalla mahdollistetaan paljon asioita, joita vanhemmat eivät pysty syystä tai toisesta omille lapsilleen tarjoamaan. Toiminta on täysin maksutonta, ja se tukee niin vanhempien, lasten kuin vapaaehtoistenkin hyvinvointia.

”Ihmettelen kovasti, miksi miehiä ei ole enemmän mukana. Meitä miehiä on vain muutama eläkeikäinen. Tämähän on win-win -tilanne ja kaikki tässä voittaa”, kummastelee Mauri.

Monenlaisia ja monenikäisiä vapaaehtoisia tarvitaan

Vapaaehtoisia tukihenkilöitä ja tukea saavia perheitä on monenlaisia. Jotkut tukihenkilöt viettävät aikaa koko perheen kanssa, ja toiset viettävät aikaa vain lasten kanssa. Mauri käy tekemässä veljesten kanssa poikien juttuja, jotta heidän äitinsä saa tehdä omia asioitaan. Poikien äiti on nimittäin yksinhuoltaja.

”Tehdään kaikenlaista: käydään kalassa, metsäretkellä, leffassa tai pelaamassa frisbeegolfia. Kerran pojat veivät minut HopLopiin niin, että meinas henki lähteä”, naurahtaa Mauri.

Yleisimpiä syitä tukihenkilön tarpeeseen ovat yksinhuoltajuus, perheen tukiverkoston pienuus tai erilaiset haastavat elämäntilanteet, kuten uupumus. Tukihenkilötoiminta on varhaista tukea, jolla ennaltaehkäistään lapsiperheiden ongelmien kärjistymistä matalalla kynnyksellä.

”Tämä on minun tapani kantaa vastuu tulevista sukupolvista”

Mauri kertoo, että he tapaavat lasten kanssa pari kertaa kuussa muutaman tunnin ajan. Vapaaehtoiseksi liittyminen oli hänen mukaansa mutkatonta, kunhan vain rohkaistui ottamaan yhteyttä Pelastakaa Lapset -järjestöön.

”Ensin oli iltapäiväkaffet työntekijän kanssa, sitten täytettiin vähän lomakkeita ja tietysti tarkastettiin, että taustat ovat kunnossa”, kertoo Mauri.

Tukihenkilöitä valmennetaan mukaan toimintaan ympäri Suomea viidessä eri Pelastakaa Lasten aluetoimistossa. Valmennuksia järjestetään ympäri vuoden.

”Tämä on minun tapani kantaa vastuu tulevista sukupolvista. Ennen kaikkea tämä on mukavaa”, sanoo Mauri.