Poika ja aikuinen istuvat mönkijän päällä jäällä. Poika levittää kätensä sivuille ja hymyilee

Pelastakaa Lasten vapaaehtoistyö tutuksi pilkkitapahtumassa Oulussa

Moni lapsi odottaa itselleen vapaaehtoista aikuista, joka olisi tukena arjessa. Uusille vapaaehtoisille on jatkuva tarve. Pelastakaa Lapset järjesti pilkkitapahtuman, jossa aikuiset pääsivät tutustumaan vapaaehtoistyöhön ja lapset oppivat pilkkimään.

Oululainen Pekka Pikkujämsä aloitti Pelastakaa Lasten tukihenkilönä viime syksynä ja yllättyi siitä, kuinka vähän miehiä on mukana vapaaehtoistoiminnassa. Keväällä hän ehdotti Pelastakaa Lapsille pilkkitapahtumaa, johon aikuiset voisivat tulla matalalla kynnyksellä tutustumaan vapaaehtoistyöhön. Samalla lapset pääsivät oman vapaaehtoisensa kanssa kokeilemaan pilkkimistä.

Kuva: Harri Tarvainen

Pekka toimii tukihenkilönä 12-vuotiaalle oululaiselle lapselle. Hän toivoo, että yhä useampi lapsi saisi mahdollisuuden viettää aikaa luonnossa.

”Meitä yhdistää tiivis luontosuhde ja kiinnostus erä- ja kalahommiin. Valitettavasti kaikilla lapsilla ei ole mahdollisuutta liikkua luonnossa aikuisen kanssa”, Pekka kertoo.

Turvalliset aikuiset lasten tukena

Turvallisten aikuisten läsnäolo ja yhdessä tekeminen merkitsevät lapsille valtavasti. Tämä näkyi myös Oulun pilkkitapahtumassa, jossa lapset ottivat pilkkipäivän ilolla vastaan.

”Parasta, kun aikuiset jaksaa tehdä asioita yhdessä meidän kanssa.”

”Kiva, kun pääsi pilkille. Just pari päivää sitten mietinki, että oispa kiva käydä pilkillä.”

”Huippua, kun tultiin yhdessä ja on vaan niin kivvaa.”

”Tykkään, kun sai syödä herkkuja ja pilkkiä.”

Tyttö ja nainen jään päällä pilkkimässä
Kuva: Harri Tarvainen

”Parasta, kun aikuiset jaksaa tehdä asioita yhdessä meidän kanssa.” – pilkkitapahtumaan osallistunut lapsi

Vapaaehtoistyötä tavallisten lasten parissa

Lapsiperheiden tiukentunut taloustilanne näkyy tuen tarpeessa, ja valtaosalla (86 %) tukea hakevista perheistä on taloudellisia haasteita. Tällä hetkellä esimerkiksi Oulun seudulla lähes sata lasta odottaa tukea. Myös Kuopioon, Joensuuhun, Jyväskylään, Tampereelle ja pääkaupunkiseudulle kaivataan lisää vapaaehtoisia tukemaan lapsia.

Pekka on huomannut, että moni saattaa nähdä vapaaehtoistyön aikaa vievänä ja vaativana. Hän haluaa korjata ennakkokäsityksiä:

”Tässä tuetaan tavallisia lapsiperheitä. Vapaaehtoistyö sopii kaikenlaisille aikuisille, joilla on tasainen elämäntilanne ja halu viettää aikaa lasten kanssa.”

Vapaaehtoistyö sopii kaikenlaisille aikuisille, joilla on tasainen elämäntilanne ja halu viettää aikaa lasten kanssa. -Tukihenkilö Pekka

Pelastakaa Lasten työntekijä paitsaa makkaroita. Taustalla joukko vapaaehtoisia ja lapsia jäällä.
Kuva: Harri Tarvainen

Uusia vapaaehtoisia kaivataan mukaan

Pelastakaa Lapset etsii nyt lisää tukihenkilöitä, sporttikummeja ja kummikoteja, jotta lapsiperheitä voidaan auttaa jo varhaisessa vaiheessa, ennen kuin ongelmat kasaantuvat. Mukaan tarvitaan monenlaisia vapaaehtoisia, koska lapsilla on erilaisia tarpeita ja toiveita.

”Tukihenkilönä olen saanut itsekin valtavasti hyvää mieltä. Tuntuu hienolta saada olla mukana lapsen elämässä”, Pekka kertoo.

Pääset tutustumaan tuleviin vapaaehtoisten valmennuksiin täältä.

Tuntuu hienolta saada olla mukana lapsen elämässä. -Tukihenkilö Pekka

Nainen istuu sohvalla ja katsoo hymyillen vieressä olevaa lasta. Taustalla poika ja mies lukevat pöydän ääressä.
Vapaaehtoistyö

Tule mukaan tukihenkilöksi

Tukihenkilönä toimit vapaaehtoisena lapsen arjessa: kuuntelet, ulkoilet, autat läksyissä, leikit ja pelaat. Tarjoat lapselle tärkeitä hetkiä ja vanhemmille hetken hengähdyksen.