Erityislastenkoti Pärskeen uudet työntekijät

Pärskeeseen vanhoja tuttuja työntekijöitä

Erityislastenkoti Pärskeessä on tänä vuonna aloittanut kolme vanhaa tuttua työntekijää: Mira, Pete ja Niko!

Mira aloitti 2021 opiskelijana Pärskeessä ja suoritti siellä opintoihin kuuluvan harjoittelun. Lyhyen keikkatyöjakson jälkeen, Mira palasi erityislastenkoti Pärskeeseen ohjaajaksi. Mira on pitänyt Pärskeeseen ilmapiiristä ja kokee, että hänet on otettu hyvin vastaan.

Harjoittelusta jäi hyvä fiilis opiskelijaohjaajan tuesta ja perehdytyksestä.

Mira

Pete aloitti Pelastakaa Lapsissa vuonna 2017 silloisessa lastenkoti Tirlittanissa vastaavana ohjaajana ja oli myös perustamassa lastenkoti Kaislaa ja sen siirtymistä Vantaanlaaksoon. Vuonna 2022 Pete jäi perhehoitajaksi ja palasi erityislastenkoti Pärskeeseen vastaavaksi ohjaajaksi 2023 keväällä. Paluun teki helpoksi tuttu organisaatio ja esihenkilö.

Pelastakaa lapsilla on aina hommat toiminut ja on luotettava työantaja.

Pete

Niko aloitti myös opiskelijana erityislastenkoti Kaislassa vuonna 2019 ja kesätyön ja keikkailun kautta jäi Kaislaan vakituiseksi ohjaajaksi vuoteen 2022 asti. Niko palasi Pelastakaa Lapsille Pärskeeseen syksyllä 2023. Nikolle oli jäänyt hyvät kokemukset Pelastakaa lasten työyhteisöstä ja ilmapiiristä.

Oli helppo tulla takaisin, koska vastassa oli tuttu esihenkilö.

Niko