Pelastakaa Lapset logo

Lausunto välineellistetyn maahantulon torjumiseksi annetun lain muuttamisesta

Pelastakaa Lapset lausui hallituksen esitysluonnoksesta laiksi väliaikaisista toimenpiteistä välineellistetyn maahantulon torjumiseksi annetun lain 7 §:n muuttamisesta.

Yleisinä huomioina Pelastakaa Lapset huomauttaa, että:

  • On heikkoa lainvalmistelua, jos käsittelyaikatauluun vedoten kuullaan asiantuntijoita lyhyellä alle kuuden viikon lausuntoajalla, vaikka esitys ei sisältäisikään muutoksia.
  • Esitysluonnos on lapsen oikeuksien toimeenpanon kannalta ongelmallinen, eikä Pelastakaa Lapset kannata sen eteenpäin viemistä. Lapsilla ja lapsiperheillä on oltava tosiasiallinen mahdollisuus hakea turvapaikkaa, eikä tätä oikeutta saa evätä poikkeuslailla.
  • Alkuperäinen 22.7.2024 voimaan tullut laki oli tarkoitettu väliaikaiseksi. Nyt lausuttavana olevassa hallituksen esityksessä esitetään voimassaolon jatkamista vuoden 2028 loppuun asti, mikä asettaa pituudessaan kyseenalaiseksi sen väliaikaisuuden.
  • Pelastakaa Lapset viittaa lausunnossaan aiempiin aihetta koskeviin omiin lausuntoihinsa ja tukee myös yhdenvertaisuusvaltuutetun kantaa, joka toteaa lausunnossaan, että poikkeuslaki on kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden, erityisesti ehdottoman palautuskiellon ja syrjinnän kiellon, oikeuden tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin, haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten oikeuksien ja joukkokarkotuksen kiellon, vastainen. Nämä kaikki ovat myös vakavia lapsenoikeusloukkauksia.