Gigantti on tehnyt Pelastakaa Lasten kanssa yhteistyötä lasten ja nuorten turvallisemman digiarjen puolesta jo vuodesta 2021. Nyt Gigantti uudistaa vaihtohyvityspalvelunsa ja tuo siihen yhdessä kanssamme täysin uudenlaisen tavan tehdä hyvää, jolloin mukaan pääsee ensimmäistä kertaa jokainen Gigantin asiakas.
Vaihtohyvityksen saa 28 laitteesta, myös rikkinäisistä. Hyvityksen voi käyttää ostokseen, ottaa lahjakorttina tai lahjoittaa Netari-palvelumme toimintaan, jossa nuoret saavat valtakunnallista keskusteluapua verkossa. Uudistus lanseerataan 14.10. kansainvälisenä e-jätepäivänä, ja siitä tulee pysyvä osa palvelua kaikissa Gigantin myymälöissä.
Varapuhelimeksi jätetty vanha kännykkä, kuulokkeet, joista toinen puoli hiljeni jo aikoja sitten, ja kahvinkeitin, jonka tilalle ostettiin uusi: lähes jokaisesta kodista löytyy laatikko tai kaapin nurkka, johon elektroniikka jää odottamaan päätöstä, jota ei koskaan tehdä.
Kun rikkinäisestäkin laitteesta saa hyvityksen, laatikon tyhjentämiselle on aiempaa parempi syy. Laite pääsee siis takaisin kiertoon kunnostuksen lisäksi kierrätyksen kautta, ja sen arvo voi rahoittaa tärkeää tarkoitusta: nuorille verkossa annettavaa, valtakunnallista keskustelutukea.
Laitteet kiertoon ja hyvitys hyvään
”On hienoa päästä uudistamaan vaihtohyvitystämme pitkäaikaisen kumppanimme, Pelastakaa Lasten kanssa. Yhdessä teemme yhteiskunnallisen hyvän tekemisestä entistä helpompaa. Vaihtohyvitys on yksi Gigantin keinoista kohti vuoden 2028 tavoitetta, jolloin 5 prosenttia tuotteistamme ja palveluistamme tukee suoraan kiertotaloutta. Haluamme tehdä laitteiden kiertoon laittamisesta niin sujuvaa ja palkitsevaa, ettei sitä tarvitse enää lykätä”, kertoo Gigantin kiertotaloustoiminnoista vastaava yritysmyynnin johtaja Raul Friman.
Lahjoitus syntyy laitteesta saadusta hyvityksestä, joten se ei maksa asiakkaalle mitään. Se on aina vapaaehtoinen, ja hyvityksen voi lahjoittaa kokonaan, osan tai antaa omasta lompakosta vielä lisää.
”Olemme todella iloisia, että Gigantti halusi rakentaa tämän vaihtohyvityslahjoitus-konseptin kanssamme. Suurin osa Netarin toiminnasta rahoitetaan lahjoitusvaroin, ja tästä syystä jokainen lahjoitus on tärkeä. Moni nuori kokee turvattomuutta ja yksinäisyyttä, eikä arjesta välttämättä löydy turvallista aikuista. Netarissa häntä kuunnellaan. Vanhan laitteen arvosta lahjoittaminen on asiakkaalle helppo tapa olla mukana tekemässä hyvää”, sanoo Pelastakaa Lasten yritysyhteistyön tiiminvetäjä Johanna Mäkelä.
Kuva: Gigantti Oy / Petri Saarelainen
Katso tarkemmat tiedot vaihtohyvityksestä Gigantin verkkosivuilta: Gigantti vaihtohyvitys – Gigantti
Tutustu Netarin toimintaan osoitteessa: www.netari.fi