Varkauden Pelastakaa Lapset ry
Tuemme paikkakuntamme lapsia, nuoria ja vähävaraisia lapsiperheitä eri tavoin. Tule toimimaan kanssamme lasten hyväksi!
Tervetuloa Varkauden Pelastakaa Lapset ry:n kotisivuille!
Pelastakaa Lapset on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton, vuonna 1922 perustettu kansalaisjärjestö, joka edistää lapsen oikeuksien toteutumista Suomessa ja maailmalla.
Varkauden Pelastakaa Lapset ry:n paikallisyhdistys on perustettu vuonna 1954, ja se on siitä lähtien tukenut yhtäjaksoisesti varkautelaisia vähävaraisia perheitä. Toiminta-alueemme on Varkaus, Joroinen ja Leppävirta. Eväitä Elämälle -ohjelman avulla jaamme harrastustukea lapsille ja nuorille koko alueella.
Pitkän perinteen mukaan jaamme myös ruokalahjakortteja vähävaraisille lapsiperheille.
Vuonna 2026 tavoitteenamme on lisätä tietoisuutta toiminnastamme koko alueella, sekä kerätä lisää varoja avustuksiin uuden rahankeräyslupamme avulla. Etenkin ruokalahjakortteille olisi tällä hetkellä tarvetta enemmän, kuin pystymme niitä jakamaan.
Tule mukaan!
Jokaisella on mahdollisuus toimia lasten puolesta!
Pelastakaa Lasten jäsenenä olet mukana auttamassa ja tukemassa lähialueesi lapsia ja nuoria. Voit halutessasi toimia myös vapaaehtoisena yhdistyksessämme.
Hae tukea lapselle
Tuemme alle 18-vuotiaiden lasten harrastamista ja nuorten koulunkäyntiä. Tukea myönnetään tarveharkintaisesti ja käytettävissä olevien avustusvarojen puitteissa.
Ota yhteyttä
Varkauden Pelastakaa Lapset ry
varkaus@pelastakaalapset.net
puh. 041 367 5224
Yhdistyksen puheenjohtaja:
Heidi Lehtonen varkaus@pelastakaalapset.net
Yhdistyksen sihteeri:
Milla Vihavainen varkaus@pelastakaalapset.net
Yhdistyksen sähköposti: varkaus@pelastakaalapset.net
Yhdistyksemme toimii vapaaehtoispohjalta ja yhteydenottoihin ei aina pystytä vastaamaan nopeasti.
Huomioithan, että paikallisyhdistyksemme ei tee ammatillista työtä. Mikäli asiasi koskee Pelastakaa Lapset ry:n alueellisia varhaisen tuen toimintoja (loma- ja kummikotitoimintaa, tukihenkilö- ja sporttikummitoimintaa) tai aluepalveluja (kuten tukiperhetoimintaa, perhehoitoa, adoptioneuvontaa, lastensuojelun edunvalvontaa, asiantuntijapalveluita), otathan yhteyttä suoraan alueen työntekijöihin:
Alueellinen varhainen tuki
Lastensuojelun aluepalvelut
Pelastakaa Lapset ry:n vaihde puh. 010 843 5000 palvelee ma, ke, pe klo 9-11.
Ajankohtaista
Tulevat tapahtumat
Yhdistyksemme on Pelastakaa Lapset ry:n jäsenyhdistys
Pelastakaa Lapset on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton, vuonna 1922 perustettu kansalaisjärjestö, joka edistää lapsen oikeuksien toteutumista Suomessa ja maailmalla.
Varkauden Pelastakaa Lapset ry:n paikallisyhdistys on perustettu vuonna 1954, ja se on siitä lähtien tukenut yhtäjaksoisesti varkautelaisia vähävaraisia perheitä. Tänä päivänä toimintamme on laajentunut ja jaamme tukea myös Joroisten ja Leppävirran alueella. Uudistunut Eväitä Elämälle -ohjelma toimii nykyään verkkosivuilta löytyvän hakuportaalin kautta. Ohjelman avulla jaamme harrastustukea lapsille ja nuorille koko alueella.
Pitkän perinteen mukaan, olemme jakaneet taloudelliseen apuun ruokalahjakortteja lapsiperheille. Ruokalahjakorttien jako tapahtuu yhteistyökumppaneiden kautta.
Avustustoiminnan laajuus on riippuvainen käytettävissä olevista varoista. Pääasiallisesti toimimme Pelastakaa lapset ry:n keskusjärjestöltä saaduilla avustusvaroilla. Lisäksi rahoitamme toimintaamme jäsenmaksuillamme, sekä meille suoraan suunnatuilla lahjoituksilla.
Toimintamme on luottamuksellista, joten meiltä avustusta saaneiden tietoja ei luovuteta kolmansille osapuolille.
Vuonna 2026 tavoitteenamme on lisätä vaikuttavuutta uusien jäsenten- ja lahjoitusten avulla sekä tulla tunnetuksi koko Varkauden ja naapuripaikkakuntien alueella, jalkautumalla myös eri paikkakunnille