Tuusulan Pelastakaa Lapset ry
Tuemme alueemme lapsia, nuoria ja perheitä eri tavoin. Tule toimimaan kanssamme lasten hyväksi!
Tule kanssamme edistämään lasten ja nuorten hyvinvointia
Liittymällä paikallisyhdistyksemme jäseneksi tuet toimiamme lasten ja nuorten lasten, nuorten ja perheiden hyväksi omilla kotikulmillasi.
Voit myös lähteä mukaan vapaaehtoiseksi toimintaamme ja konkreettisesti olla auttamistyössä mukana.
Olemme mukana Pelastakaa Lasten Eväitä Elämälle -ohjelmassa. Tuemme Tuusulan, Keravan ja Järvenpään lasten ja nuorten harrastamista harrastustuen kautta. Jaamme lisäksi kumppaneidemme kautta vähävaraisille lapsiperheille ruoka-apua ruokalahjakorttien muodossa.
Lämpimästi tervetuloa mukaan auttajien yhteisöön!
Tule mukaan tai tue toimintaamme
Jokaisella on mahdollisuus toimia lasten puolesta! Jäsenenä olet mukana auttamassa ja tukemassa alueemme lapsia ja nuoria. Voit halutessasi toimia myös vapaaehtoisena yhdistyksessämme.
Harrastustukea lapsille ja nuorille
Tuemme Eväitä Elämälle -ohjelman harrastustuella alle 18-vuotiaiden lasten harrastamista. Tukea ensisijaisesti vähävaraisille perheille ja käytettävissä olevien avustusvarojemme puitteissa.
Ajankohtaista
Harrastustuesta vastaava Janika: ”Aika, jonka annan vapaaehtoistyölle, on pieni hinta siitä, että yhä useampi lapsi saa pysyä rakkaan harrastuksen parissa”
Vapaaehtoinen Janika Kaura käsittelee yhdistykselle perheiltä saapuvia harrastustuen hakemuksia.
Oletko saanut Pelastakaa Lapsilta harrastustukea tai oppimateriaalitukea? Lue tämä!
Pelastakaa Lapset haluaa välittää kiitokset.
Harrastustuen haku on avoinna!
Kevään 2026 harrastustuen haku on auki 15.5. saakka tai niin kauan, kun kevätkaudella jaettavaa harrastustukea riittää.
Tulevat tapahtumat
Yhdistyksemme on Pelastakaa Lapset ry:n jäsenyhdistys
Pelastakaa Lapset on maailman johtava sitoutumaton lapsijärjestö ja lastensuojelun ammattilainen. Turvaamme jokaisen lapsen oikeuden elämään, suojeluun, oppimiseen ja osallisuuteen Suomessa ja maailmalla. Meillä on yli sadan vuoden kokemus lapsen oikeuksien edistämisestä. Tuomme lapset ja aikuiset yhteen rakentamaan pysyvästi parempaa tulevaisuutta. Koska lasten tulevaisuus alkaa nyt.