Ruoka-apua perheille

Tuemme ruoka-avulla vähävaraisia ja heikossa asemassa olevia lapsiperheitä Tuusulan, Keravan ja Järvenpään alueella. Ruokakaupan lahjakortti auttaa hankalan taloudellisen tilanteen kohdanneen perheen vaikeimman hetken yli.
Ruokalahjakortteja jaetaan lapsiperheille kumppaneidemme kautta. Kumppaneitamme ovat vuonna 2026 Keski-Uudenmaan hyvinvointialue, Vantaan ja Keravan hyvinvointialue ja Tuusulan, Keravan sekä Järvenpään seurakuntien diakoniatyöt.
Ota yhteyttä kumppaneihimme, mikäli perheelläsi on tarvetta ruokalahjakortille!
Usein kysyttyjä kysymyksiä
Ruokalahjakortit jaetaan Tuusulan, Järvenpään ja Keravan alueiden kumppaneidemme kautta.
Kumppaneitamme ovat vuonna 2026 Keski-Uudenmaan hyvinvointialue, Vantaan ja Keravan hyvinvointialue ja Tuusulan, Keravan sekä Järvenpään seurakuntien diakoniatyöt.
Ruoka-apua ei voi hakea meiltä suoraan, vaan kaikki ruoka-apu jaetaan kumppaneidemme kautta perheille, joissa on alle 18-vuotiaita lapsia.
Apua voi suoraan hakea esimerkiksi oman alueen sosiaalitoimelta tai oman seurakunnan diakoniatyöltä. Tarve ruoka-avulle on valtavan suuri ja ruokalahjakortteja rajallinen määrä.
Ruokalahjakortin voi saada Suomessa asuva lapsiperhe, johon kuuluu ainakin yksi alle 18-vuotias ja jossa on vaikea taloudellinen tilanne.
Tarve ruoka-avulle on valtavan suuri ja ruokalahjakortteja rajallinen määrä. Lahjakortteja ei ole valitettavasti pystytty jakamaan kaikille apua tarvitseville.
Lahjakortilla voi hankkia ruokaa ja hygieniatarvikkeita. Lahjakortilla ei voi ostaa tupakkaa eikä alkoholijuomia.
Sama perhe voi perustellusta syystä saada lahjakortin useamman kerran. Kumppaneille luovuttamamme lahjakortit ovat 50 euron arvoisia S-Ryhmän tuoterajattuja lahjakortteja. Sama perhe voi myös saada kerralla enemmän kuin yhden lahjakortin esimerkiksi hälyttävän tarpeen tai suuren perhekoon perusteella.
Eväitä Elämälle -ohjelman tuloksia vuodelta 2025
Eväitä Elämälle -ohjelma
Pelastakaa Lasten Eväitä Elämälle -ohjelman kautta tuetaan vähävaraisten perheiden lapsia ja nuoria harrastus- ja oppimateriaalituen sekä mentoroinnin ja ruoka-avun kautta.
Tukea kohdennetaan lapsille, joiden mahdollisuus osallistua harrastuksiinsa on uhattuna ja joilla on haasteita kattaa oppimateriaalikustannuksia perheen vähävaraisuuden tai muiden sosiaalisten haasteiden vuoksi.
Eväitä Elämälle -ohjelma edistää lasten yhdenvertaisuutta, osallisuutta ja hyvää kehitystä. Sillä tavoitellaan pysyviä muutoksia niin yksilöiden kuin yhteiskunnankin tasolla.
Paikallisyhdistykset toimivat vapaaehtoisvoimin. Tukea myönnetään tarveharkintaisesti ja käytettävissään olevien avustusvarojen puitteissa.
Liity jäseneksi
Liittymällä Tuusulan Pelastakaa Lasten jäseneksi, tuet työtämme Tuusulan, Järvenpään ja Keravan lasten ja perheiden tukemiseksi.
Harrastustukea lapsille ja nuorille
Tuemme Eväitä Elämälle -ohjelman harrastustuella alle 18-vuotiaiden lasten harrastamista. Syyskauden harrastustuen haku aukeaa 10.8.2026.