Vetoamme päättäjiin: lapsiperheköyhyys on saatava laskuun  

Lapsiperheköyhyys on Suomessa voimakkaassa kasvussa ja tuelle on yhä enemmän tarvetta. Tuusulan Pelastakaa Lapset on tukenut pienituloisten perheiden lasten harrastamista, tarjonnut perheille ruoka-apua ja ollut perheiden elämässä tukena jo kolmen vuosikymmenen ajan. Tuusulan seurakunta auttaa lapsiperheitä kokonaisvaltaisesti, on kyse sitten arjen jaksamisesta, talouden hallinnasta tai taloudellisista huolista.

Tuusulan seurakunnan diakoniatyön asiakasmäärä on viimeisen kahden vuoden aikana lähes tuplaantunut. Perheiden tuen tarve on kasvannut alueellamme voimakkaasti.

Erityisen huolestuttavana merkkinä perheiden tiukentuneesta tilanteesta pidämme ruoka-avun tarpeen kasvua. Perheet kertovat ruoan puutteesta, minkä lisäksi myös hygieniatarvikkeista voi olla pulaa. Pikkulapsiperheissä ei esimerkiksi ole aina varaa vaippoihin ja ruokajonoissa lapsiperheiden määrä on lisääntynyt selvästi. Tämä on lapsen oikeuksien näkökulmasta hälyttävää.

Lapsiperheiden kasvava ja syvenevä köyhyys heikentää merkittävästi lasten ja perheiden hyvinvointia ja arjessa pärjäämistä. Jatkuva lasten ja perheiden tuesta leikkaaminen ei pitkällä tähtäimellä säästä ja ajaa perheet vain entistäkin syvempään ahdinkoon.

Haluamme osaltamme tarjota perheille monipuolista tukea arjessa, mutta järjestöt ja seurakunta eivät voi paikata yhteiskunnan rakenteellisia aukkoja ja turvaverkkojen puutetta.

Päätöksenteossa tarvitaan nyt rohkeita ja pitkäjänteisiä toimia, jotta köyhyys saadaan laskuun ja lapsen oikeuksien toteutuminen turvattua.

Kirjoittajat:

Anneli Junnila

Anneli Junnila
puheenjohtaja
Tuusulan Pelastakaa Lasten hallitus

Minna Vainio
Tuusulan Pelastakaa Lasten hallitus

Raita Karmavuo
Diakonian työalavastaava
Tuusulan seurakunta