Lapset vierekkäin nauramassa.

Rauman Pelastakaa Lapset ry

Tuemme paikkakuntamme lapsia, nuoria ja vähävaraisia lapsiperheitä eri tavoin. Tule toimimaan kanssamme lasten hyväksi! 

Tule mukaan edistämään lasten ja nuorten hyvinvointia

Rauman Pelastakaa Lapset on toiminut jo 70 vuotta lasten ja lapsiperheiden hyväksi. Toimintamme on edelleen vilkasta pienen aktiivisesti toimivan ryhmämme ansiosta: avustuskohteinamme ovat olleet vähävaraiset lapsiperheet Raumalla ja Hätäapurahaston kautta maailman kriisikohteet. Olemme osallistuneet jo pitkään Eväitä Elämälle -ohjelmaan ja sen kautta tukeneet raumalaisten nuorten opiskelua lukiossa ja ammattioppilaitoksissa. Avustamme heitä oppikirja- ja materiaalihankinnoissa. Tuemme myös vähävaraisten lapsiperheiden lasten harrastustoimintaa. Olemme eri yhteistyötahojen kanssa järjestäneet lastentapahtumia ja mm. vanhemmille lasten kasvatusta tukevia luentoja. Yhteistyötä teemme myös Rauman sosiaalitoimen ja diakoniatoimen kanssa.

Keräämme varoja järjestämällä muotinäytöksiä, konsertteja, myyjäisiä, arpajaisia ja torimyyntejä. Järjestämme omana vapaa-aikanamme toimintaa lasten hyväksi. Rahoitamme toimintaamme avustusvaroin. Saamme lahjoituksia paikallisilta yrityksiltä, järjestöiltä ja yksityisiltä henkilöiltä. Lahjoitukset käytämme raumalaisten lasten- ja nuorten hyväksi. Järjestämme jäseniltoja n. kerran kuukaudessa, paitsi kesällä. Ilmoitamme toiminnastamme myös Raumalainen-lehdessä.

Nainen lasten kanssa istumassa lattialla.
Jäsenyys

Tule mukaan!

Jokaisella on mahdollisuus toimia lasten puolesta!

Pelastakaa Lasten jäsenenä olet mukana auttamassa ja tukemassa lähialueesi lapsia ja nuoria. Voit halutessasi toimia myös vapaaehtoisena yhdistyksessämme.

Lapsi jalkapallo kainalossa ulkona.
Tuki

Hae tukea lapselle

Tuemme alle 18-vuotiaiden lasten harrastamista ja nuorten koulunkäyntiä. Tukea myönnetään tarveharkintaisesti ja käytettävissä olevien avustusvarojen puitteissa.

Ota yhteyttä

Rauman Pelastakaa Lapset ry

rauma@pelastakaalapset.net

Ajankohtaista

Tulevat tapahtumat


Pelastakaa Lapset logo.

Yhdistyksemme on Pelastakaa Lapset ry:n jäsenyhdistys

Pelastakaa Lapset on maailman johtava sitoutumaton lapsijärjestö ja lastensuojelun ammattilainen. Turvaamme jokaisen lapsen oikeuden elämään, suojeluun, oppimiseen ja osallisuuteen Suomessa ja maailmalla. Meillä on yli sadan vuoden kokemus lapsen oikeuksien edistämisestä. Tuomme lapset ja aikuiset yhteen rakentamaan pysyvästi parempaa tulevaisuutta. Koska lasten tulevaisuus alkaa nyt.