Hae tukea lapselle

Lapsi jalkapallo kainalossa.

Huittisten Pelastakaa Lapset ry:n Eväitä Elämälle -ohjelman säännöt

Avustuspäätöksissä ja avustusten maksatuksissa noudatetaan harkinnanvaraisuutta ja huomioidaan tapauskohtaiset erityispiirteet.

Hakemus tehdään kalenterivuosittain. Tämä koskee myös aiemmin ohjelmassa mukana olleita, joiden pitää myös tehdä uusi hakemus kalenterivuosittain.

Harrastustuki

Tuemme alle 18-vuotiaiden lasten harrastamista myöntämällä tukea kohtuullisiin ja välttämättömiin harrastuskuluihin silloin, kun harrastuksen aloittaminen tai sen jatkaminen on uhattuna perheen taloudellisen tilanteen vuoksi.   

Tuki on tarveharkintaista yksilötukea lapselle ja se annetaan todellisten kulujen perusteella. Tukea ei myönnetä ryhmille tai harrastusseuroille ja sitä voidaan myöntää kulloinkin käytettävissämme olevien resurssien puitteissa.   

Tuen tarkoituksena on edistää lapsen yhdenvertaisuutta antamalla mahdollisuus osallistua edes yhteen harrastukseen. 

Huom! Harrastuksen tulee olla sellainen, jossa lapsi toimii ilman vanhempaa.

Avustusta voi saada vain harrastuksen kannalta välttämättömiin hankintoihin, emme maksa esimerkiksi posti-, laskutus- tai matkakuluja.

Huittisten Pelastakaa Lapset ry:lle hakemuksia voivat lähettää seuraavien paikkakuntien asukkaat:

  • Huittinen
  • Sastamala
  • Kokemäki
  • Punkalaidun

Hakuajat vuodelle 2026:
17.- 30.4.
3.-31.8.
1.-30.10.

Otamme vastaan hakemuksia hakuaikojen puitteissa. Muina aikoina hakemuksia ei käsitellä.

Harrastustuen hakeminen ja hallinnointi tapahtuu kokonaan Eväitä Elämälle -hakujärjestelmässä. Hakijan tulee rekisteröityä hakuportaaliin ja täyttää hakemukset verkossa. Tukien maksatus ja tositteiden toimittaminen tapahtuu myös kyseisen hakuportaalin kautta.

Linkki hakujärjestelmään: evaitaelamalle.pelastakaalapset.fi

Ohjevideot tuen hakijoille (linkit YouTube-videoihin):
• rekisteröityminen: Eväitä Elämälle – Rekisteröityminen
• harrastustuen hakeminen: Eväitä Elämälle – Harrastustuki – Hakemuksen tekeminen
• maksupyynnön tekeminen: Eväitä Elämälle – Maksupyynnön tekeminen

Hakuajan päätyttyä yhdistys käsittelee hakemukset kokouksessaan. Hakijoille ilmoitetaan vastaus hakemukseen kokouksen jälkeen, noin reilun viikon kuluttua hakuajan päättymisestä.

 Eväitä Elämälle -ohjelmaan liittyviä lisäkysymyksiä voi esittää sähköpostitse: huittinen@pelastakaalapset.net.

Huomioittehan, että paikallisyhdistyksemme toimii vapaaehtoisvoimin, joten vastauksen saaminen voi tämän vuoksi toisinaan hieman viivästyä.

Eväitä Elämälle -ohjelma

Pelastakaa Lasten Eväitä Elämälle -ohjelman kautta tuetaan vähävaraisten perheiden lapsia ja nuoria harrastustuen, mentoroinnin ja ruoka-avun kautta.

Eväitä Elämälle -ohjelman tuki kohdennetaan lapsille, joiden mahdollisuus osallistua harrastuksiinsa on uhattuna perheen vähävaraisuuden tai muiden sosiaalisten haasteiden vuoksi. Mentorointi on vertaistukeen perustuvaa tukea nuorelle ja ruokalahjakorteilla tuetaan taloudellisesti haastavassa tilanteessa olevia lapsiperheitä.

Eväitä Elämälle -ohjelma edistää lasten yhdenvertaisuutta, osallisuutta ja hyvää kehitystä. Sillä tavoitellaan pysyviä muutoksia niin yksilöiden kuin yhteiskunnankin tasolla.

Paikallisyhdistykset toimivat vapaaehtoisvoimin. Tukea myönnetään tarveharkintaisesti ja käytettävissään olevien avustusvarojen puitteissa.

Ohjelman tuloksia vuodelta 2025

Logo kaksi lasta.

19 745

lasta ja nuorta sai tukea Eväitä Elämälle -ohjelman kautta
Logo kaksi ihmistä.

3860

lasta ja nuorta sai harrastustukea
Logo sijaintimerkki.

47

paikallisyhdistystä jakoi harrastustukea

949 410

eurolla tuimme lasten ja nuorten harrastamista