Toimintaamme
Lue lisää viimeisimmästä toiminnastamme Ajankohtaista-osiosta
2025
Harrastus tukee lasten hyvinvointia, kasvua ja kehitystä
Haasteelliset elämäntilanteet ja hintojen nousu ovat heikentäneet pienituloisten lapsiperheiden toimeentuloa, lasten hyvinvointia ja harrastusmahdollisuuksia. Harrastustukea on haettu vuosi vuodelta enemmän myös Porvoon Pelastakaa Lapset ry:n kautta. Tukea saaneiden lasten ja vanhempien palautteiden mukaan harrastaminen koetaan merkitykselliseksi, koska se tukee lapsen vahvuuksia ja identiteettiä. Harrastus tukee lapsen kasvua ja kehitystä, lapsi oppii uutta ja kokee iloa ja osallisuutta yhdessä tekemisestä ja uusista kaverisuhteista.
Lue lisää: Hae tukea lapselle
Lapsiystävällinen teko – diplomi
Jaamme vuosittain Lapsiystävällinen teko -diplomin lasten hyvinvoinnin edistämiseksi tehdystä työstä paikallisesti ansioituneelle yhteisölle / henkilölle.
Ruokalahjakorttien luovutus
Koronavuosista lähtien olemme tukeneet apua tarvitsevia lapsiperheitä myös ruokalahjakortein.
Erilaiset Porvoo-kortit
Tervehdi läheisiäsi tai yrityskumppaneitasi Porvoon Pelastakaa Lapset ry:n kortein. Tuotolla autamme tukea tarvitsevia paikallisia lapsiperheitä. Upean korttisarjan on suunnitellut porvoolainen sarjakuvapiirtäjä Emmi Valve. Valikoimasta löytyy tunnelmallinen taitettu joulukortti tekstillä tai ilman, sekä useampi vanhan kaupungin miljöötä kuvaavaa uniikkia piirrostyötä.
Kortteja voi ostaa
Data Group -liikkeestä Porvoon Mestarintiellä, kortteja voi tilata myös hallituksen jäseniltä: yhteystiedot

2024
Jaoimme vuonna 2024 harrastustukea, ruokalahjakortteja ja oppimateriaalitukea haavoittuvassa asemassa oleville lapsille ja pienituloisille lapsiperheille. Tuki kohdentui Porvooseen ja lähialueille, jaettu tuki oli yhteensä 36960 euroa.
Harrastustukea voi hakea Pelastakaa Lasten Eväitä Elämälle -ohjelman kautta. Harrastustuki on tarkoitettu haavoittuvassa asemassa oleville lapsille, joiden harrastuksen aloittaminen tai jatkaminen on uhattuna perheen taloudellisten vaikeuksien ja elämäntilanteen vuoksi. Ruokalahjakortit on tarkoitettu lapsiperheiden akuuttiin avuntarpeeseen vaikean taloudellisen tilanteen vuoksi.
Lisätietoa tuen hakemisesta
Yhä useammat lapsiperheet tarvitsevat apuamme. Erityisesti pienituloisten lapsiperheiden taloudellinen tilanne on haastava nousevien kustannusten vuoksi. Tämä näkyy myös siinä, että kaikilla lapsilla ei ole mahdollisuutta aloittaa tai jatkaa iloa tuonutta harrastusta. Harrastus tukee lapsen hyvinvointia, kasvua ja kehitystä. Mahdollistaa kuulumisen osaksi yhteisöä ja uusia kaverisuhteita, jolloin harrastuksella voi olla myös syrjäytymiseltä suojaavia vaikutuksia. Pienituloisissa perheissä voidaan joutua myös tinkimään ruuan määrästä ja laadusta.
Porvoon Päivät 8.6.2024
Osallistuimme jälleen Porvoon päiville. Osastomme tämän vuoden ehdoton vetonaula oli Onnenpyörä. Noin 300 lasta kävi päivän aikana pyöräyttämässä Onnenpyörää ja jännittämässä, mikä palkinto sieltä osuu kohdalle!
Iloinen kesätapahtuma lapsiperheille, ja meille ihania kohtaamisia lasten ja heidän vanhempien kanssa.




Ruokalahjakorttien luovutus 4.6.2024
Luovutimme ruokalahjakortteja Porvoon seurakunnan diakoniatyön sekä Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen Porvoon perhekeskuksen neuvoloille ja kouluterveydenhuollolle.
Koulujen kesäloma-aika lisää lapsiperheiden ruokakustannuksia, kun päivittäinen maksuton ateria jää loma-aikana lapsilta pois. Ruokalahjakortit on tarkoitettu tilapäistä apua tarvitseville lapsiperheille, auttamaan vaikeimman yli.

2023
Ruokalahjakorttien luovutus
Koronavuosista lähtien olemme tukeneet apua tarvitsevia lapsiperheitä myös ruokalahjakortein.
Kesäkuussa luovutimme ruokalahjakortteja Porvoon suomenkielisen seurakunnan diakoniatyölle.
Lapsiperheiden ruokakustannukset nousevat tuntuvasti kesällä, kun kouluruokailukin on katkolla.
Ruokalahjakortit on tarkoitettu tilapäiseen, akuuttiin tarpeeseen, tuomaan valonpilkahduksen arkeen.
Seurakunnasta: Pasi Nieminen, Elisabeth Bariskin
Porvoon PeLasta: Erja Hanni, Pirjo Saarinen

Porvoon Päivät
Aurinko hymyili kesäaamuna 10.6.23 Porvoossa. Oli alkamassa iloinen koko perheen kesätapahtuma Porvoon Päivät.
Porvoon Pelastakaa Lapset oli myös mukana. Järjestimme lapsille ongintaa osana tapahtumaohjelmaa. ”Kioskimme” ongintapiste osoittautui lapsiperheiden suosikkikohteeksi. Pienet kädet ongenvavalla vaihtuivat tiuhaan viiden tunnin ohjelma-ajan. ”Yllätyssaaliin” paljastuessa jännitys vaihtui hetkessä hymyyn ja iloisiin kiljahduksiin. Koko päivä oli positiivinen, hymyilevä kuten aamuaurinkokin.

Suuret Lastensynttärit
Pelastakaa Lapset järjestö juhlisti satavuotista toimintaansa järjestämällä Suuret Lastensynttärit yli 50 paikkakunnalla 20.8.2022. Suomen suurimpien lastensynttärien kunniavieraita olivat itseoikeutetusti lapset ympäri Suomen.
Porvoossa Suuret Lastensynttärit järjestettiin WSOY-talossa, Zentran tiloissa lauantaina 20.8.2022. Tapahtumaohjelma oli suunnattu lapsille ja lapsiperheille. Mukana tapahtumassa oli yhdistyksemme jäseniä, tukijoita ja yhteistyökumppaneita viettämässä iloista juhlapäivää yhdessä lasten kanssa. Tapahtuman järjesti Porvoon Pelastakaa Lapset ry.
