Mukana muutoksissa -hankkeen aamukahvitilaisuudessa erityislapsiperheiden kanssa työskentelevät järjestöjen ja hyvinvointialueen työtekijät pääsimme pohtimaan yhteistyön kehittämisen mahdollisuuksia. Päivän puheenvuoroissa ja työpajoissa puhuttiin perheistä, heidän aktiivisesta roolistaan ja hyvän arjen tukemisesta sekä siitä, miten meidän työmme ja yhteistyömme parhaalla mahdollisella tavalla mahdollistaisi tämän. Päivän lopuksi keskustelimme yhdessä vilkkaasti, innokkaasti ja tulevaan luottavasti katsoen. Totesimme kuitenkin, että olemme tilanteessa, jossa yhdessä tekeminen on välttämätöntä, mutta me vasta kurkotelemme toisiamme kohti ja harjoittelemme aitoa hyvää yhdessä tekemistä.
Päivän kaikkien puheenvuorojen ja työpajojen keskeisin viesti oli, että tärkeintä perheiden kanssa tehtävässä työssä on aito kohtaaminen ja perheiden kokemuksen arvostaminen. Työntekijöinä meillä tulee olla rohkeutta tulla näihin kohtaamisiin ei-tietämisen tilassa, kuunnellen, läsnä ollen ja yhdessä keskustellen. Tällöin asiantuntijuus on työkalureppuna selässä, mutta kohtaaminen tapahtuu ihmiseltä ihmiselle.
Päivässä yllätti, että puhuimme melko vähän resurssien niukkuudesta. Enemmänkin pohdimme kunkin perustehtävän kirkastamisesta, perheiden tarpeisiin ja arkeen tutustumisesta sekä työtapojen ja organisaatioiden kehittämisestä. Mutta ennen kaikkea, kun olimme järjestöjen ja hyvinvointialueiden työntekijöiden yhteistyön kehittämisen äärellä, keskiössä oli toisiimme tutustuminen sekä tiedon lisääminen siitä, mitä kukin teemme, jotta voimme ohjata perheitä oikea-aikaisiin ja heille tarpeellisiin palveluihin ja toimintoihin.
Totesimme, että järjestöjen ja hyvinvointialueen työntekijät täydennämme toinen toisiamme perheiden hyvän arjen mahdollistamiseksi. Jotta hyödynnämme koko perhekeskusverkoston osaamisen perheiden parhaaksi, julkisen puolen työntekijät ohjaavat perheen heille sopivaan järjestöjen toimintaan. Ja toisin päin järjestöjen työ painottuu ennaltaehkäisevään toimintaan, ja järjestöjentyöntekijät ohjaavat perheitä tarvittaessa julkisen puolen palveluihin. Onnistuaksemme tässä hyvin, meidän tulee tuntea toisemme ja toistemme tarjoama toiminta ja palvelut. Aamupäivässä totesimme jälleen, kuinka tärkeitä ovat kasvokkain tapahtuvat tapaamiset ja taukojen kahvihetket: näissä tilanteissa syntyvät parhaat keskustelut!
Kuten alussa totesimme, perheet olivat kaikissa puheenvuoroissa keskiössä. Perheiden kokemuksen ja kokemustoimijoiden arvo nousi tuli esiin vahvasti päivässä. Yhteistyössä meidän on mahdollista saada myös kokemustieto palvelujen kehittämiseen, kun järjestöillä jo on koulutettuja kokemustoimijoita ja hyvinvointialueella toivotaan kokemusasiantuntijuutta mukaan kehittämiseen.
Järjestötyöntekijät Liisa ja Marjo heräsimme siihen, että meillä kuitenkin oli olemassa tiedostamattomia ennakkoluuloja ja näkymättömiä raja-aitoja yhteistyöhön. Liian usein puhumme meistä järjestötyöntekijöistä ja heistä julkisen alan työntekijöistä sekä näkemysten erilaisuudesta. Päivän lopuksi ollessa Pohjois-Savon OSAPE-hankkeen luotsaamassa työpajassa huomasimme kuitenkin olevamme yhteisessä pöydässä täysin saman ymmärryksen äärellä riippumatta siitä mistä olimme tulleet. Meidän työmme täydentää perheiden tuen mahdollisuuksia, me kaikki arvostamme perheitä, pyrimme hyviin kohtaamisiin ja toivomme kaikkea parasta perheiden arkeen. Työtämme ohjaa erilaiset lähtökohdat, lait ja resurssit, mutta ne eivät estä hyvää yhteistyötä. Kunnonpaikan aulassa kävikin innostunut puheensorina, kun suunnittelimme mikä olisi se tapa, jolla julkisen puolen toiminnot ja järjestöjen osaaminen yhdistetään vielä paremmin perheille parhaaksi mahdolliseksi turvaverkoksi.
Liisa Törn Kuopion perheentalo / Pelastakaa Lapset
Marjo Juuti-Tavi TATU ry
Eija Komulainen perhekeskuskoordinaattori perhekeskus/ PSHVA
Tiina Mikkonen-Reponen projektipäällikkö / RRP/ PSHVA/ saatavuus
Sanna Kukkonen projektipäällikkö / RRP/ PSHVA/ saatavuus
#HyväArki #vanhemmuudentuki #MukanaMuutoksissa #yhteistyö @PShyvinvointialue @lapsiperheidenneuvonta_pshva @tatury_official @PSOmaishoitajatry @Kuopionperheentalo