Hae tukea lapselle

Harrastustuki
Harrastustuki
Tuemme alle 18- vuotiaiden lasten harrastamista myöntämällä tukea kohtuullisiin ja välttämättömiin
harrastuskuluihin silloin, kun harrastuksen aloittaminen tai sen jatkaminen on uhattuna perheen taloudellisen tilanteen vuoksi. Tuki on tarveharkintaista yksilötukea lapselle ja se annetaan todellisten kulujen perusteella. Tukea ei myönnetä ryhmille tai harrastusseuroille ja sitä voidaan myöntää tarveharkintaisesti ja kulloinkin käytettävissämme olevien resurssien puitteissa.
Tuen tarkoituksena on edistää lapsen yhdenvertaisuutta antamalla mahdollisuus osallistua edes yhteen
harrastukseen.
Harrastustuen hakeminen
Harrastustukea voit hakea verkossa evaitaelamalle.pelastakaalapset.fi, josta hakemuksesi ohjataan hakijan
postinumeron perusteella kyseisellä alueella tukea jakavaan yhdistykseen käsiteltäväksi. Tukea ei ole saatavilla kaikilla paikkakunnilla.
Hakijan tulee rekisteröityä hakuportaaliin ja täyttää hakemus verkossa. Tukien maksatus ja tositteiden
toimittaminen tapahtuu myös kyseisen hakuportaalin kautta.
Huomioittehan, että paikallisyhdistyksemme toimii vapaaehtoisvoimin, joten vastauksen saaminen voi
tämän vuoksi toisinaan hieman viivästyä.
Harrastustuen hakeminen vuonna 2026
Keuruun paikallisyhdistys Pelastakaa Lasten harrastustuen hakeminen ja hallinnointi on siirtynyt kokonaan Eväitä Elämälle -hakujärjestelmään. Jatkossa hakijan tulee rekisteröityä hakuportaaliin ja täyttää hakemukset verkossa. Tukien maksatus ja tositteiden toimittaminen tapahtuu myös kyseisen hakuportaalin kautta. Uuteen järjestelmään ei siirretä mitään tietoja nykyisistä tuenhakijoista.
Alkuvuoden 2026 haku
Harrastustukihakemuksia voi lähettää yhdistyksellemme 15.1.2026 alkaen. Haku on käynnissä 5.2.2026 asti. Hakua on kohdennettu alkuvuoden harrastustoimintaan.
Ohjevideot tuen hakijoille:
- rekisteröityminen: Eväitä Elämälle – Rekisteröityminen
- harrastustuen hakeminen: Eväitä Elämälle – Harrastustuki – Hakemuksen tekeminen
- maksupyynnön tekeminen: Eväitä Elämälle – Maksupyynnön tekeminen
Lisätietoja keuruu@pelastakaalapset.net
Eväitä Elämälle – ohjelma
Pelastakaa Lasten Eväitä Elämälle -ohjelman kautta tuetaan vähävaraisten perheiden lapsia
ja nuoria harrastustuen, mentoroinnin ja ruoka-avun kautta.
Eväitä Elämälle -ohjelman tuki kohdennetaan lapsille, joiden mahdollisuus osallistua
harrastuksiinsa on uhattuna perheen vähävaraisuuden tai muiden sosiaalisten haasteiden
vuoksi. Mentorointi on vertaistukeen perustuvaa tukea nuorelle ja ruokalahjakorteilla
tuetaan taloudellisesti haastavassa tilanteessa olevia lapsiperheitä.
Eväitä Elämälle -ohjelma edistää lasten yhdenvertaisuutta, osallisuutta ja hyvää kehitystä.
Sillä tavoitellaan pysyviä muutoksia niin yksilöiden kuin yhteiskunnankin tasolla.
Paikallisyhdistykset toimivat vapaaehtoisvoimin. Tukea myönnetään tarveharkintaisesti
ja käytettävissään olevien avustusvarojen puitteissa.